Näinä päivinä kotona

 

Minun piti tänään julkaista itse asiassa jotain ihan muuta, mutta sitten ajattelin kirjata vähän fiiliksiäni. Huomenna sitten taas kevyttä juttua. Tai ei nytkään mikään raskas mieli ole, kaikesta huolimatta.

Hassua, miten nopeasti sitä ihminen adaptoituu poikkeustilanteisiin. Siihen, että viikon kohokohta on kaupassa käynti. Joka toinen päivä pukee verkkarit, ja joka toinen, hiusten pesun yhteydessä ihan farkut. Sitä tottuu yksinkertaiseen elämään niin, että ei edes oikein kaipaakaan mitään muuta. Saan kai kiittää tästä sopeutuvaisuudesta introverttiä luonnettani, ja sitä, että olen tottunut viettämään kotona pitkiä aikoja.

Päivät kuluvat leppoisasti. Mies on onnellinen etätöissä, ei tarvitse kulkea Helsinkiin, päivässä säästää yhtäkkiä reilusti aikaa. Aamulla saa nukkua pitempään ja herätä omia aikojaan.

Minun aamuni ovat niin ikään kiireettömiä, nautin hiljaisuudesta ja rauhasta, teen töitäni, mutta aikaa jää nyt ihan vain olemiseenkin. Lukemiseen, haahuiluun. Seuraan kouluelämää kyllä, meidän työpaikan Whatsup-ryhmää ja Yammeria ja tunnen välillä kummaa syyllisyyttä siitä, että olen nyt vain kotona. Vaan eipä sitä tiennyt silloin lokakuuussa, kun tästä keväästä teimme päätöksen, että kotona saisi olla enemmän kuin tarpeeksi.

Olen lukenut uutisia kyllä, mutta vain aamuisin. Ja se siitä. En halua olla koko ajan nenä ruudussa koronan suhteen, sillä siitä tulisi vain ahdistusta. Asiat eivät muuksi muutu, vaikka kuinka uutisia seuraisin. Jotkut asiat kyllä surettavat, esimerkiksi se, että alkoholin myynnissä on ollut piikki. Kuinka monessa kodissa lapset kärsivät vanhempien juomisesta. Että elinkeinot menevät nurin. Mietin lukuisia yrityksiä, joiden puolesta pelkään. Tänään mietimme onko lempiravintolamme Mamma Rosa-ravintola tämän kriisin jälkeen auki.

Ylen sivuilla on haastattelusarja, jossa klassisen musiikin taiteilijat ja säveltäjät kertovat korona-arjestaan. Yksi kysymys on onko huomannut itsessään uusia piirteitä eristöytymisen aikana. Olen huomannut itsestäni nyt, ja aikaisemminkin, että pikkuasioissa saatan menettää hermot hyvinkin äkkiä ja kilahdella, jos vaikka tietsikka temppuilee tai en saa purkkia auki. Isoissa asioissa minulla on lehmän hermot ja rationaalinen katsontakanta ottaa vallan. En lähde tunteilemaan turhia, vaikka olen ihan ääritunteellinen luonne. Ymmärrän kyllä, että ihmiset reagoivat eri tavalla asioihin, joillekin korona menee tunteisiin ja sitä pitää purkaa somessa.

On tavallaan helpottavaa tajuta itsessään tällainen piirre. Olen ajatellut, että jos vaikka itse tai joku läheinen sairastuisi vakavasti, tämä luonteenpiirre nousisi luultavasti pinnalle ja työntäisi tunteilun hetkeksi sivuun. Pelkäänkö koronaa tautina? Kyllä, ihan valtavasti. Minulla muutekin on herkkyyttä hengitystieinfektioihin, joten korona voisi olla paha. Kolme keuhkokuumetta sairastaneena ajatus siitä kauhistuttaa. Pelottavaa on, että se kestää niin pitkään, ja että se alkaa mahdollisesti pahentumaan toisella viikolla. Mutta jos tuota miettii, ei pääse puusta pitkälle. Siispä yritän välttää miettimästä turhia.

Satunnaisista peloista huolimatta sitä tajuaa olevansa tavallaan henkisesti turvassa. On työ, johon palata, ja blogin kanssakin on meneillään kivat pöhinät. Vaikka näyttää nyt siltä, että tänä vuonna ei matkusteta yhtään mihinkään, se ei oikeastaan haittaa. Miksi pitäisi haluta koko ajan jonnekin? Ainoa, mitä tosi paljon haluan tällä hetkellä, on uusi pyörä vanhan ollessa 17-vuotias, mutta senkin voin hankkia sitten kesän puolella.

Läheisten kanssa soitellaan, kaikki siis hyvin heillä, ja se on yksi huoli vähemmän. Äiti maalaa ikoneita, isä opiskelee (laskujeni mukaan) yhdettätoistaan kieltä useita tunteja päivässä. Joka päivä siellä lenkkeillään. Isä sanoi kävelleensä maaliskuun aikana sata kilometriä. Aika hyvin 78-vuotiaalta. Olen niin iloinen heidän aktiivisuudestaan.

Meidän päivät kuluvat suurinpiirtein seuraavasti. Kahdeksalta mies menee työhuoneeseen, ja ilmestyy sieltä ensi kerran yhdeltätoista syömään aamupalaa. Minä olen siihen mennessä herännyt, järjestellyt ja jos oikein tuottelias olen ollut, tehnyt töitä reilun tunnin. Olen ehkä kuunnellut äänikirjaa tai podcastia, syönyt puuroa ja marjoja, juonut pari kuppia mantelimaitokahvia.

Puolen päivän jälkeen laitan ruokaa, kirjoittelen, joskus treenaan. Syön siinä puoli yhden aikaan lounaan. Jatkan blogihommia, kirjoitan, käsittelen kuvia, hoidan sähköpostiliikennettä, joka on kyllä aika hiljainen tällä hetkellä. Mies lopettaa työt viimeistään viideltä, ja sitten syödään yhdessä. Illalla molemmat treenaamme, ja sitten siirrytään katsomaan jotain sarjaa. Päivät ovat ihan älyttömän simppeleitä, mutta jollain hullulla tavalla sitä on tyytyväinen siihen, että näin on nyt, ja näin täytyy jatkaa.

Silti mietityttää. Olen seurannut surullisena, miten kulttuurialan ihmiset ovat yhtäkkiä kalenterit tyhjinä. Keikkoja ei ole, esityksiä ei ole. Kuntien taiteen opetus ja kulttuuritapahtumat ovat seis. Sitäkin mietin millainen maailma on tämän kriisin jälkeen. Onko opittu yhtään mitään. Olen kuitenkin periaatteessa tosi skeptinen. Olisi upeaa, jos inhimillisyys ja ns. pehmeät arvot nousisivat ja siirtäisivät kovia arvoja tieltään. Että kaikessa ei olisi vain kyse rahasta, vaan lapset ja vanhukset, yhteiskunnan heikommat osapuolet, hoidettaisiin itsestäänselvästi hyvin. Koulujamme, taidetta ja kulttuuria arvostettaisiin.

Mutta miitä lähipäivinä tapahtuu? Paljonkin karanteenimittapuulla! Viime viikonloppuna mies raivasi vesakkoa tuolta meidän tontin eteläpuolelta kahtena päivänä kymmenen tuntia. Ensi viikonloppuna kunnostetaan vähän nurmikkoa, koska siinä on kostean talven jäljiltä aika paljon sammalta. Se ainokainen kukkapenkkikin pitäisi kunnostaa ja perennat jakaa, mutta ei ihan vielä. Inhoan pihatöitä, koska tunnen siinä olevani aidosti huono ja voimiltani surkea. Aion aloittaa myös ruokapöydän tuolien kunnostuksen.

Pidin viime lauantaina telkkaripäivän, aktivoin C-Moren kuukaudeksi ja katsoin Rimakauhua ja rakkautta-sarjan vihoviimeisen tuotantokauden, kuusi jaksoa putkeen. Tiedättekö, kun saa nälkäänsä oikein hyvää ruokaa, ja siitä tulee täyttävä, ravittu olo. Sellainen kokemus on katsoa jotain oikein mahtavaa sarjaa tai lukea kirjaa.

Nyt on iltaisin katsottu Areenasta huippusarjaa Maailma liekeissä, joka sijoittuu toiseen maailmansotaan. Ihan paras! Viikottain myös seuraamme Areenasta ruotsalaisjännäri Hederiä (ihana Eva Röse Maria Wernistä) ja HBO:lta Devs-nimistä puolittain tieteissarjaa. Siinäpä ne viikon kohokohdat ovatkin, kun tajuaa, että on tullut Hederin tai Devsin uusin jakso.

Aloin myös seuraamaan Sami Sundvikia Instassa. Sami on siis pitkän linjan hyvinvointialan yrittäjiä, ja tehnyt ravintovalmennuksia esim. olympiatason urheilijoille. Hänen instassaan oli ihania salaattikuvia, joita talletin omaan kansioonsa varmaan parikymmentä. Kun välillä tuntuu siltä, että sitä vaan vääntää samoja, vanhoja reseptejä, eikä jaksaisi mitään uutta alkaa etsimään, ruokaisat, simppelit salaatit ovat mainio vaihtoehto iltaruuaksi.

Näin päivät kuluvat, näissä mietteissä. Ulkona paistaa aurinko ja on keväistä, ei uskoisi, että maailma on hiljaisempi kuin kuukausi sitten.

Olen silti ajatellut mitä haluan tehdä, kun tilanne palaa taas normaaliksi. Ehkä kerron siitä omassa postauksessaan.

Miten teidän päivät sujuvat? Onko muodostunut rutiineja tai herännyt uusia ajatuksia? Olisi kiva kuulla teistä!

13 Comments

  1. Laura
    31/03/2020 / 3:15 pm

    Tutulta kuulostivat sinun pohdinnat.

    Täällä etäopeilen oman työkoneeni ääressä ja olen yllättynyt siitä, miten hyvin tämä on lähtenyt sujumaan. Olen varma, että etäkokoukset ja etätyö tulevat lisääntymään tämän kriisin jälkeenkin. Itse ajattelen, että tämä etänä opettaminen kehittää ammatillista osaamistani. Joudun, ja joudumme työporukkamme kesken, miettimään uusia tapoja opettaa, opettelemaan uusien sovellusten käyttöä ja verkossa ohjaamista. Digiloikkaa! 🙂 Opettaminen on ollut todella intensiivistä, mutta palkitsevaa. Olen löytänyt oppilaista paljon uusia puolia ja huomannut, miten uudet jutut innostavat heitä oppimaan ihan uudella tavalla.

    Luonteeltani olen sopeutuvainen ja positiivinen. Nämä piirteet ovat kannatelleet nytkin. Tähän kriisiin en voi vaikuttaa muuten kuin pysyttelemällä kotona ja huolehtimalla hyvästä käsihygieniasta.

    Kotona on ollut ihana olla. Olen leiponut paljon, pessyt ikkunat, harrastanut päivittäin monenlaista kotitreeniä, ulkoillut ja syönyt hyvin. Videopuhelut ovat mainio keksintö! Vanhempieni (80v) oven taakse vien ruokaa. Opetin heille kauppakassin käytön ja nyt he tilaavat ruokaa sitäkin kautta. Onneksi ovat vielä innokkaita oppimaan uusia asioita! Ja jaksavat hekin ulkoilla ja harrastaa liikuntaa.

    Yksinyrittäjiä olen halunnut tukea ja tilaan päivittäisen lounaan lähiravintolasta ulko-oveni taakse. On ihana istua lounaalla ”valmiiseen pöytään” ja hetken hengähtää ennen kun opetus taas jatkuu.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      31/03/2020 / 7:09 pm

      Sullahan oli toisen asteen opetus? Mahtavaa kuulla, miten hienosti säkin olet ottanut digit haltuun. Ja sun oppilaat samoin.

      Mä seuraan Musiikin opetus etänä-ryhmää, ja olen nyt jo poiminut hyviä ideoita ensi vuoden opetukseen ja pienten kotitehtäviksi. Että kyllä etäopiskelusta jää käteen paljon hyvääkin. Musa vain on luonteeltaan sellaista, että ollaan yhdessä ja tehdään,joten etäilyssä sen syvin luonne ei tule oikeuksiinsa.

      Kotona on niin ihanaa, en koskaan kyllästy siihen. Aina keksii kaikkea puuhaa! Wau, ikkunat pesty NYT JO, hienoa! Me ootellaan niin kauan, että pellot on kylvetty, eikä pölyä nouse enää pelloilta. Karseen likaisia ovat kyllä.

      Tsemppiä sullekin etätöihin!

  2. Sara
    31/03/2020 / 5:12 pm

    Oli kiva lukea siitä, miten teillä arki sujuu ja mitä mietit. Tunnistin itsessäni saman piirteen: pikkuasioissa saatan kiihtyä nollasta sataseen nopeasti, mutta koronaan suhtaudun rationaalisesti.

    Meillä tehdään etätöitä ja käydään etäkoulua. Onneksi molemmat lapset ovat sen ikäisiä, että hoitavat hommansa itsenäisesti. Esikoinen on tosin vähån huolissaan, miten lukion laaja matematiikka sujuu, jos seuraavan jaksonkukaan opettaja ei opeta ”livenä”. Ymmärsin, että hänen lukiessaan kukin opettaja voi itse päättää asiasta. Ymmärrämme toki, että tämä on täysin uusi ja yllättävä asia kaikille kouluille.

    Omaa kotia on arvostanut aiempaa enemmän, samaten kuin lemmikkejä. Kissat ehkä ovat välillä ihmeissään, kun koko perhe on jatkuvasti kotona. On ollut mahtavaa syödä yhdessä jokainen päivä ja jakaa mietteitä. Itse arvostan paljon sitä, että ei tarvitse aamuisin herätyskelloa eikä ole pakko laittautua. Ainoa harmin aihe on se, ettei pääse toisaalle Suomeen sukuloimaan. Sinne ei pääse riskiryhmään kuuluvien äitini ja anopin takia varmasti pitkään aikaan. Mutta se on hyvin pieni harmi siihen verrattuna, jos olisi taloudellisia tai terveydellisiä murheita.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      31/03/2020 / 7:04 pm

      Minusta rationaalisuus on ainoa oikea suhtautumistapa itselleni. Jos alkaisi pelätä tai tunteilla, pää hajoaisi ; )

      Voi, toivon kovasti, että lukiolainen oppii matikkansa. Mun veljen kaksoset ovat myös pitkässä matikassa, mutta onneksi veljeni pystyy opettamaan tarvittaessa. Aika itsenäisiä nuokin nuoret ovat olleet. Veikkaan, että nuorten etäopiskelutaidot karttuvat, mutta eivät ne varmasti korvaa koulua jo ihan sosiaalisuuden takia

      Hih, kissat<3 Totta, harmittaa, kun ei pääse sukuloimaan. Minäkin suunnittelin olevani ainakin viikon menossa, ja pääsiäisenä piti mennä anoppilaan. Toivottavasti kesällä päästään sitten käymään. Onneksi mun vanhemmat ehtivät käydä helmikuulla täällä. Pääasia, että ikäihmiset ovat turvassa ja hyvinvoivia.

  3. R
    31/03/2020 / 5:26 pm

    Meillä sama juttu tuon nurmikon kanssa. Miten te sitä kunnostatte sammaleen osalta?

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      31/03/2020 / 6:35 pm

      Meillä on nurmikon ilmaaja,sellainen työnnettävä laite. Tosi tehokas! Poistaa sammaleet, sitten vain uutta nurmikonsiementä tilalle ja vähän multaa, ja kas, nurmikko uusaantuu hyvin. Sammalta on nyt tosi paljon, huh.

  4. Pauliina Järvelä
    31/03/2020 / 5:46 pm

    Miten mukavalta elämäsi kuulostaakaan :).
    Täällä ollaan väännetty yo-kokeiden ja koeviikon parissa kahden flunssan iskiessä lähes ympäripyöreitä päiviä. Etäopetus uusine ohjelmineen alkaa olla hallussa, opettelemista on niissäkin ollut, mutta kiitän kaukonäköisyyttäni, kun hyppäsin Pekka Peuran kelkkaan ja yksilöllistin opetukseni jo vuosia sitten. Tässä tilanteessa kaikki toimii, koska joka asiasta on jo videot valmiina. Rutiini alkaa jo olla, tosin eilen mokasin laittamalla väärän suullisen kokeen, tänään olin tarkempi. Sen, mitä aikaa jää, katson telkkaria ja soittelen nokkahuilua :D. Kirjan lainasin, mutta saa nähä, jaksaako sitä lukea. Viihdettä tuo joka sunnuntainen pitämän virtuaalinen tietovisa, jossa tapaa kavereita ympäri Suomea. Viikon kohokohta on ollut apteekissa käynti, mies hoitaa kauppareissut, koska olen riskiryhmässä enkä todellakaan halua koronaa. Eniten harmittaa 30-vuotishäämatkan peruuntuminen ja tuskin edes päästään päivällisellekään minnekään, koska ravintolat ovat kiinni. No se on pieni murhe, mutta harmittaahan se vähän.
    Mukavaa loppuviikkoa :).

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      31/03/2020 / 6:59 pm

      No, onhan se mukavaa, tiedät kyllä, kun kouluelämä on niin hektistä. Eli rauhallista on!

      Voi harmi, kun häämatkanne peruuntui. Me ollaan kymmenen vuotta teitä jäljessä, eikä mekään päästä matkalle. Mutta seuraavana kesänä sitten! Olen jo aloittanut suunnittelun…

      Sulla on hommat selvästi hallussa, voisi tosiaan olla aikamoinen opettelu yhtäkkiä. Säälittää muuten nuo abiparat, joiden juhlat saattavat siirtyä. Mutta pääasia, että lakkiaiset saadaan, vaikka sitten vähän myöhässä!

  5. TerhiR
    31/03/2020 / 7:36 pm

    Minäkin opetusalalla, tosin esimiehenä. Etätyössä ohjailen ja tuen omia opeja etäopettamaan opiskelijoita, aikuisia tosin. Välillä havahdun sohvan nurkasta, että tässä on hupsahtanut kamalan huonossa asennossa jo muutama tunti. Tänään kyhäsin silityslaudasta ja pahvilaatikosta kunnon työpisteen, jossa pystyi seisomaan. Hyvä oli. Välillä tulee mustia, synkkiä, unettomia öitä, jolloin makaan valveilla ja pohdin, mihin tässä vielä joudutaan.
    Oman perheen kanssa sujuu jo kotona hyvin, kun tehtiin pelisäännöt ja aikataulut selväksi. Onneksi sain vanhemman tyttären myös kotiin opiskelemaan.
    Viikon kohokohdat ovat perjantain Sohvaperunat, lauantain Strike Backin uusi jakso HBO:sta.

    Päivä kerrallaan, se on nyt motto.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      01/04/2020 / 1:04 pm

      Sulla on ihan omanlaiset haasteet, tsemppiä niihin! Kiva, että saitte tyttären kotiin siipien suojaan.

      Kyllä muakin huolettaa miten tästä taloudellisesti Suomi nousee. Kaikkihan ei riipu vain meistä Suomessa. Pelkään, että Amerikka romahtaa aivan täysin. No, näille asioille ei itse voi mitään, mutta silti niitä miettii.

      Päivä kerrallaan, siinäpä se! Määräänsä enempää ei voi tehdä.

  6. Liisa
    01/04/2020 / 12:58 pm

    Hei!

    Mukava postaus kaikin puolin! Meillä päivät mieheni kanssa päivän rungon osalta ovat suurin piirtein samanlaiset kuin teilläkin. Mieheni tekee etätöitä ja minä olen kevään vapaalla.
    Ja viimeksi eilen illalla katsoimme yhdessä Maailma liekeissä sarjaa, joka todellakin on loistava!

    Aurinkoisia ja leppoisia päiviä Sinulle!

    Liisa

  7. 02/04/2020 / 1:36 pm

    Kiinnitin huomiota sanaan ’introvertti’ – tunnustaudun itsekin sellaiseksi ja olen vain kokenut helpottavana tämän ajan, kun ei ole kerta kaikkiaan voinut lähteä minnekään. Ensin oli karanteenia 2 viikkoa ja nyt ollaan kotona niin kauan kunnes tilanne selvästi helpottuu.
    Varsin samanlainen päivärytmi on täälläkin, ei tehdä mitään sen erityisempää mitä teemme muutenkaan. Sen olen huomannut, että siivottavat laatikot ja kaapit tunkevat alitajuntaan – ja niitä olen setvinnytkin urakalla.
    Olen lenkkeillyt myös lähes päivittäin ja paljon pidemmällekin tekisi mieli, jos tuo tuuli vihdoin tyyntyisi. Näyttää aurinkoisen keväiseltä kun katsoo ikkunasta, mutta todellisuus on toinen.

    Mukavia kevätpäiviä!

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      04/04/2020 / 2:27 pm

      Ah, kaappien ja laatikoiden siivoaminen on tosi palkitsevaa – kun vain saa aikaiseksi! Nyt on kyllä ollut tosi tuulista, ja se vielä entisestään tekee meikäläisellä vaikeammaksi ulos lähtemisen… Mukavia kevätpäiviä sinullekin, kesää kohti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *