Aarrekartta – mihin se mieltä vie?

 

Näin sapattivuoden aluksi päätin tehdä sellaista, jota en ole aikaisemmin tehnyt. Nimittäin aarrekartan. Aarrekartta on konkreettinen paperi (tai power point- tai word-sivu), johon on kerätty haaveita ja toiveita joko koko elämän alueelta tai sen osilta. Aarrekartta visualisoi toiveita ja ohjaa toteuttamaan niitä. Se on työkalu oman mielen avaamiseen muutoksille ja konkreettinen muistutus siitä, että omia unelmiaan kannattaa tavoitella.

Itse harvoin suunnittelen elämääni kovin pitkälle, sillä 50+-vuoteni ovat opettaneet, että mitä tahansa voi tapahtua. Vaan aarrekartta voi toimia toisinkin päin: jos toivot muutosten sijaan rauhaa, seesteisyyttä, kartan katseleminen joka päivä voi ohjata sinua siihen suuntaan.

Tuntuuko teistäkin siltä, että aikuisena on vähemmän konkreettisia unelmia kuin nuorena?

Silloihan toivoi hyvinkin konkrettisia asioita, ja tavoitteet olivat aina lähellä, kuten vaikkapa ylioppilastutkinto tai opiskelupaikka. Sittemmin toivoi hyvää ja viihtyisää työpaikkaa, omaa taloa, matkustelua. Haaveilin kymmenen vuotta sitten jopa alan vaihdosta, mutta mikään asia ei napannut niin tosissaan, että olisin lähtenyt hyvästä työstä ja huippuihanasta työyhteisöstä.

Monelle sapattivapaa on iso unelma. Se, että olen nyt itse pitämässä sapattia, ei todellakaan ollut minulle pitkän suunnittelun tulos. Tosin takaraivossa oli kytenyt pitkään hiljainen toive siitä, että voisi tehdä vielä kerran blogia kaikessa rauhassa ennen kuin sen joskus lopetan.

Olinko rakentanut päähäni sisäisen aarrekartan, johon kuului vapaa palkkatyöstä? Ehkä, mutta todellisuus ohjasi sen valintaan. Se epätoivoinen lokakuinen päivä oli ratkaiseva, kun olin taas kerran kuumeessa, elämä tuntui raskaalta, minä itse liian heikolta ja väsyneeltä. Jolloin päätimme mieheni kanssa, että minun on aika vetää henkeä. En ollut uskonut pitäväni vapaata ennen eläkepäiviä, enkä tuntenut olevani töihini väsynyt. Mutta kroppa sanoi toista, ja sitä oli kuunneltava.

Tässä informaatiotulvan, kvartaalitalouden ja tavotteiden asettelun maailmassa tuntuu siltä, että aina pitäisi olla pyrkimässä johonkin. Työssä pitää olla tavotteita, ja pitää tehdä tulosta. Henkilökohtainen koulutussuunnitelma ja tavoitekeskustelu on nykypäivää koulumaailmassakin. Jopa harrastuksissa on suotavaa kehittyä jotenkin, jos ei muuten, niin urheilukello ranteessa opastaa sinua.

Eikä pidä unohtaa henkistä kehittymistä, jooga, meditaatio ja mindfulness ohjaavat rauhoittumaan. Mene vähintään metsään kävelemään. Eipä ihme, että aluksi ajattelin aarrekartan teon tässä kontekstissa jonninjoutavalta, taas jotain tavotteita.

Olen snadisti muutosvastarintainen ihminen, liittyy kaiketii erityisherkkyyteen. Kaikenlaiset elämänmuutokset, pienetkin aiheuttavat jonkintasoista stressiä, tuntuvat ravisuttavilta ja jännittäviltä. Olen viime aikoina surrut työkaverin siirtymistä toiseen kouluun, Australian eläimien kärsimyksiä, Isis-lasten kovaa kohtaloa leireillä, isän ja äidin vanhenemista.

Viisikymmentä kaksi vuottani tuntuvat välillä lastilta hartioilla. Pois on tietynlainen huolettomuus, mikä leimasi vielä kolmikymppistä minää. Ajan rajallisuuden tunnistaa entistä selvemmin. Omista toiveista ja tavotteista on tullut entisiin toiveisin verrattuna varsin pieniä ja vaatimattomia. En haaveile kaukomatkoista, en välitä suuresta autosta. En välitä ylipäätään suurista muutoksista tällä hetkellä. En halua muuttaa, en vaihtaa autoa, ammattia tai puolisoa.

Toisaalta, mikä estää toivomasta pieniä, ihania asioita elämäänsä? Kuka käskee haaveilla suuria? Haaveet ovat sinun omiasi, ei niitä kukaan näe tai omista.

Eikö sitä ole jo tehty töitä elämän eteen? Olen määrätietoisesti opiskellut kaksi tutkintoa, pitänyt omaa nettisivua kohta yhdeksän vuotta, hoitanut miestä, kotia, virkaa, ja ollut kaikin puolin kunnon kansalainen. Ja nyt voin pitää sapattia kaikessa rauhassa mieheeni ja blogiini nojaten. Jos haaveilen pieniä asioita, se on ihan ookoo.

Mutta niin vain tein aarrekartan. Pääasia tulee kohta, mutta sivupoluiksi löysin kaksi asiaa.

Mietin, mitkä kaksi asiaa pitävät minua pystyssä, toimintakykyisenä, iloisena ja järjissäni. Ne ovat ilman muuta hyvä terveys ja työasiat balanssissa. Asetin yhden, konkreettisen tavoitteen heinäkuun lopulle, ja jos hyvin käy, niin olen saavuttanut kuntotavoitteeni siihen mennessä. Päivätyöhöni liittyen olen vihdoin päättänyt toteuttaa erään opiskeluhaaveen. Blogini taas  -sillä tuntuu olevan oma elämä, joka muuttuu oman elämäni mukaisesti. En saa siitä kiinni ehkä niin tavoitteellisesti kuin haluaisin. Onko se edes tarpeellista?

Kaikista suurin haaveeni ja toiveeni on kuitenkin tämä: etten koskaan menettäisi elämäniloani, intohimoani tehdä rakastamiani asioita, empatiankykyäni ja luontaista iloisuuttani.

Haluan elää tässä hetkessä, sillä sehän on oikeasti kaikki, mitä meillä on. Elämän säikeet ovat todella ohuita, ja kaikki voi muutta hetkessä. Mennyt on mennyttä, ja sitä on mukava muistella, mutta menneisiinkään ei kannata jäädä kiinni, oli siellä hyvää tai huonoa. Tulevaan on aina hyvä katsoa ja varautuakin, mutta varsinainen elämä eletään tässä hetkessä.

Vuosien myötä oma, sisäinen aarrekarttani on alkanut elää omaa elämäänsä. Vaikka aina ei tapahtuisi mitään konkreettista, elämän aarteet löytyvät pienistä, onnellisista asioista. Ne kytevät sisällä, odottaen sopivia hetkiä, joissa pulppuilee aito, lapsenomainen ilo. Kävely tähtikirkkaan taivaan alla, rakkaan käsi kädessä sarjamaratonia seuratessa, iso aamukahvi, täydellisen pehmeä avokado, lempifarkut, täydellinen valo kuvassa.

Aarrekartta tulisi sijoittaa paikkaan, jossa sen näkee joka päivä. Niin ohjaa mieltään lempeästi muutokseen.

Ehkäpä oma aarrekarttani onkin juuri sellainen, joka ohjaa minua positiivisuuteen, kiitollisuuteen, hetkestä nauttimiseen. Suurimmat juoksut on juostu, sivupolkuja voi uteliaasti seurata, mutta pääpolulla on hyvä olla.

Oletko sinä tehnyt aarrekarttoja, ja ovatko toiveesi toteutuneet? Uskotko aarrekarttaan työvälineenä omaan itseen?

Ps. Jos jäi kiinnostamaan miten aarrekartta konkreettisesti tehdään, Monalta löytyy konkreettiset ohjeet.

10 Comments

  1. Laura
    07/01/2020 / 4:49 pm

    Minä teen joka vuosi Aarrekartan kirjoittaen, leikaten ja liimaten kartongille intuitiolla asioita, joita kohti haluan mennä tulevana vuonna. Tämän vuoden Aarrekartta on taas liimattuna jääkaapin oveen. Sitä katselen hymyillen, välillä pysähdyn lukemaan siihen kirjoittamiani ajatuksia, katselemaan kuvia…

    Viime vuoden Aarrekartastani toteutui jokainen kohta! Aarrekartan ”avulla” olen tehnyt vuosien aikana tosi isoja elämänmuutoksia. Sen voima on ihmeellinen. Olen suositellut jokaiselle tuttavalleni Aarrekartan tekoa. 🙂

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      07/01/2020 / 4:58 pm

      Ihan uskomatonta, että sulla on toiminut aarrekartta noin. Tekisi nyt mieli tehdä vielä mietitympi kanrtta. Uskon sen olevan juurikin sen, että sitä tietoisesti alkaa ohjautumaan toiveidensa mukaan, kun ne ovat siinä silmien edessä konkreettisesti olemassa.

      Mä en havittele isoja elämänmuutoksia, toisaalta olen niille auki, mutta tietoisesti en toivo. Ehkäpä omat ajatukset ohjautuvat enemmänkin siihen, miten pysyisi luovana ja toimeliaana, säilyttäen intohimon asioihin ja tekemisiinsä.

  2. 07/01/2020 / 4:57 pm

    Monesti olen harkinnut aarrekartan tekemistä mutta sitten se vaan on jäänyt tekemättä syystä tai toisesta. Osa toiveistani on toteutunut ja uskon, että osa tulee vielä jossain vaiheessa toteutumaan.

    Kiitos muuten tuosta Monan linkistä, käyn se lukemassa. Eihän sitä koskaan tiedä milloin alan tekemään omaa aarrekarttaani.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      09/01/2020 / 2:35 pm

      Mona on todellakin kirjoittanut aarrekartan tekemisestä kattavasti. Mulle tuli halu tehdä uusi kartta, ihan toisella kulmalla kuin ensimmäisen tein. No, katsotaan.

      Sä olet työskennellyt määrätietoisesti unelmasi eteen, aarrekartta on ollut selkeänä mielessäsi, näin uskon!

  3. TerhiR
    07/01/2020 / 4:59 pm

    Hauskaa, melkein valmista täällä aarrekartan kanssa. Ensimmäisen tein varmaan 20 vuotta sitten ja uskomatonta, kaikki jutut, joita toivoin, tapahtui. Haaveilin perheestä, omakotitalosta, kouluttajan työstä. Kyllä. Jopa talomme oli samannäköinen kuin kuvassa. Mutta elämässä tulee muutoksia, niinpä muutimme omakotitalosta haja-asutusalueella isoon kaupunkiin kerrostaloon ja nytkin tuntuu, että on meillä on unelmien asunto.
    Nyt minullakin tuo 50 häämöttää lokakuussa ja olen tekemässä uutta karttaa..nyt toivon mielenrauhaa, hyvää oloa ja kenties matkaa jonnekin, jossa en ole koskaan käynyt…kenties näin käy

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      09/01/2020 / 1:27 pm

      Sun toiveet ovat niin samanlaisia kuin minunkin, ihanan yksinkertaisia. Nuorena sitä oli tosiaan konkreettisia toiveita, ja sehän on ihan luonnollista, kun on elämä rakennettava. Kaupunkiasuminen on varmasti tässä elämänvaiheessa aivan mahtavaa. Itsekin tykkäisin talvisin asua kaupungissa, kesällä on ihana asua maalla.

      Viiskymppiä onkin jonkinlainen rajapyykki, ainakin itselleni oli. Ihanaa juhlavuotta sulle, ja ota kaikki irti mahtavasta päivästä!

  4. Petra
    08/01/2020 / 6:56 pm

    Erilaisia toiveita ja unelmia, tavoitteitakin olen vaihtelevasti kirjannut ylös vuosien mittaan, uudenvuoden lupauksista en ole ollut aiemmin kovin innostunut, mutta sen huomasin, että kun viime vuonna tosissani mietin tulevaa vuotta ja uudenvuoden pohdiskeluja, ja hieman kirjasin asioita ylös ja olin kerrankin innoissani aiheesta, vuosi tuntui jotenkin erilaiselta. En väitä, että tämö oli ratkaiseva asia, mutta tietynlainen vuodenvaihteen uuden alun tiedostaminen ja mahdollisten tavoitteiden tai itselle tärkeiden asioiden kirjaaminen ylös kyllä tuntui tärkeältä. Siksi aion tehdä niin tänäkin vuonna. Sen kyllä huomaan, että kun 50 v. rajapyykki lähestyy, tällaisten suunnitelmien tekeminenkin tuntuu erilaiselta. Ei niin, ettenkö elämän rajallisuutta olisi tullut havainneeksi jo aiemminkin, mutta tietynlainen tiedostavuus on ehkä lisääntynyt. Ja tässäkin toki huomataan, että ’ihminen päättää, mutta Jumala säätää’. 🙂 Ihanaa alkanutta vuotta! Petra (eräs tällainen blogipohdiskelu: Dominique Sachse, https://www.youtube.com/watch?v=4p9Y7aiJdxI)

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      09/01/2020 / 1:29 pm

      Kaikki ei ole tosiaan omissa käsissä, toivoa voi tietenkin aina ja pyrkiä sitä kohti. Vamasti toiveiden ja ajatusten kirjaaminen auttaa jäsentämään, onhan esim. päiväkirjan pito ollut sellaista. Voi, miksi ei enää tule pidettyä päiväkirjaa! 50 oli kyllä mulle rajapyykki, mutta hyvä sellainen, ja toivottavasti se on sitä myös sulle! Ja vink vink, päivää kannattaa juhlia! : )

  5. Suvi
    09/01/2020 / 7:31 pm

    Minä en ole tehnyt aarrekarttoja, mutta olen puolisen vuotta lueskellut netistä aiheesta ’savoring’ , joka hiukan höhlästi on suomennettu hyvien hetkien vaalimiseksi. Sitten viimeksi kirjakaupassa huomasin Meik Wikingin kirjan ”Hyvien elämysten kirja. Onnellisten hetkien luomisen ja muistamisen taito.” Ostin ja luin. Aion lukea uudestaankin. Suosittelen. Olen oikeastaan koko ikäni toiminut vaistonvaraisesti ja luontaisesti kirjassa esitettyjen ajatusten tapaan, mutta nyt teen sen tietoisemmin. Oli siinä uusia ideoitakin paljon: esimerkiksi se, että kun suunnittelee tekemisiään, kannattaa eri vaihtoehdoista valita sellainen, jonka kuvittelee muistavansa kymmenen vuoden kuluttua, vaikka se tapahtumishetkellä voi tuntua vaivalloisemmalta vaihtoehdolta.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      10/01/2020 / 10:02 am

      Kiitos vinkistä, kirja kuulostaa kerrassaan ihanalle. Tuo viimeinen idea on todella hyvä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *