Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kotivärjäys – juurikasvu piiloon

 

Taitaa olla hiusten kotivärjäyksen aika.

Vielä en haluaisi mennä kampaajalle, mutta juurikasvu on kaurapuuron värinen, ja siellä täällä sojottaa harmaita, kurittomia jouhia. Niillä tuntuu olevan ihan oma elämä! Ne kiiltelevät muun tukan joukosta vähän ylimielisen kurittomina, kieltäytyvät yhteistyöstä föönin kanssa ja ylipäätään olemasta samaa porukkaa muiden kanssa.

Harmaat hiukset ilmaantuivat aika myöhään, eivätkä pahemmin vielä erotu. kiitos vaaleahkon oman värin. Vielä juurikasvu ei ole harmaata, mutta oma, joskus niin kultainen vaaleanruskea väri on muuttunut kaurapuuron väriseksi. 

 

Jos juuria värjäyttäisi kampaajalla joka neljän viikon välein, se kävisi vähän liiaksi kukkaron päälle. Siksi olen kampaajakertojen välillä värjännyt kotona itse silloin tällöin. En pääse lähellekään sellaista lopputulosta, jonka kampaajalla saan, mutta hätä ei lue lakia.

Skypetin viikko sitten ystäväni kanssa Kaliforniaan, ja pohdimme tätä juurikasvun ongelmaa. Mietimme myös, joko olisi aika antaa harmaiden hiusten tulla esiin kokonaan ja lopettaa hiusten värjääminen kokonaan. Omat harmaani tulevat luultavasti olemaan yleisilmeeltään kellertävää sorttia tukkani runsaan punapigmentin takia. Ystävälläni on sen sijaan todella tumma tukka, ja hänen harmaansa tulevat olemaan varmasti teräksisemmät kuin minun. Pitäisikö minun alkaa värjäämään kellanharmaata tukkaa vaaleammaksi…?

Äidin tukka on vitivalkoinen. Se on aikanaan ollut todella tumma, kuten muullakin perheellä. Minä olen perheen blondi.

Mitään vastaan minulla ei ole harmaita hiuksia. Ei todellakaan, ja niiden aika tulee vielä. Mutta en ihan vielä halua antaa niille valtaa, odotetaan muutama vuosi. Iän myötä myös omat värit haalistuvat, joten kaunis, heleä väri hiuksissa antaa pikkuisen hehkua kasvoille. Ja nyt lämpimät sävyt, jotka Rauhan ihana Pia minulle loihtii, tekevät niin paljon. Katsopa tämä postaus, lempikampaukseni ehkä ikinä. Voi apua, haluan tuon tukan takaisin…

Kotivärjäys kuivattaa hiuksia jonkin verran, joten Redkenin All Soft-naamio on valmiina. Tosin värjään vain ne juuret, mutta levitän värin kymmeneksi minuutiksi koko päähän. Yritän venyttää värjäysväliä mahdollisimman pitkäksi, mutta jossain vaiheessa alkaa juurikasvun kaurapuuron väri ärsyttää. Silloin on mitta täysi ja on valmis sutimaan päähänsä ihan mitä vain, jotta saa juurikasvun piiloon.

Vihaan muuten itse värjätä hiuksia. Oikeasti. Se on suttuista puuhaa, ja lopputulos on usein erilainen kuin odotti. Tukkani imaisee värin todella ahnaasti, joten se menee usein liian tummaksi. Lisäksi olen taipuvainen sotkemaan ympäristöäni, joten rätti pitää olla valmiina…

En missään nimessä halua poikeata värissä sivupoluille, lämmin tummanvaalea, kultakupari, siinäpä omat lempparisävyni. Nyt laitoin Garnier Exellencen dark blonde-sävyä, ja aika tummaksi hiukset menivät. No, haalistuuhan tuokin muutaman pesun jälkeen. Nyt ainakin pärjään vielä sellaiset neljä-viisi viikkoa.

Onko muita kotivärjääjiä? Mistä merkeistä sinä olet löytänyt hyvän värin ja tietenkin loistavan lopputuloksen?

Ja kaunein harmaa tukka ikinä – se löytyy ystävältäni Carolilta.

17 Comments

  1. 17 tammikuun, 2020 / 6:15 pm

    Mulla on lämmin ruskea hiusvöri, ja sitä on aika helppo ylläpitää värjäämällä tai sävyttämällävälillä itse. Toki kampaajalla väri on aina kauniimpi.

    Kaunis on tuo sinun hiuvärisi 🙂

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      17 tammikuun, 2020 / 9:23 pm

      Tuntuu, että teillä tummilla värjääminen onnistuu paremmin kuin meillä vaaleammilla. Ystävänikin saa aina kauniin värin itse värjäämällä. 🙂

  2. Sari
    17 tammikuun, 2020 / 7:30 pm

    Värjään aina itse, ja vain sävyteshampoolla. Ajoittain kokeilen, mutta yleensä käteen tarttuu Poly Color sävyteshampoosta pähkinänruskea. Se on lähellä omaa väriä. Tarkoitus ei ole muuttaa väriä, vaan värjäys tuo kivaa kiiltoa tukkaan. Ja kun väri kuluu pesujen myötä pois, ei tarvitse koskaan huolehtia juurikasvustakaan.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      17 tammikuun, 2020 / 9:24 pm

      Poly Color on tuttu mullekin! Kiilto on just niin ihana värjäyksen jälkeen, ja oman värin korostus on just kaunista.

  3. Gray56
    17 tammikuun, 2020 / 9:36 pm

    Minulla on tuo Carolin väri tai jopa vieläkin kirkkaampi luomuna, ollut jo 10 vuotta. Ikää nyt 56 Aloin harmaantua jo vähän yli kaksikymppisenä. En ole värjännyt oikeastaan koskaan. Pitäisi olla aikamoiset myrkyt, jotta väriä päähäni saataisiin.
    Moni luulee hiuksiani värjätyiksi ja ovat epäuskoisia, että tämän ikäinen voi olla jo näin väritön.
    Tietty häpeä pigmentin häviämisestä aikoinaan oli ja on vieläkin.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      17 tammikuun, 2020 / 11:16 pm

      Varmaan onkin ollut nuorelle naiselle kova pala alkaa harmaantumaan niin aikaisin. Uskon sen. Bloggaaja Natalia Salmela (WTD-blogi) on kolkyt, ja hänellä on pian ihan harmaa tukka. Luin, että hänellekin oli vaikeaa harmaiden hyväksyminen, mutta ei jaksa enää värjäyskierrettä.

      Hiuksesi ovat varmasti upean väriset! Ja se on jännä, että myös luonnon määrittelemä harmaa sopii kantajalleen aivan kuin alkuperäinenkin hiusten väri! Ihanaa talven jatkoa sinulle.

  4. Marianne
    18 tammikuun, 2020 / 12:15 am

    Voivoi, täällä yksi sottaava kotivärjääjä ilmoittautuu. Teen niin kuin sinäkin, ehkä joka toinen kerta värjään itse kotona. Olen tumma ja itse värjätessäni usein menee liiankin tummaksi. Sitten kampaajalle värin poistoon… tätä rataa. Yleensä alan käyttämään viikkoa ennen kampaajakäyntiä juurikasvuun tarkoitettua värisuihketta tai -puuteria. Olen harkinnut jo muutaman vuoden, että lopettaisin värjäämisen. Nykyään on niin upeita naisia harmaine hiuksineen esikuvina. Tummahiuksisena se tuntuu niin radikaalilta muutokselta ja mietityttää, että meneekö vaatevarastokin uusiksi tällaisen värivaihdoksen myötä….

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      20 tammikuun, 2020 / 7:21 pm

      En usko, että vaatevarasto menisi uusiksi, harmaa tukkasi tulee kuitenkin sopimaan väreihisi. Uskon, että tummatukkaiselle onkin iso muutos tulla vaaleaksi, ehkä tällaiselle blondimmalle ei niinkään.

  5. Ansu
    19 tammikuun, 2020 / 10:02 am

    Minäkin värjäsin aiemmin kotona, mutta sotkuista se on ja kun on pitkät hiukset, niin väri kertyy ajan saatossa väkisinkin latvoihin, jotka ovat sitten tummemmat kuin tyvi. Lisäksi yhdellä värillä värjätessä lopputulos on yleensä enemmän tai vähemmän se ei-toivottu ”kypärä”. Kun harmaita hiuksia alkoi ilmestyä, päädyimme kampaajani kanssa vaaleisiin raitoihin, jotka sävytetään helmiäisellä, jolloin saa ihanan pehmeän, ei-keltaisen lopputuloksen. Raitoihin käytän kerran-pari viikossa sävyttävää hoitoa, joka on helppo laittaa eikä tahraa. Pohjaa ei ole sävytetty enää pariin vuoteen, joten pohjalla on jo täysin oma väri. Raidat antavat anteeksi tyvikasvun, joka ei erotu pohjasta. Parin kuukauden välein raitoja jatketaan tyveä kohti ja kirkastetaan, aina ei siis tarvitse tehdä raidoitusta täysin uusiksi, mikä säästää hiuksia. Olen ollut tähän todella tyytyväinen, vaaleat raidat antavat pehmeyttä kasvoja vasten ja korostavat ruskeita silmiä. Harmaita on mullekin tullut hitaahkosti, joten unelma puhtaan harmaasta hiuksistosta taitaa olla vielä kaukana, jos sitä koskaan tuleekaan 😉

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      20 tammikuun, 2020 / 7:22 pm

      Hiustesi väri kuulosta ihanalta. Totta – raidoista kasvot saavat paljon valoa. En mäkään usko, että niin kauan kuin olen töissä, luovun värjäämisestä, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

  6. Maritta
    19 tammikuun, 2020 / 12:38 pm

    Aloin harmaantumaan kolmekymppisenä ja aloitin värjäyksen. Aluksi meni ihan kivuttomasti, mutta viidenkympin tienoilla alkoi vaaleanharmaa juurikasvu häiritsemään tosi paljon. Viikon päästä värjäyksestä juuri paistoi esiin rumasti. Tein päätösken värjäyksen lopettamisesta. Olin sitä toki jo muutaman vuoden harkinnut mutta kun mitta tuli täytee värjäyskierrettä, oli lopettaminen helppoa. Minulla on lyhyet hiukset, joten värin vaihdossa ei mennyt kauan. Muutaman kerran tehtiin harmaita raitoja ja vuoden päästä oli kaikki omalla värillä. Aluksi säikähdin omaa peilikuvaani, mutta nyt olen ollut kolme vuotta harmaapäisenä. Vuoden ajan mietin joka päivä, että onpa kamala väri, mutten enää. Olen tyytyväinen ja ylpeä hiuksistani, jotka muuten saavat kehuja tuon tuostakin. Tummahiuksisena hiuksiani ei puhuteltu samalla tavalla. Kampaajani rohkaisi minua ja sanoi samalla, että tuo kyllä vaatii rohkeutta ja hyvää itsetuntoa. Nykyään on ihana olla irti värjäyskieteestä ja juurikasvun kyttäämisestä. Kun on hyvä leikkaus ja kiinnittää huomiota vaatteisiin, meikkiin ja iloisuuteen, ei tule ankeaa ”mummofiilistä”. Rohkeasti vain pitää tehdä niin kuin itse on päättännyt. Sinulle kyllä sopii hyvin lämpimät sävyt ja Strawberry blond- väri eritoten. Hyvää talven jatkoa.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      20 tammikuun, 2020 / 7:27 pm

      Ihana tarina! Ei harmaa todellakaan tarkoita mitään mummofiilistä! Olet varmaan tummatukkainen? Teidän harmaanne ovat kauniita! Linkkaan tuohon alle kaverini Noran Instagramin, minusta hänkin löysi upean tyylin harmaannuttuaan. Harmaa hius kun on vielä karkeampi, niin se taipuu vaikka miten.
      https://www.instagram.com/norasoini/

  7. Helena
    20 tammikuun, 2020 / 10:29 am

    Tekisitkö postauksen, millainen arkipäiväsi nyt vapaalla on? Aiemmasta olen ymmärtänyt että alakoulun musaopen päivä oli normityöpäivää verrattain lyhyempi, mutta kuitenkin erilainen kuin nyt kokonaan lomalla.
    Itsekin miestiskelen vuorotteluvapaata, tekemistä olisi vaikka kuinka! Erityisesti liikkuminen aamulla tai päivällä, ulkona, valoisaan aikaan on yksi suurista houkuttajista.

    • Helena
      20 tammikuun, 2020 / 10:32 am

      Tarkoitin siis urheilua, liikuntaa enkä vaan yleisesti liikkumista. Näytti niin hassulta, ikään kuin en pääsisi ihmisten ilmoille valoisalla nyt ollenkaan. :’D

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      20 tammikuun, 2020 / 7:35 pm

      Kiitos ideasta, teen varmasti jossain välissä sellaisen, vaikka puhelimella otetuin kuviin.

      Voi, mulla on kuule yleensä töissä pitkiä päiviä. Mähän opetan myös 7-9-luokkalaisia, ja valinnaiset päälle. Koulussa saattaa olla joskus neljän tunnin päivä, mutta… Kotona työpäivä jatkuu seuraavan päivän suunnittelulla, biisien etsimisellä ja opettelulla, bändilappujen teolla, nuotintamisella, viestimisellä, kuuntelulistojen tekemisellä, kotitehtävien laatimisella ja tarkastamisella, aineryhmäni Fb-ryhmän lukemisella uusia ideoita varten, sekä suunnittelu pitemmän päälle… Tässä osa hommista. Koululla lisäksi siivoilen luokkaa, järkkään nuotteja ja videolistoja, kuuntelen iPad-töitä, vaihdan kitarankieliä. Välillä pitää huoltaa soittimia ja teipata kirjoja. Sitten on tiimin ja yleiset asiat päälle. Että kauhean lyhyitä päiviä ei pääse tekemään, joskus perjantaisin pääsen neljän tunnin jälkeen kotiin, enkä silloin enää tee kouluhommia illalla.

      Suosittelen vuorotteluvapaata kyllä, opintovapaakin olisi mukava!

  8. Mari
    20 tammikuun, 2020 / 3:08 pm

    Moikka Marjukka!

    Olen ollut kotivärjääjä jo ihan teinistä asti. Olen toki käynyt välillä kampaajallakin värjäyttämässä, mutta enimmäkseen värjään tukkaani kotona. Tai en siis värjää itse vaan mieheni. Hän on jo rutinoitunut värjääjä 30 vuoden kokemuksella vaikka ei tee sitä tosiaankaan ammatikseen. Ei ole yhtään sottaista puuhaa, kun istun hänen käsittelyynsä. Nyt olen uskaltautunut jopa leikkauttamaan hiukseni hänellä, kun olen niin laiska käymään kampaajalla. Minulla on puolipitkät suorat hiukset, niin ei tarvitse kuin tasoitella latvoja. Minulla on omasta takaa vaaleahkot ja jo osittain harmaantuneet hiukset. Olen käyttänyt jo pitkään L’orealin Preference värejä vähän vaihdellen 8-10 vaaleusasteen välillä ja aina on tullut hyvä. On jopa tullut kehuja ja kysytty millä kampaajalla käyn! Kestovärjäysten välillä käytän Wellan Color Fresh suoraväriä, niissäkin vähän vaihdellen sävyjä. Antaa ihanan kiillon ja freesaa väriä ilman kestovärjäyksen rasituksia. Myös 4 Reasonin Color Mask antaa kivaa sävyä ja hoitavuutta värjäysten välillä. Olen niistä käyttänyt Vanillaa ja Platinumia ja välillä myös sekoitan niitä keskenään.
    Myös noita Color Freshejä voi sekoitella keskenään, jos ei löydy suoraan ihan sopivaa sävyä.
    Mukavaa talven jatkoa sinne!

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      20 tammikuun, 2020 / 7:37 pm

      Kiitos vinkeistä, tutkin ehdottomasti noita sävyjä, vaikka itse en uskalla lähteä vaalentamaan. Aika upee mies sinulla, kun hoitaa leikkauksen ja värjäyksen tuosta noin vain!!!!

      Tänään näin muuten ystävääni Piaa (Business Woman-blogi), ja ihailin hänen hiustensa väriä. Kas, oli tehty kotivärillä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *