Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

BLISS – peittoa tulehdus, elä ja voi paremmin: iltapäivä Maria Boreliuksen kanssa

 

Kaupallinen yhteistyö HarperCollins Finland

 

Ruotsalaisen tiedetoimittaja Maria Boreliuksen toinen kirja, BLISS – peittoa tulehdus, elä ja voi paremmin on jatkoa suuren suosion saaneelle Hyvinvoinnin vallankumoukselle.

Maria jatkaa matkaansa tutkien tulehdusta estävää elämäntapaa, Cambridgestä Okinawaan ja San Fransiscoon. Lukijoille avataan tieteen ja tutkimusten kautta miten mm. ruoalla on yhteys mielen hyvinvointiin. Kaikkea, mistä Maria kertoo, hän kokeilee myös itse, luoden meihin lukijoihin helposti lähestyttävän yhteyden. 

Minulla oli suuri ilo ja kunnia tavata Maria, jutella hänen kanssaan hänen kirjoistaan ja kysyä mieltä askarruttavista asioista hyvinvoinnin suhteen.

Tasan kello kolme astun hotelli Glon kahdeksannen kerroksen sviittiin. Minulle on varattu tunti aikaa Maria Boreliuksen kanssa, virallisesti haastatteluun, mutta olen varautunut kamerani ja linssieni kanssa myös kuvaamaan häntä. Edellisen illan olen miettinyt kuumeisesti mitä haluaisin kysyä häneltä, mutta luotan myös siihen, että meillä tulee juttua itsestään.

Vastaan tulee pitkä, hoikka nainen kick flare-farkuissaan, mokkanilkkuireissa, kauniisti ruskettuneena. Silmät tuikkivat iloisesti. Hän on juuri palannut Intian-matkalta, jossa on ollut tekemässä tutkimusta kolmatta kirjaa varten. Hän on rento ja hyväntuulinen, ja juttelee iloisesti. Kyselee, mitä haluaisin juoda tai syödä. Valitsen piparminttuteen, mutta myöhemmin huomaan, että en ole juonut sitä kuin siemauksen.

Maria Borlius, Hyvinvoinnin vallankumous, Bliss -peittoa tulehdus, elä ja voi paremmin

Maria Borelius ei ole minulle kuka tahansa kirjailija. Hänen kirjansa ovat lempikirjojani.

Wikipedian sivut ovat vaikuttavat. Maria on kirjoittanut tosiaan kaksi hyvinvointikirjaa, mutta on myös biologi, tiedetoimittaja, yrittäjä, monialainen huippukonsultti, kolumnisti, neljän lapsen äiti ja entinen Ruotsin ulkomaankauppaministeri, vain muutaman tittelin mainitakseni hänen hengästyttävästä meriittilistastaan.

Marian ensimmäinen kirja, Hyvinvoinnin vallankumous, ilmestyi 2018, ja siitä tuli heti menestys. Aikaisempi juttuni löytyy täältä.

52-vuotiaana, 2013, Maria voi huonosti. Hän oli jatkuvasti väsynyt, alamaissa, kärsi turvonneesta vatsasta ja kovista selkäkivuista. Lääkäri käski totuttelemaan sellaiseen elämään, sillä tätä vaihdevuodet, ja vuodet ylipäätään, olisivat tästä eteenpäin.

Maria päätti elää toisin. Jotain piti olla tehtävissä. Hän otti yhteyttä kanadalaiseen personal traineriin nimeltä Rita Catolinoon. Ritan ohjeilla olo muuttui toisenlaiseksi jo muutamassa kuukaudessa. Kivut hävisivät, olo kirkastui.

Ruokavalio, jota Maria noudatti Ritan ohjeiden mukaan, oli tulehdusta vähentävä. Sillä vain ei ollut vielä nimeä, sillä asiasta nimeltä tulehdusta vähentävä ruokavalio ei vielä puhuttu.

Tiedetoimittajana Mariaa alkoi ajaa eteenpäin uteliaisuus. Oliko tulehdusta vähentäviä elementtejä tutkittu tarkemmin, ja mitä ne olisivat?

Seuraavat neljä vuotta Maria keräsi tietoa tulehdusta vähentävästä elämäntavasta. Sillä sitä se eittämättä oli, elämäntapa, ei pelkkä ruokavalio, puhumattakaan tiukasta dietistä.

Tutkimustulokset puhuivat puolestaan: hiljainen tulehdus löytyy monen kansansairauden, kuten diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien ja lihavuuden taustalta. Mutta nyt tiedämme myös, että tulehdusta voi vähentää liikunnan, ravinnon, luontokokemusten, joogan, sosiaalisen elämän ja bakteerien avulla. Tästä puhutaan valtavan paljon nyt mediassa.

Rakastin kirjaa, rakastin sitä. Miksi?

Marian matka ympäri maailman tiedemiehiä, joogia, uskonnollisia yhteisöjä tapaamaan, lukuisiin tutkimuksiin ja erilaisten ihmisten ja yhteisöjen elämäntapoihin tutustuminen oli lukijalle, minulle, elämys. Kirja pitää lukea toisenkin kerran, sillä yhdellä kerran lukemisella siinä on paljon sisäistettävää.

Marian tyyli kirjoittaa on mukaansatempaavaa, ja nyt, kun olen hänet tavannut, ymmärrän miksi niin monet muutkin ovat inspiroituneet Mariasta ja hänen kirjoistaan. Marian uteliaisuus, tarmo, hyväksyntä ja halu pyrkiä parempaan heijastui kirjaan. Hän on kovin samaistuttava heikkouksineen, mutta yhtä aikaa nainen, joka on elävä esimerkki siitä, josta me useimmat haaveilemme: miten saavuttaa tasapaino ja hyvinvointi omassa elämässä.

Tästä päästäänkin toiseen kirjaan.

Mitä BLISS tarkoittaa? Se tulee viidestä kohdasta, jotka tutkimusten mukaan vähentävät hiljaista tulehdusta.

Buustia tulehdusta vähentävän ruoan avulla. Syö enemmän ruokia, jotka vähentävät hiljaista tulehdusta.

Luovu liiasta sokerista.

Istu vähemmän. Liiku joka päivä.

Seesteisyys. Suo itsellesi aktiivista lepoa päivällä ja nuku hyvin yösi. Anna vatsan levätä toteuttamalla minipaasto silloin tällöin.

Sykähdyttävät elämykset. Etsi aktiivisiesti suuria, taianomaisia ja hartaita asioita elämässäsi.

– BLISS – peittoa tulehdus, elä ja voi paremmin, s. 212-

Kysyn Marialta, oliko toinen kirja suunniteltu jatko ensimmäiselle. Ei ollut, Maria kertoo. Tarve tutkia lisää lähti omasta elämäntilanteesta.

Selkä oli kipeytynyt uudelleen. Oli ollut kiire: matkoja, konferensseja, vilkas sosiaalinen elämä, kesän elämänmyönteiset tottumukset viineineen, suklaineen ja jälkiruokineen. Oli aika painaa jarrua ja paneutua tulehdusta ehkäisevään elämäntapaan syvemmin, etsien tutkimuksia ja tavaten ihmisiä ympäri maailmaa.

Toisen kirjan teemana on mielen hyvinvointi ja hyvä vanheneminen. Ahmin kirjaa.

Opin, mitä ovat telomeerit, ja miten ne vaikuttavat vanhenemiseen. Miksi iloinen juoruileminen, laulaminen ja aamuvoimistelu tekevät hyvää ihmiselle. Miksi on tärkeää luoda ruokahetkestä lähes rituaalinomainen, vaikkapa kynttilän ja hiljaisen musiikin avulla. Edessä on jälleen uskomattomia tutkimustuloksia, mutta myös ihania ihmiskohtaamisia. Punaisena lankana läpi kirjan kulkee tietenkin tulehdusta vähentävä ruoka.

Maria on tavannut huippututkijoita, joogeja, seitsemännen päivän adventisteja, laatuviinin viljelijän, vanhoja, pirteitä ihmisiä tutkimusmatkoillaan. Minua kiinnostaa kuka kaikista Marian tapaamista ihmisistä on tehnyt syvimmän vaikutuksen häneen?

Kysymys saa Marian mietteliääksi.

-Jennifer Stellar, hän sanoo ensiksi.

Stellar on tunnettu tutkija, psykologian tohtori Stanfordista. Maria tapasi hänet puhuakseen tutkimuksesta, jonka nimi oli awe, ihmetys. Jennifer Stellar on tutkimusaiheessaan vastavirtaan kulkija, onhan tutkimuksen aihe kerrassaan erikoinen.

Ihmetyksen tunne liittyy hormoniin nimeltä oksitosiini. Sitä alettiin tutkia vasta 1990-luvulla. Oksitosiini on voimakas hormoni, jonka avulla nainen synnyttää ja imettää. Mutta se on myös muuta: oksitosiini luo rakkauden ja läheisyyden tunteita ja parantaa haavoja. Se vähentää tulehdusta. Oksitosiinia voi mitata syljestä, ja näin on voitu mitata ihmisten tulehdusmarkkereita eri tilanteissa. Stellarista ja ihmetyksen tutkimuksesta voi lukea lisää Hyvinvoinnin vallankumouksesta luvussa 10 .

Stellarin ihmetyskokemusten top-listalle kuuluu sellaisia asioita kuin luonto, taide, musiikki, meditaatio, hengellisyys ja uskonto, muiden hyväksi tekeminen ja urheilun katsominen muiden kanssa. Ihmetys ei ole huuhaa-mutujuttua, vaan tieteellisesti todistettu, hyvää tekevä ja terveyttä edistävä asia.

Toinen Mariaan vaikutuksen tehnyt ihmisryhmä oli BLISS-kirjassa kuvattu Japanin Okinawan saaren ihmiset. Siellä elää poikkeuksellisen paljon yli satavuotiaita. Maria pääsi viettämään aikaa erääseen perheeseen, ja mitä nämä iloiset, iäkkäät, mutta pirteät ihmiset tekivät?

He kokoontuivat viettämään aikaa yhdessä ja juoruilemaan mukavia. He lauloivat karaokea, jopa viisi tuntia yhteen menoon. He voimistelivat aamulla. Ja söivät tietenkin tulehdusta vähentävää ruokaa. Ruokailuhetki oli yhteinen, rauhallinen, lähes rituaalinomainen. Silloin ruuansulatus ehtii mukaan, kun syödessä ei kiirehdi.

-Okinawalaisten kanssa oleminen muutti käsitykseni vanhuudesta, Maria sanoo.

Ymmärrän, koska olin itsekin vaikuttunut okinawalaisten elämäntyylistä. Miten ihanaa olisi olla terve, reipas, positiivinen vanhus. Mietin omia vanhempiani: vaikka välillä on vaivoja, elämä on silti sosiaalista, liikunta jokapäiväistä ja elämänasenne positiivinen. He ovat varsinaisia okinawalaisia.

Mietin omia ihmetyksen aiheitani. Kuten kaikki, rakastan auringonlaskun katsomista, mutta myös pelloilla kävelemistä, talvisia maisemia, leikkokukkia, taidetta, -ja tietenkin musiikkia.

Maria innostuu, kun kuulee minun olevan musiikinopettaja. Kerron hieman työstäni. Käy ilmi, että me molemmat rakastamme oopperaa, ja pian vertailemme säveltäjiä ja jaamme lempilaulajiemme nimet.

Maria kysyy lempisäveltäjääni, ja kerron heti sen olevan Giagomo Puccini. – I love Tosca, Maria huudahtaa. Oma lempioopperani on Puccinilta Madame Butterfly. Olemme samaa mieltä siitä, miten monipuolinen säveltäjä Puccini oli.

Lempilaulajistamme on hauska puhua. Maria rakastaa romanialaisen Angela Gheorghiun ääntä, minä puolestani puhun suu vaahdossa amerikkalaissopraano Julia Miguenesin Carmen-roolista, ja Maria naputtelee innoissaan nimen puhelimensa muistiin. – Onko hän tämä, hän kysyy näyttäen Spotifystä Julian levyä. -Sinun pitää etsiä ja katsoa Carmen, jossa Julia on, et sen jälkeen halua nähdä muita Carmeneita, minä intoilen.

Puhumme lisää laulamisesta ja sen hauskuudesta. Minusta laulu on eräänlaista meditaatiota. Ääniharjoituksia tehdessä ajattelee vain hengitystä ja äänen tuottoa. Itse laulamisessa yhdistyvät runo, musiikki, oma keho, vuorovaikutus säestäjän tai kuoron kanssa. Pää on totaalisen tyhjä kaikesta muusta hälystä. Laulaminen on myös hyvin fyysinen asia.

Minua kiinnostaa Marian kirjojen armollisuus.

BLISS-elämä ei ole itsensä rääkkäämistä tai tiukkaa diettiä, ei itsensä soimaamista tai pieksämistä, vaan hyvä, rakastava elämäntapa. Hyvää, vatsaa hellivää ruokaa, silloin tällöin lasi Pinot Noiria, ystävien seuraa, haltioitumista, mietiskelyä.

Maria ei myöskään pelkää asettaa itseään alttiiksi: hänkin lipsuu välillä, mutta ei soimaa siitä itseään. Hän on siksi niin helposti lähestyttävä ja samaistuttava.

-Kyllä tarvitsemme armoa, Maria sanoo.

-En halua vaatia, vaan rohkaista. Ei saa pelätä olla heikko. Me ihmiset haluamme näyttää toisillemme vain parhaat puolemme, mutta vain näyttämällä olevansa haavoittuvainen voimme saada toisiimme todellisen yhteyden.

Saako Maria paljon palautetta kirjoistaan? Niitä on kuitenkin myyty tähän asti yli 200 000 kappaletta.

-Kyllä saan, ja se on välillä jopa liikaa. Haluaisin vastata jokaiselle yksilöllisesti, koska he avautuvat minulle elämästään. On ollut vaikea löytää aikaa vastaamiseen.

Kysyjät haluavat tietää miten uudessa elämäntavassa voi pysyä. Me olemme kiireisiä, me olemme kärsimättömiä. Minä itsekin olen valtavan kärsimätön. Siihen on BLISS:issä omistettu paljon sivuja, jokaiselle kirjaimelle, ihan konkreettisia ohjeita. Lisäksi pureudutaan hyvinvointimatkan haasteisiin: perheeni ei innostu asiasta, kohtaan paljon ihmettelyä, kokkaaminen on työlästä, matkustaminen.

Tärkeää on myös itsensä motivoiminen. Jokaiseen päivään olisi hyvä sisällyttää BLISS-asioita. Aloittaa pienin askelin. Jos haluaa, voi rakentaa viikkonsa BLISS-tyyliin Marian ohjeiden mukaan.

Yhden kysymyksen vielä haluan kysyä. Oma ongelmani on leivän syönti. Rakastan leipää, ihan liikaa. Eikä siinä muuten mitään, mutta vatsaani turvottaa aina leivän syönnin jälkeen, varsinkin ruisleivän. Syön sitä silti.

-Rakastan itsekin ruisleipää, Maria sanoo. -Ruisleivän hyvä puoli on alhainen GI, eli glygeeminen indeksi. Se vapauttaa energiaa hitaasti.

Voisin kuitenkin kokeilla, riittäisikö minulle vähempikin leipä, sillä vatsan turvotus on merkki tulehduksesta. Totta, vähempi leipä riittäisi, mutta siitä vieroittuminen on vaikeaa. Ruisleipä kun tuntuu olevan suomalaisen DNA:ssa – tietenkin vertauskuvallisesti. Päätän hylätä ruisleivän, ja jatkaa maltillisilla määrillä kauraleipää, joka sopii vatsalleni paremmin.

Pyydän vielä saada kuvata Mariaa. Ideani oli kuvata häntä joogaamassa. Maria on muitta mutkitta heti juonessa mukana, kysyy vaihtaisiko puseron rennommaksi. Ei tarvitse. Hän istuu sängylle todeten sen täydelliseksi joogaamissängyksi. Luonnonvalo on juuri sopiva, ja juttelemme samalla kun kuvaamme. Otamme vielä selfiet ja videonpätkän Instagramiin.

Saan omistuskirjoituksen omaan BLISS-kirjaani. Olin kertonut, että nimeni tarkoittaa pientä marjaa. Kirjassani lukee: ”Dear Small Berry! Don´t forget your music! -Maria”

Olen aika blissed, kun lähden. Palaan illalla vielä Marian emännöimään tilaisuuteen vaikuttajille, ja nukun innostukseltani huonosti seuraavan yön.

Hoksaan vielä yhden asian: minä olen nyt 52, Maria oli 52, kun löysi tulehdusta vähentävän elämäntavan. Mahdollisuudet BLISS:iin eivät ole ollenkaan ohi.

Kotivärjäys – juurikasvu piiloon

 

Taitaa olla hiusten kotivärjäyksen aika.

Vielä en haluaisi mennä kampaajalle, mutta juurikasvu on kaurapuuron värinen, ja siellä täällä sojottaa harmaita, kurittomia jouhia. Niillä tuntuu olevan ihan oma elämä! Ne kiiltelevät muun tukan joukosta vähän ylimielisen kurittomina, kieltäytyvät yhteistyöstä föönin kanssa ja ylipäätään olemasta samaa porukkaa muiden kanssa.

Harmaat hiukset ilmaantuivat aika myöhään, eivätkä pahemmin vielä erotu. kiitos vaaleahkon oman värin. Vielä juurikasvu ei ole harmaata, mutta oma, joskus niin kultainen vaaleanruskea väri on muuttunut kaurapuuron väriseksi. 

 

Jos juuria värjäyttäisi kampaajalla joka neljän viikon välein, se kävisi vähän liiaksi kukkaron päälle. Siksi olen kampaajakertojen välillä värjännyt kotona itse silloin tällöin. En pääse lähellekään sellaista lopputulosta, jonka kampaajalla saan, mutta hätä ei lue lakia.

Skypetin viikko sitten ystäväni kanssa Kaliforniaan, ja pohdimme tätä juurikasvun ongelmaa. Mietimme myös, joko olisi aika antaa harmaiden hiusten tulla esiin kokonaan ja lopettaa hiusten värjääminen kokonaan. Omat harmaani tulevat luultavasti olemaan yleisilmeeltään kellertävää sorttia tukkani runsaan punapigmentin takia. Ystävälläni on sen sijaan todella tumma tukka, ja hänen harmaansa tulevat olemaan varmasti teräksisemmät kuin minun. Pitäisikö minun alkaa värjäämään kellanharmaata tukkaa vaaleammaksi…?

Äidin tukka on vitivalkoinen. Se on aikanaan ollut todella tumma, kuten muullakin perheellä. Minä olen perheen blondi.

Mitään vastaan minulla ei ole harmaita hiuksia. Ei todellakaan, ja niiden aika tulee vielä. Mutta en ihan vielä halua antaa niille valtaa, odotetaan muutama vuosi. Iän myötä myös omat värit haalistuvat, joten kaunis, heleä väri hiuksissa antaa pikkuisen hehkua kasvoille. Ja nyt lämpimät sävyt, jotka Rauhan ihana Pia minulle loihtii, tekevät niin paljon. Katsopa tämä postaus, lempikampaukseni ehkä ikinä. Voi apua, haluan tuon tukan takaisin…

Kotivärjäys kuivattaa hiuksia jonkin verran, joten Redkenin All Soft-naamio on valmiina. Tosin värjään vain ne juuret, mutta levitän värin kymmeneksi minuutiksi koko päähän. Yritän venyttää värjäysväliä mahdollisimman pitkäksi, mutta jossain vaiheessa alkaa juurikasvun kaurapuuron väri ärsyttää. Silloin on mitta täysi ja on valmis sutimaan päähänsä ihan mitä vain, jotta saa juurikasvun piiloon.

Vihaan muuten itse värjätä hiuksia. Oikeasti. Se on suttuista puuhaa, ja lopputulos on usein erilainen kuin odotti. Tukkani imaisee värin todella ahnaasti, joten se menee usein liian tummaksi. Lisäksi olen taipuvainen sotkemaan ympäristöäni, joten rätti pitää olla valmiina…

En missään nimessä halua poikeata värissä sivupoluille, lämmin tummanvaalea, kultakupari, siinäpä omat lempparisävyni. Nyt laitoin Garnier Exellencen dark blonde-sävyä, ja aika tummaksi hiukset menivät. No, haalistuuhan tuokin muutaman pesun jälkeen. Nyt ainakin pärjään vielä sellaiset neljä-viisi viikkoa.

Onko muita kotivärjääjiä? Mistä merkeistä sinä olet löytänyt hyvän värin ja tietenkin loistavan lopputuloksen?

Ja kaunein harmaa tukka ikinä – se löytyy ystävältäni Carolilta.