Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Ohut musta neule kolmella tavalla

 

Minulta on toivottu jatkoa suosittuihin ”yksi vaate kolmella tavalla”-sarjaan, joita olen tehnytkin aikaisemmin. Itse tykkään kovasti tällaisesta vaate-ajattelusta, ja innostun aina ihan hirveästi uudesta tavasta yhdistellä vanhoja vaatteita. Tänä vuonna tulen sukeltamaan omaan vaatehuoneeseeni tavallista ahkerammin ja mietitymmin. Pyrin selkeyttämään omaa linjaani ja miettimään tarkasti mahdolliset hankinnat.

Tänään kolmessa asussa seikkailee Oasikselta joululahjaksi saatu Pam-rusettineule. Monet neuleet ovat liian kuumia esimerkiksi töissä pidettäväksi, mutta tätä voi yhdistellä bleiseriin tai nahkatakkiin, ja vähentää tai lisätä siten kerroksia tarpeen mukaan.

Olen muodin suhteen kameleontti, edelleen.

Eilen Sokoksella käydessäni ihailin Filippa K:n mustia suoria housuja ja rentoa, kamelinväristä neuletta – miten ihanan simppeliä ja tyylikästä, minimalistista ja vähäeleistä. Tänään omassa vaatehuoneessa seikkaillessani innostuin Part Twon ja InWearin ihanista printeistä. Ne kuosit, se rentous, valuvuus, romanttisuus. Jospa voisinkin pysyä yhdessä tyylissä ja kolmessa värissä, mutta ei, olen ihan liian kokeilunhaluinen. Yhtenä päivänä haluan pukeutua skarpisti suoriin housuihin, toisena boho-mekkoon. Hmm.

Pitempään blogiani seuranneet tietävätkin, että minulla on kuitenkin tyylissäni muutama elementti, jotka seuraavat lähes asusta toiseen. Niin näissäkin asuissa. Kaikki sopivat työhöni erinomaisesti, mutta viihtyisin näissä myös vapaa-ajalla.

Ensimmäisessä asussa olen yhdistänyt mustan neuleen vanhaan nahkahameeseeni, joka taitaa olla vuodelta 2013. Se esiintyi viimeksi Kodin Kuvalehden jutussa vuosi sitten, joten se on ehdottomasti yksi luottohameitani. Kokomusta viehättää myös yksinkertaisuudellaan. Korolliset loaferit ovat Jonakin, hivenen väljät, ja töissähän ne olivat aivan täydelliset.

Neule on aivan ihana päällä, ei hiosta, ei ole kuuma. Liehukkeet voi solmia rusetiksi, mutta itse tykkään pitää ne pitkänä, vain ihan yksinkertaisella solmulla.


Nyt kun päästään kohta kevättalveen, kaivan farkut kaapista. Mangon mom jeans-malli on istuva, vyötärö korkealla ja lahkeet just kivasti nilkkoihin. Töihin voisin laittaa tennarit tai nilkkurit, mutta kevään tullen mikä ettei korkkaritkin. Kuvan Michael Korsin korkkarit ovat nekin jostain blogitaipaleen alkuvuosilta, ja edelleen tuotannossa.



Neule / paita, bleiseri ja housut olivat monta, monta vuotta sitten luottoasuni niin töissä kuin menoissa, eikä se ole miksikään muuttunut. Se siitä kameleonttina olemisesta! Rento bleiseri on Zarasta, nahkahousut nuo kohta risaksi käytetyt J.Lindebergit, nilkkurit Gardenian, myöskin jostain neljän vuoden takaa. Tulen käyttämään näitä kaikkia kappaleita ihan loppuun saakka, se on varmaa.



Tänä vuonna tulen sukeltamaan entistä useammin oman vaatevaraston uumeniin ja kaivamaan sieltä ikisuosikkejani. Sillä onhan niitä monia, joista en tule luopumaan, vaikka ne on nähty blogissa vaikka vain pari kertaa. Toivon toki myös kivoja yhteistöitä, sillä kyllä, rakastan muotia.  Pyrin entistä tarkemmin suodattamaan siitä vain sellaiset asiat, joista todella pidän ja joita tulen käyttämään paljon. Ellette sitten kyllästy ikuisiin nahkahousukuviini… Jos joku vaate on saanut käyttökertoja suhteessa hintaan, niin ne.

Kiinnostaisiko teitä tarkempi filosofointini vaatteista, niiden laadusta, käyttökokemuksista tms. Ottaisin mielelläni ideoita vastaan!

1 Comment

  1. 10 tammikuun, 2020 / 2:18 pm

    Ihan hyvä, että niitä irtiottoja tapahtuu, oli asia mikä hyvänsä. Minusta sellainen ”oman tyylin löytäminen” on melkeinpä synonyymi paikalleenjämähtämiselle ja sehän ei kuulosta yhtään hyvältä 🙂

    Meikäläisellä tyylin turvasatama on kokomusta tai neutraali yksivärinen look, josta on mukava sinkoilla sinne tänne. Vaikka rohkeampikin tietysti voisin olla..

    Mun lemppari näistä kolmesta asusta on nahkahameversio <3 Silmät lepää kun sitä katsoo, vaikka kaikki versiot on klassisia, ajattomia, tyylikkäitä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *