Viisi lempparitekstiäni vuosien varrelta, tarinoita niiden takaa

Etsin inspiraatiota blogijutuille, ja kas, päädyin lukemaan omia tekstejäni. Yleensä olen vähän tyytymätön jälkeeni… Haluaisin käyttää bloggaamiseen enemmmän aikaa, mutta jälkeen päin huomaan, että ihan kivoja juttujahan tässä on tullut kirjoiteltua.

Seuraan jonkin verran analytiikkaa, mutten liiaksi, koska en halua panikoida siitä, että yhtäkkiä lukijoita onkin vähemmän kuin viime viikolla. Jos aurinko paistaa ja on lämmin, niin hei, kuka viitsii kököttää koneella? En itsekään viitsi!

Vanhoja juttujaan lukiessa löytää sellaisia, joista on itsekin tykännyt. Niitä on ollut hauska kirjoittaa, ja ne ovat keränneet kommentteja mukavasti. Eli tässä viisi suosikkiani näin heittämältä:

Perjantai-illat viisikymppisenä – totuus ja sen hyväksyminen (täällä)

Tämä kuuluu sarjaan kieli poskessa-jutut. Olen, kuten tiedätte, pahimman luokan kotihiiri, ja vaikka juttu oli hieman karrikoitu, siinä oli aimo annos totuutta.

Ketkä ovat hottislistallasi? (täällä)

Ai että nautin tätä tehdä postausta! Miesmakuni on oman mieheni mielestä outo. Perjantaina keskustelin kahden oppilaani kanssa onko Benedict Cumberbatch hottis. Olen ajatellut tehdä postauksen Kuka on sinun girl crushisi, sillä meillä on varmaan kaikilla ”voimanainen”, joka on meistä todella kaunis, upea ja ihailtava.

Vaikka miesasioita ei enää puida samalla tavalla kuin nuorena, on kaikilla naisilla selvä maku siitä, kuka on komea ja puoleensavetävä mies. Näytti siltä, että ns. tavalliset ja kiltinoloiset miehet saivat enemmän ääniä kuin superkomeat. No, George Clooney on oman listani poikkeus, vaikken yleensä viehäty liian komeista miehistä.

Nettikiusaamisesta ja anonyymistä negailusta (täällä)

Tämä on ainoa kerta, kun olen kirjoittanut aiheesta. Olen osani saanut negatiivisista kommenteista, ja tuleehan niitä silloin tällöin edelleen, varsinkin vakinegailijaltani jaksaa muistuttaa olemassaolostaan lähes viikottain. En kuitenkaan enää tuhlaa energiaani negatiivisten kommenttien miettimiseen, sillä kommentti kertoo kirjoittajasta, ei minusta.

Uusin kujein uuteen vuoteen (täällä)

Edelliseen postaukseen viitaten, tämä postaus palautti uskoni bloggaamiseen 2011. Olin juuri tullut kouluni joulujuhlista, ja avasin iloisena bloggerin. Näin kävijäpiikin, joka oli tullut vauva.fi.sta. Kävin klikkaamassa itselleni täysin tuntematonta palstaa, ja mitä näin… Monen sivun parjausketju, ihan kauheaa tekstiä. Muistan, että veri pakeni päästä ja sydän löi tuhatta. Poistatin ketjun, ja päätin, että mikään ei ole tämän arvoista, ei edes rakas blogini.

Lähdimme Kanarialle joulun viettoon. Ja mitä kummaa – Pia huhuili blogissaan missä olen! Ilman tuota postausta olisin antanut ilkeilijöille vallan. Olen Pialle niin kiitollinen, ihana, rakas, tsemppaava ystäväni. Ja ne kommettimäärät joita siihen sain – siis miten ihania viestejä! Voimaannuin niin kovasti, että päätin, etten ikinä enää, koskaan, never ever, anna ilkeyden lannistaa itseäni, enkä ketään toistakaan bloggaajaa, jos voin olla avuksi.

Kirjoitin postauksen kotisängystä, keuhkokuumeessa, joka oli kauhein tauti, jonka olen sairastanut. Vanhempani tulivat minua hoitamaan, ja jaksoin juuri ja juuri naputella nuo rivit. Mutta se tsempin määrä – se löi minut ällikällä ja muutti tavallaan suhtautumistani someen. En ole sen jälkeen enää loukkaantunut mistään, sillä ymmärrän, että negailun syy ei ole minun persoonani, vaan sen kirjoittajan paha olo.

Onko blogien spontaanisuus hävinnyt? (täällä)

Tykkään kirjoittaa pohdiskelevia postauksia, mutta olen todella, todella arka tuomaan mielipiteitäni julki. Some on kuitenkin sellainen asia, jota pohdiskelen jatkuvasti. Yksi unelmani toteutui, kun pääsin Suomen Blogimediaan. Kuitenkin tiedostan sen, että olen ammatikseen bloggaavien joukossa (tai moni meidän jengistä on), enkä millään pysty panostamaan sitä työmäärää blogiin kuin monet voivat. Pitäisi olla jo ne Youtube-kanava ja podcast.

Video ei ole yhtään mun juttuni, mutta podcast voisi ollakin. Katsotaan. Mutta kuten monet muutkin sivutyönään bloggaavat, taistelen aikaa vastaan, ja tiedostan, että en kerta kaikkiaan ehdi panostaa sillä tavalla kuin haluaisin.



Runsas ja romanttinen kattaus Pentikin tuotteilla (täällä)

Vaikka enimmäkseen tyylibloggaja olenkin, tämä postaus on minulle erityisen rakas. Olenhan kerännyt Pentikiä vuosikymmeniä, joten oli ihanaa päästä tekemään omannäköinen kattaus- ja sisustusjuttu ihan miten halusin. Panostin siihen niin kympillä, ja halusin tehdä kaiken vielä paremmin. Suunnittelin tuntikausia, hain tavaroita, särjin lasin, purskahdin itkuun. Mutta olin tyytyväinen tulokseen. Ehkä joskus teemme vielä yhdessä töitä, minä ja Pentik.

Hyppy kesäillassa (täällä)

Vielä plussana yksi lemppari asupostaus, sillä huomasin, että ainoaakaan en ollut listannut mukaan. Niitä on niin paljon, mutta yksi nousee tunnelmansa puolesta muistin syövereistä. Olimme tulossa kaupungista myöhään illalla. Valo oli niin houkutteleva, että nousimme autosta ja otimme kuvat. Olin superonnellinen, hikinen, mekko rutussa, mutta niin kesäyöstä juovuksissa, etten olisi halunnut illan koskaan loppuvan!

Lämpimiä odotellessa!

Blogietkoilua Mamma Rosassa

Kampaamo Pesulasta matka jatkui kurnivin vatsoin Töölöntorille Mamma Rosaan. Ravintola oli tupaten täynnä, mutta saimme mukavat paikat katetulta terassilta. Meneillään oli parsaviikot, mutta mepä herkuttelimme pizzoilla… Oli sen verran nälkä!

Tiian ystävä Taru – oli mukava tutustua! 

Sara ja BW 

Välillä juteltiin vakavasti – ilmeistä päätellen. Reetta ja Tiia

Meikätyttö oli yhtä hymyä, kun oli ruokaa tiedossa.

Tiian kynnet.

Kaunis Reetta…

Nälkä lähti näillä herkuilla. Joo, otin jälkiruokaa! 


Taisi olla niin, että kampaamo ja tämä illallinen olivat paras osuus illasta. Tämän jälkeen kamerat jäivät laukkuun. Gaalassa oli aika kova meteli, joten jutteleminen oli vähän vaikeaa. Asukin jäi kuvaamatta, mutta seinäkuva on varmaan tulossa, joten nappaan se sieltä.

Iloista tiistaita!

Seuraa blogiani Bloglovinissa, Blogit.fi:ssä, Facebookissa ja Instagramissa