Boknäsin kirjahyllyt – meidän valintamme tarina

Kaupallinen yhteistyö Boknäs ja Babler Media

 

Boknäsin kirjahyllyt ovat osoittautuneet oikeaksi ratkaisuksi meidän kotiin. Kirjat ovat pölyltä suojassa, ja kirjasto on kutsuva löhöilyosa meidän kotiamme. Kirjaston sohvalla vietän aikaa lueskellen ja torkkuen. 

Hyllyistämme olen tarinoinut ennenkin, mutta ettepä tiedäkään, että rakkauteni Boknäsiin alkoi jo kauan ennen tämän suomalaisen perhefirman olemassaoloa! Kirjakaappien malli ulottuu nimittäin 1800-luvun lopun Amerikkaan. Muistan nuorena ihailleeni sisustuslehdissä vanhaa Billnäs-pöytää ja toivoneeni saavani itse joskus samanlaisen.

Mikä on Boknäsin tarina, ja miten meille päätyi hyllyt, sohva, nojatuoli – osa jopa 20 vuotta sitten?

Boknäs kirjahyllyt, klassinen sisustus, ikkunalliset kirjahyllyt

Boknäsin kirjahyllyjen juuret ovat 1880-luvun Amerikassa.

Rakastan asioita, joilla on pitkät juuret ja historian havinaa takanaan. Boknäs-mallin juuret ovat 1880-luvun Michiganissa, Yhdysvalloissa, jossa The Wernicke Co -niminen huonekalutehdas kehitti kirjahyllymallin, joka koostui erikokoisista hyllyelementeistä. Pinoamalla elementtejä vierekkäin ja päällekkäin pystyi luomaan erilaisia hyllykokonaisuuksia.

Yhdysvaltalainen huonekalutehtailija Henry C. Yeiser kiinnostui kirjahyllymallista ja osti sen ja patentoi sen vuonna 1892.

Kun elementtikirjahyllyn patentti raukesi 1900-luvun alussa, useat eurooppalaiset huonekaluvalmistajat alkoivat valmistaa vastaavia malleja. Suomessa Billnäs Bruks Ab aloitti amerikkalaistyylisten konttorikalusteiden valmistuksen 1909. Olennainen osa tuotantoa olivat juurikin kirjahyllyt. Billnäs lopetti lopetti kirjahyllyjen ja muiden toimistokalusteiden valmistuksen 1960-luvulla.

Malliston jatkumisesta voi kiittää Veljekset Seppo ja Kalevi Salmevaaraa, jotka perustivat Helsingin Antikvariaatin Töölöön 1982. Helsingin Antikvariaattiin tuli paljon kirjoja kuolinpesistä, ja kolme vuotta myöhemmin liikkeessä alettiin myydä myös kuolinpesistä saatuja antiikkihuonekaluja.

Antikvariaatissa oli esillä vanhoja virolaisia lastenkirjoja. Selvisi, että niiden tekijä oli tallinnalainen puukalustetehtaan tekninen johtaja. Toinen divarin omistajista, Seppo Salmevaara, teetti kirjailijan tehtaassa omiin tarpeisiinsa umpipuiset kirjahyllyt. Salmevaaran sukulaiset innostuivat hyllyistä ja halusivat koteihinsa samanlaiset. Niitä tilattiin myös antikvariaattiin.

Antikvariaatin asiakkaat kaipailivat sopivia hyllyjä kirjoilleen, joten liikkeen valikoimaa päätettiin laajentaa 1991: aloitettiin perinteisten, amerikkalaistyylisten, umpipuisten kirjahyllyjen valmistus. Ensimmäiset hyllyt koottiin käsityönä helsinkiläisessä autotallissa. Autotalleista on lähtenyt moni yritys!

Boknäs hyllyt, uusvanhat nojatuolit, Bröderna Anderssons, klassinen sisustus

Menestys tuli 1995: Helsingin Antikvariaatti esitteli kirjahyllynsä Habitare-sisustusmessuilla. Sen lisäksi, että moni suomalainen huonekaluliike otti laadukkaat hyllyt jälleenmyyntiin, niitä alettiin viedä myös ulkomaille.

1996 Boknäs Huonekalut perustettiin, ja ensimmäinen myymälä avattiin Töölöön Mechelininkadulle, Helsingin Antikvariaatin viereen. Boknäsin perustaneiden Salmevaarojen periaatteena oli ottaa valikoimaansa vain niin laadukkaita tuotteita, joita he haluaisivat omaankin kotiinsa. Vuonna 2004 kaikki brändin tuotteet siirrettiin Boknäs-tuotenimen alle niiden oltua ensin Björknäs-nimellä.

Boknäsin kirjahyllyt, Marimekko Urna, Bröderna Anderssons

2005 Boknäsin päämyymälä muutti Vantaan Varistoon. Koska tilaa oli valtavasti, valikoimaa oli mahdollista laajentaa omien tuotteiden lisäksi muihin brändeihin.

Pari vuotta myöhemmin Helsingin Antikvariaatti lopetti toimintansa. Samana vuonna Boknäs avasi Helsingin keskustaan, Fabianinkadulle, suuren konseptimyymälän, jonka ohessa oli myös sisustukseen ja kulttuuriin keskittynyt kirjakauppa.

Boknäsin kirjahyllyt, kestävän kehityksenhuonekalut, suomalaiset perhefirmat

Uusvanhojen talojen buumin myötä oma sisustustyylini hahmottui lopullisesti.

Mutta miten minä löysin Boknäs kirjahyllyt? Kuten sanottu, tunsin vanhan Billnäs-mallin jo kauan ennen omien huonekalujen hankkimista. Helsinkiin opiskelemaan muuttaessa 1994 kuljeskelin antiikkikaupoissa etsimässä vanhanmallista kirjoituspöytää, mutta opiskelijabudjetille ne olivat liian arvokkaita.

Minulle Pietarsaaren asuntomessut 1995 olivat omassa sisustusmaussani tajunnanräjäyttävä kokemus, ja ne ovat edelleen parhaat messut, jotka muistan. Silloin nimittäin alkoi uusvanhojen talojen rakennusbuumi, ja olen muistavinani, että Kannustalon Ainolassa olisi ollut silloista Björknäsiä – työpöytä ja hyllyköitä.

Ihastuin totaalisesti -sekä uusvanhoihin taloihin että huonekaluihin. Eikä se rakkaus ole hävinnyt minnekään. Niin kauan kuin muistan, olen rakastanut vanhoja taloja ja huviloita, kartanoita ja eri vuosisatojen huonekaluja.

Sain myös hankittua itselleni kirjoituspöydän ja tuolin, vaikka opiskelija olinkin. Ne tuotiin vielä tähänkin taloon, mutta myytiin jossain vaiheessa eteenpäin. Ne menivät seuraavalle omistajalleen salamannopeasti.

Lue myös: Miten siivota kirjahyllystä edustuskelpoisempi?

Boknäsin kirjahyllyt, Boknäs huonekalut, klassinen sisustus, lasioviset kirjahyllyt

Boknäs -kirjahyllymme ovat osaksi mittatilaustyötä.

Kodissani on aina ollut paljon kirjoja, perinne tulee lapsuudenkodistani, jossa kirjoihin ja lukemiseen on aina satsattu. Koti, jossa on kirjoja, on minulle kodikas. Kun menen kylään, jossa on kirjoja, tutkin innoissani minkälainen kokoelma hyllystä löytyy.

Kun muutimme omaan taloon 2003 alkuvuodesta, oli ajatuksena laajentaa Boknäs-kokoelmaamme alati kasvavia kirjapinoja varten. Mieheni suunnitteli kirjahyllykokonaisuuden, joka on kirjastossa nyt. Neljä tornia tilattiin standardikokoisena, ikkunan oikella puolella oleva mittatilauksena. Itse asiassa hyllyille suunniteltiin paikka jo talon piirustusvaiheessa.

Ikkunan alla olevassa tasossa majailevat valokuva-albumit ja stereot. Hyllyistä voi rakentaa mieleisensä kokonaisuuden helposti, sillä elementtejä tosiaan voi tilata mittatilaustyönä.

Boknäs on kestävän kehityksen hankinta – laatua ja historiaa.

Rakastan edelleen, nyt 17 vuotta myöhemin, tuota kokonaisuutta. Hyllymallien juuret ovat yli sata vuotta vanhat, mikä viehättää minua suunnattomasti. Tuotteet on huolellisesti tehty, ja ne näyttävät siltä kuin ne olisi koottu paikoilleen juuri äsken.

Kun me hankimme kirjahyllymme, värivaihtoehtoja taisi olla kolme. Nyt värejä on useita. Boknäs-tuoteperhe on myös kasvanut. Eritysmaininnan annan ihastuttavalle, keveälle Villinki-sarjalle, joka on suunniteltu 2011. Sen periaatteet ovat samat kuin muidenkin Boknäs-tuotteiden: kauneus, kestävyys ja muunneltavuus.

Boknäs Heaven sohva, valkoinen sohva, vesipestävät päälliset
Boknäs Heaven sohva, valkoinen sohva, vesipestävät päälliset

Heaven -sohva on nimensä mukaisesti taivas.

Boknäs on levinnyt muuallekin taloon: yläkerran tv-aulassa meillä on tummanruskeaa tasoa, ja siellä on myös ihana Boknäs Heaven -sohva. Heaven on yli viisivuotias, hellästi hoidettu ja päivittäin käytössä oleva huonekalu. Se syliin käperrytään katsomaan Netflixiä, lukemaan tai torkkumaan.

Lue myös: Viiden vuoden kokemus: Boknäs Heaven -sohva


Olen iloinen, että teimme aikoinaan aikaa kestäviä valintoja.

Sellainen kolahdus kuin Boknäsin hyllyt minulle aikoinaan olivat, ei ole hävinnyt vuosien saatossa. Olen iloinen, että teimme aikaa kestäviä, laadukkaita valintoja ja jonka tuottajana on suomalainen perhefirma.

Boknäs on kokonaisuus, jossa huokuu historia ja käsityö, ja johon ajan hammas ei pysty, jo jota voi myös yhdistää monenlaiseen sisustukseen. Sen suojissa kirjat, minulle nuo kodin tekijät, ovat turvassa pölyltä.

Boknäs löytyy myös somesta:

Facebook
 Instagram

Lue myös Musta Ovi-blogista: Sisustus, joka kestää aikaa

12 Comments

  1. 27/05/2020 / 12:41 pm

    Nuo hyllyt on sellaisia, että olen haaveillut niistä vuosia. Siis kirjaimellisesti vuosia. Monta vuotta sanoin että ei osteta ennenkuin on se oma koti johon ne voi hankkia, ettei tartte väärän kokoisia ostaa. Nyt on se koti ja hiljalleen on taas alkanut haave noista heräämään. Saa nähdä milloin niitä tulee hankittua, haave ei ole unohtnunut mihinkään. se vaan kun muutti melkein 20 neliötä isompaan niin huonekaluja oli hankittava syksyllä sitä tahtia, että oli turvauduttava Ikeaan ja kierrätettyyn. Nyt sitten hiljalleen noita uusitaan ja etsitään sellaisia jotka kestävät kauan.

    Aurinkoista viikon jatkoa!

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      27/05/2020 / 5:06 pm

      Nuo hyllyt ovat kyllä sellaisia loppuelämän hankintoja. Mä rakastan niiden massiivisuutta ja entisaikojen henkeä. Kyllä teillekin vielä joku päivä ne saadaan. Teilläkin taitaa olla kirja jos toinen!

  2. Minna
    27/05/2020 / 8:31 pm

    Huh, mä sain jonkin aikaa sitten myytyä Boknäs hyllykokonaisuuteni. Se oli tummanruskea ja olin ahdistunut siitä jo pitkään. Kirpaisi kyllä kun niin halvalla täytyi myydä. Nyt tilalla on vaalea keveämpi kirjahylly.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      27/05/2020 / 11:28 pm

      Mä rakastan sitä tummanruskeaa, mutta valitsin värin pianon mukaan. Maku muuttuu monesti iän myötä, mulla se ei ole vaikuttanut kirjahylltihin. Kiva, jos olet nyt tyytyväisempi keveiden hyllyjen kanssa!

  3. Maritta
    28/05/2020 / 1:36 pm

    Boknäs on minunkin suosikkihyllystö, mutta en raaskinut ostaa sitä. Valitsin sen sijaan Niemen tehtaiden Gustav-kirjakaapit, jotka ovat kyllä samaa tyyliä mutta eivät ihan samaa tasoa. Boknäs on kyllä ajaton ja tyylikäs valinta.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      28/05/2020 / 2:16 pm

      Nekin ovat todella kauniita, muistuttavat paljon Villinkiä! Ajaton valinta myös,ja varmasti kotonasi tosi hyvännäköinen.

    • Kirsi-Marja
      28/05/2020 / 2:57 pm

      Gustav kirjakaappi valkoinen/kirkkaat lasit on tosi tyylikäs, siitä saa elementein muodostettua haluamansa kokonaisuuden. Boknäs on myös kaunis, mutta makuuni suhteellisen raskas, makuja voi tyydytää monella tapaa, joten vääriä valintoja tuskin on, kaikkihan on kiinni huoneen korkeudesta, koosta ja sijoittelusta muutoin myös muusta sisustuksesta, tottakai, jotta iso ja kattava kirhahyllykompleksi (meillä kirjasto) pääsee oikeuksiinsa.

      • marjukkap
        Kirjoittaja
        28/05/2020 / 3:32 pm

        Makuasioitahan kaikki on, ja sehän sisustuksessa onkin niin kivaa, että jokainen voi luoda sen näköisen kodin kuin haluaa.

        Totta tuo mitä sanot, sisustustyylistä ja huoneiden koosta riippuu moni asia.Meidän olohuone-kirjasto-ruokasali on suuri, joten Boknäsit näyttävät passelilta. Tosin olen aina suosinut sellaista amerikkalaista tyyliä, jossa huonekalut ovat suuria. En ole ns. skandinaavisen yksinkertaisuuden sisustaja. Kirjahyllyt ovat tehty kirjoille, ja niin tykkään niitä käyttääkin, kirjat ovat kirjastossa pääosassa. Tykkään kyllä katsella erilaisia tyylejä, ja intohimoni on katsella amerikkalaisia real estate-videoita, ihan paras on Bespoke Real Estaten Hamptons-videot Youtubessa.

  4. Nelli
    29/05/2020 / 7:05 pm

    Mistä nuo ihanat harmaat nojatuolit on?!

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      29/05/2020 / 11:00 pm

      Nojatuolit ovat ruotsalaiset Bröderna Anderssons-merkkiset ja ostettu Vepsäläiseltä. Verhoilimme ne viitisen vuotta sitten harmaiksi, ikää niillä on 17v, mutta malli taitaa edelleen olla tuotannossa.

  5. Milla
    30/05/2020 / 6:43 am

    Meillä oli aikoinaan samaa tyyliä kalusteita, mutta alkoi tuo tumma väritys tuntua raskaalta ja tunkkaiselta. Nyt on ollut 7 vuotta Valantin korkeakiiltoista valkoista ja suoraa pintaa ilman listoja ja koloja. Niihin on helppo yhdistellä melkein mitä vain, ja kiitän jokaisella siivouskerralla sitä, kuinka helppo ja nopea ne on pyyhkäistä puhtaaksi pölyistä.

    • marjukkap
      Kirjoittaja
      30/05/2020 / 9:10 am

      Valantilla on kaunis suunnittelu. Korkeakiiltoinen taas ei oo mun juttu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *