Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Sekalaisia höpötyksiä ja yksi vanha mekko

Kevät tulla humpsahti tänne etelään. Meidän pihalla käy pitkin päivää kova sirkutus, kun linnut tekevät pesiään. Joka kevät mietin, että olisi kiva tunnistaa lintujen ääniä, jotta tietäisi mitä lajeja tuolla oikein puuhailee. Nyt kaikki kuulostaa vaan piip-piip tai tsirp-tsirp!

Muistan kouluaikaiset bilsan linturetket suolle, enkä itse ollut silloin kiinnostunut linnuista vähän vähää. Opettaja sen sijaan oli innoissaan… Musiikkilukiossa ei tarvinnut lukea biologiaa, joten bilsat jäivät historiaan jo ajat sitten.

Ensi viikolla on vappu. Mies sanoi eilen, että hän ihan odottaa sitä! On kuitenkin pitkä viikonloppu.

Minun piti järkätä oikein kunnon brunssi kerrankin, kun vapunpäivä osuu perjantaille ja olen vapaalla. Olisi ollut ihana saada tänne ystäviä. Jotain pientä kuitenkin pitää järkätä ihan kaksistaan. Olin ajatellut tehdä parsarisoton ja grillaamme kalaa, jos on hyvä ilma. Jälkkäriksi ostamme joitain uutuusjätskimakuja. Tippaleipä pitää saada ilman muuta! Aion myös kattaa ja koristella ison ruokapöydän, vain ihan meitä kahta varten. Laitetaan kantria soimaan ja syödään hyvin.

Olen vanhemmiten alkanut tykkäämään vapusta, siinä on ihana kevään alun juhla, ja siitä voi tehdä ihan omannäköisen. Tai olla tekemättä.

Ja pihatyöt, ne pihatyöt… Yksi kukkapenkki pitäisi kaivaa ylos, jakaa perennat ja muokata koko penkki uudelleen. Minä voisin heittää perennat tuhannen jorpakkoon ja istuttaa vaikka syreeniä tilalle. Mutta katsotaan. Meidän pihassa kasvaa parhaiten kaikenlaiset angervot, ja nehän ovat kauniitakin.

Mutta hei, nyt tarvitsen teidän apuanne! Mikä olisi hyvä ruukkukasvi paahteiselle paikalle? Toisaalta sen tulisi sietää sadettakin, jos sattuu satamaan. Pelargoniat eivät menesty, jos sataa. Ajattelen tietenkin meidän terassin istutuksia. Etupihan kukat ovat suuren osan päivää varjossa, joten sinne laitan liisoja, kuten viime kesänäkin. Ne menestyivät tosi hyvin. Mutta nuo ison terassin kukka-asetelmat ovat vähän ongelma. Ehkä teiltä saisi hyviä vinkkejä? Olisin tosi kiitollinen niistä.

Käyn huomenna tai perjantaina koululla hakemassa vähän matskua luokastani ensi vuoden suunnittelua varten. Sijaiseni kanssa viestittiin tänään, eikä hän tarvitse nyt etäopetuksessa sitä mitä minä suunnittelussa.

Ja juu, ei ole siis tarkoitus siellä pyöriä, vaan mennä suoraan luokkaan, ottaa tarvittava ja sitten suoraan ulos. En ole ihan täysin irroittautunut työstä ajatuksissani, joten ihan sama, voin hyvin nyt tehdä vähän töitä, sepä sitten koituu syksyllä. Vähän pelottaa, jos tämä eristäytyinen tapahtuu taas syksyllä, toivotaan että ei. Olen seurannut koko ajan Facebookissa musiikinopettajien ryhmiä, ja täytyy sanoa, että vinkeistä ei ainakaan ole pula.

Ollen ollut välillä jotenkin ihan aikaansaamaton tahvo. Mikään ei oikein huvita tai innosta. Tänään on sellainen päivä. Päivät kuluvat joten kuten. En ole ollut toimettomana, mutta on vaan tuntunut nuivalta ja tylsältä. Toisaalta – kyllä sellaisiin tunteisiin on lupa ihan jokaisella. Ja ne menevät ohi. Olen juuri Maaret Kallion uuden kirjan (Voimana toivo) keskellä, ja siellä on loistavaa asiaa juurikin tunteista, miten niiden kannattaa antaa tulla ja mennä, ei jäädä liiaksi takertumaan. Tulee taas päiviä, että innostuu asioista. Ja olen aika hyvä keksimään itselleni innostumista.

Nyt olisi tilaisuus opetella uusia reseptejä, puunata koti kiiltäväksi, tuulettaa sohvien tyynyt, ja vaikka mitä, mutta saanko aikaiseksi. No en todellakaan. Sitten syksyllä mietin, että olisipa pitänyt. Niin.

 

Mutta – päivän asu on kolmivuotias mekko, norjalaisen By TiMon puuvillahelma. Täällä on siitä postaus, jonka kuvista tykkään kovasti. Se on jäänyt vähälle käytölle, koska se on niin työläs silittää. Toisaalta, nyt kun minulla on uusi Braunin rauta (kiitos vanhemmilleni), silittäminen on huomattavasti mielekkäämpää kuin ennen. Jep, silittäminenkin on välineurheilua. Viiskymppismekkoni oli myös By TiMon.

Blogi on itselle aikamoinen henkireikä, joten vaikka täällä ei nyt niin lukijalle lisäarvoa antavaa matskua aina tulisikaan, niin höpöttelyjä kuitenkin! Blogiin tulossa ensi viikolla makkarin petauksesta juttua, samoin vapun kattauksesta ja koristelusta, sekä kesäisiä neuleita BMuirilta. Kiva, että päästään toukokuulle. Olen enemmän kuin valmis kurjan talven jälkeen nauttimaan kesästä. Tosin, eipä nykyään uskalla oikein suunnitella mitään. Ja pienistä asioista tulisi onnelliseksi, kuten vaikka perheen näkemisestä.

21 Comments

  1. erja
    22/04/2020 / 3:41 pm

    Kokeilepa markettaa, niitä on monenlaisia ja esim. runkomarketta on kiva. Samaan ruukkuun voisi laittaa vaikka murattia. Kestää hyvin paahdetta, kuihtuneet kukat vaan leikataan tai nypitään pois ja kukkii koko kesän. Tämä on oma suosikkini.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      22/04/2020 / 4:09 pm

      Marketta varmaan tarvitsee aika paljon lannoitetta kukkiakseen, eikö? Miten sä lannoitat niitä? Muratti on kaunis, samoin se valkoinen pienikukkainen, lumihiutale? Se on kestänyt hyvin. Marketat ovat kyllä kauniita ja näyttäviä!

      • Erja
        22/04/2020 / 7:11 pm

        Kekkilän punaista kastelulannoitetta kaikille kesäkukille pakkauksen ohjeen mukaan, siitä ne tykkää! Ja amppelikukkana miljoonakello on aivan ihana ja helppo, sen unohdin mainita edellisessä.

  2. Marianne
    22/04/2020 / 7:02 pm

    Mies on kotipihamme lintubongari. Hän se jaksaa innostuneesti selittää, mikä laji on taas saapunut. Minun lintuvalikoima on aika suppea: joutsen, kurki, lokki, pikkulintu ja isolintu. Pärjään näillä :).
    Kovasti on täälläkin istutus-ja pihatyöasiat mielessä. ja toivottavasti ensi viikolla jo pääsisi työn touhuun. Kokemuksesta sanoisin, että hortensia EI ainakaan käy paahteiselle paikalle….Mukavaa loppuviikkoa!

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      24/04/2020 / 12:49 pm

      Haha, mulla on sama logiikka kuin sulla! Iso lintu on iso ja pieni lintu pieni ; ) Sitten on nämä sanonnat:”Kun sä kuulet kuovin äänen, älä mene järven jäälle.” Sen kuovin siis erotan.

      Hortensia tosiaan ei käy paisteseen vähääkään. Sen sijaan aion ostaa yhden komean ja laittaa sen Balmuirin cooleriin, oli siinä niin kaunis viimekin kesänä. Ihana alkaa suunnittelemaan terassijuttuja, sillä jos tulee kauniit ilmat, siinä tulee viettämään tosi paljon aikaa.

      Kivaa viikonloppua sinullekin!

  3. Satu
    23/04/2020 / 11:55 am

    Aurinkoista kevättä ja tsemppiä näihin poikkeuksellisiin aikoihin. Kiva, että olet jaksanut blogia pitää yllä, kiitos siitä.
    Kukka-asiaan en osaa neuvoja antaa… 🙂

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      24/04/2020 / 12:49 pm

      Kiitos Satu. Välillä harmittaa, kun sisältö on niin suppeaa. Mutta näillä nyt mennään. Sun kommentti piristi mieltä kovasti!

  4. H
    23/04/2020 / 8:53 pm

    Kevät yllättää ihanuudellaan joka vuosi.

    Meillä on hyvin paahteinen piha ja kesäkukkien pitää kestää paahteen lisäksi sadetta.
    Hyvin on menestyneet marketat (niitähän saa myös vaaleanpunaisina), muratti, lobeliat, tähtisilmät (ne voi istuttaa jo aikaisin, kauniita sävyjä löytyy), erilaiset neilikat (näissäkin on ihania vaaleanpunaisia sävyjä), pelargoniatkin aika hyvin ja jopa orvokit pitkälle heinäkuulle.
    Nypin näistä lobeliaa lukuun ottamatta kuivat kukat pois. Lannoitan silloin tällöin.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      24/04/2020 / 12:53 pm

      Mua on alkanut kiinnostaa nyt marketat, ne ovat suloisia, ja uskoisin saavani ne menestymään. Runkomarketan juurelle saisi just pienempiä kukkia. Lumihiutale on muuten menestynyt joka kesä säästä huolimatta ja on kasvanut komeaksi pehkoksi. Laventelikin voisi olla nätti. Voi joo, vaaleanpunaiset kukat sopisivat nätisti harmaitten puutarhakalusteiden päällisten kanssa.

      Kivaa viikonloppua sinulle, toivotaan, että pian päästään istuttamaan!

  5. Jaana
    24/04/2020 / 11:38 am

    Englantilainen pelargonia ei menesty niin hyvin auringossa, mutta kokeile perinteistä ja riippapelargoniaa, jotka menestyvät auringossa ja kestävät sadettakin.

    Margareta, valkoinen sekä keltainen lapinvuokko.
    harjaneilikka, palava rakkaus ja sinikello tässä sinulle lisää valintoja aurinkoon ja sateeseekin.

    Vinkit antoi sinulle Marjukka vm-31 oleva äitini, joka kotonaan jäi vielä miettimään erästä sinistä kukkaa. Hän muisti vain osan kukan latinan kielisestä nimestä ja nyt hän suorittaa aivojumppaa loppu päivän muistellen eri kukkalajeja.

    Ihana mekko, upeat kuvat ja upea sinä. Aina ei tarvitse olla tehopakkaus ja suorittaa, vaan välillä voi vain haahuilla. Ihanaa kevään jatkoa ja blogisi toimii minulla piristysruiskuna päivään.
    Pysytään terveinä toivottavasti…

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      24/04/2020 / 12:59 pm

      Kiitos hirmuisesti, kiitäthän äitiäsi avusta. Totta muuten, riippapelargonioita on joskus ollut amppelissa. En tiennytkään, että ne kestävät paremmin kuin ne perinteiset.

      Mulla oli toissa kesänä violetti, pitkäksi ja hoikaksi (n. 70cm) kasvanut kukka ruukuissa, enkä tiedä mikä sen nimi oli. Sitä laittaisin mieluusti. Se näkyy muuten tässä postauksessa: https://www.fabfortysomething.com/2018/06/kotiterassilla-aamusta-iltaan.html
      Tiedätkö sinä tai äitisi ehkä mikä se on? Siitä tuli tosi suuri ja komea, kuvissa se näkyy vielä ihan rääpäleenä.

      Ehkä joku lukija tietäisi myös?

      • Jaana
        25/04/2020 / 8:08 pm

        En osannut kuvailla tuota kasvia äidelleni, mutta sininisä campanelloja tai sinitähtösiä hän kehotti sinua kokeilemaan aurinkoisern paikkaan.

  6. Maritta
    25/04/2020 / 11:47 pm

    Samettiruusut kestävät hyvin aurinkoa ja sadetta. Suosikkilajikkeeni on Strawberry Blonde.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      26/04/2020 / 1:31 pm

      Piti ihan googlata että minkäs värinen se on, ja ai että, aivan ihana! Vähän erilainen väri.

  7. Leena
    26/04/2020 / 7:39 am

    Olisikohan tuo kukkanen härmesalvia? Blogisi on aina mukavaa luettavaa, kiitos sinulle!

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      26/04/2020 / 1:33 pm

      Googletin sitä, ja voi olla sekin. Pari muutakin ehdotusta on tullut, pitää varmaan mennä puutarhamyymälään kyselemään kakkien vaihtoehtojen kanssa.

  8. Sari
    26/04/2020 / 7:52 am

    Kommentoin silitystä, tai lähinnä sitä, miten olen selvinnyt 42-vuotiaaksi silittämättä (hyvin, hyvin harvoin joudun noutamaan raudan ja laudan kellarista). On totta, että silityksestä kankaaseen tulee ihana sileä pinta, mutta lähes yhtä hyvään lopputulokseen pääsee seuraavasti: Käännä vaate nurin ja sumuta hienolla sumutteella kauttaaltaan, oikein ryppyiset kohdat käsitellään kunnolla. Käännä vaate oikeinpäin ja toista sama. Ripusta, ja vaate on käyttövalmis parin tunnin sisällä (jopa tunnissa, riippuen kuinka paljon kastelit). Toimii ihan moitteettomasti helposti siliäviin materiaaleihin, kuten silkkiin ja viskoosiin. Pellavakin oikenee riittävästi, ja sehän rypistyy joka tapauksessa. Toimii hyvon myös puuvillaan riippuen vähän laadusta ja paksuudesta, mutta mielestäni riittävästi. Kannattaa kokeilla 🙂

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      26/04/2020 / 1:34 pm

      Aika hauska, olet säästänyt aika monta tuntia, kun et ole silittänyt! En ole koskaan kuullutkaan tällaisesta kikasta, kiitos!

  9. 26/04/2020 / 9:03 am

    Vappu on mulle yksi isoimpia juhlia, pääosin siksi että se alkoi itse tehtyinä perinteinä opiskeluaikana. Tuntui hyvältä luoda Ihan Ikioma Perinteitä. Eilen tein lapsen kanssa simaa, katselin jo gluteenittomien munkkien ohjeita. Perheen kesken ollaan mutta kyllä täällä silti vietetään mekin. Vappupallokin haettiin jo, sekin yksi operaatio, viime vuonna en tajunnut ostaa heti lapsen haluamaan ja vappua ennen etsittiin oikeaa kissojen ja koirien kanssa. Tänä vuonna se ostettiin heti kun se nähtiin Nyt on sitten palloa kuskattu aamulla olkkariin ja illalla makkariin nukkumaan yhdessä. Tärkeäksi osoittautui oikea pallo.

    Ihanaa sunnuntaita! ❤️

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      26/04/2020 / 1:36 pm

      Vappupallo on tärkeä! Hyvä, että löytyi oikea ; ) Me ollaan jo syöty tippaleivät, vapuksi teen ehdä donitseja uunissa. Vappu on ihana juhla nykyään, rento, keväinen ja hyvää syötävää!

  10. Marja
    26/04/2020 / 3:24 pm

    Kiitos vappu ideoista!
    Samaa mietintää täälläkin paahteisen paikan istutuksista. Ihanaa, kun sait kommentteja niin miäki voin hyödyntää. Mukavaa sunnuntaita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *