Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Torstain kaupunkipäivä ja suloiset kesäkorut alekoodin kanssa

Voi vau, mitkä säät meitä hellivät ympäri Suomen! Vietin eilen mahtavan kaupunkipäivän ihan itsekseni, ja ihastelin kesäistä Helsinkiä. Korkeavuorenkadulla asti käveli iloisia turisteja, jotka olivat menossa rantaa kohden, ja kyselivät minulta onko sinne vielä pitkä matka. Tykkään, kun turistit tulevat juttelemaan, ja jos voin olla avuksi. On myös kiva kaivaa kaikki hellemekot esiin, sillä nyt voi niistäkin nauttia!

Lämpimillä en kaipaa raskaita koruja, vaan sirot, pikkuiset simpukkakorut ovat koristaneet asuja. Korut ovat Syster P:n, ja postauksen lopussa on alekoodi nettikauppaan.

Päätin eilen viettää oikein kunnon kaupunkipäivän. Ajattelin etukäteen, että tosi tylsä yksin vaan kiertää, mutta kun menee liikkeisiin, joiden pitäjät ovat ystäviä, niin sehän on samalla sosiaalista! Aloitin syömällä lounasta mieheni kanssa, meillä oli kaupungilla siis ihan kunnon lounastreffit. Juuri puolelta päivin taivas alkoi vetäytyä pilvistä, ja oli jo tosi lämmin.

Lounaan jälkeen ostin rasiallisen vadelmia viemisiksi, ja lähdin tallustelemaan kohti Korkeavuorenkatu ykköstä, jossa mainostoimisto Huvilan tiloissa on Oasiksen showroom. Siellä Pia odottelikin jo niin kauniiksi laitetulla showroomillaan. Sinne oli saapunut pre fall-uutuuksia, mm. kaksi superkaunista kotelomekkoa.

Viivyin siellä varmaan tunnin, ja kokeilin aika monta mekkoa. Kävi nimittäin selväksi, että Oasiksen kotelomekot ovat kuin itselleni tehty. Minullahan ei ole ollenkaan kotelomekkoa, koska en ole kertakaikkiaan löytänyt omalle kropalleni sopivaa. Ostin aivan ihanan mustan kotelomekon ja puolihameen, enkä voinut käsittää miten en ollut aiemmin sovittanut Oasiksen malleja!

Ja oli niin ihana rupatella Pian kanss! Tulen aina ihan superahkeralle tuulelle, koska hän on itse niin aikaansaapa, ja levittää ympärilleen hyvää tuulta. Voitteko kuvitella, hän oli aloittanut työt keskiviikkona aamuviideltä ja lopettanut vasta iltamyöhään, huh…


Seuraavaksi otin suunnan kohti Iso Robaa, ja menin moikkaamaan Nectarinen naisia, Tuijaa ja Päiviä, jotka sattuivat molemmat olemaan paikalla. Sekä vaate- että kenkäliike alettaa nyt puoleen hintaan. Kokeilin kaikenlaisia sandaaleja, mutta maltoin mieleni, kun on se Riikan reissukin edessä.

Nectarinesta lähdin SHE-liikkeeseen Fredalle, moikkasin Aulia, ja ehdittiin vaihtaa muutama sana. SHE alettaa myös nyt täysillä!

Vaan kierroksen jälkeen tuntui siltä, että nyt pitää vetää hieman henkeä. Talsin jalat turpeina takaisin ytimeen, ja parkkeerasin itseni Kämpin terassille. Liki kahdeksantuhannen askeleen jälkeen tuntui siltä, että nyt on suklaakakun paikka… Kämpin suklaakakku oli ihana – pohjana oli ohut suklaakakku, sitten oli suussasulava mousse, joka oli kuorrutettu ohuella suklaakerroksella. Päällä oli vielä tuorejuustonokare, vadelma ja suklaalehtinen koristeena. Ai että se maistui, olin ihan varma, että en ole parempaa suklaaleivonnaista koskaan syönyt. Tai ehkä se tuntui siltä siksi, että olen syönyt tänä kesänä tosi vähän makeaa.

Vaan kyllähän ostin Oasiksen pekon ja hameen lisäksi muutakin, vähän kesäisempää. Kurkkaa Insta-storyyn, siellä se keikkuu…

Päiväni kuulostaa näin kerrottuna aika vaatimattomalle ja hassulle, mutta jotenkin superihana ilma, ystävät, iloiset ihmiset, pikku shoppailu, kakkupalanen ja muu oli niin hauskaa. Kyllä on vaatimattomat ilot meikäläisellä! Ennen kaikkea pääsin vähän tuulettumaan kotiympyröistä sillä olen ollut tänä kesänä aika paljon kotona.

silk dress Day 

jewelry Syster P

Kuvien kesäiset korut on saatu Syster P:ltä. Koodilla FABFORTY saat -15% nettikaupan valikoimasta. Koodi on voimassa 48 tuntia.Nyt on kaikenlaista hommaa ennen viikonloppua, joten otan härkää sarvista. Oikein mukavaa ja helteistä päivää!

Ps. Jos et vielä seuraa minua Instagramissa, niin liitypä messiin! Olen ihan kummasti aktivoitunut Instastoriesin puolella, ja jäänyt jopa vähän koukkuun siihen!

Näppärä koruteline ja viikonlopun kesäiset kuulumiset

Taisi olla viimeksi sunnuntaina, kun turhauduin solmulle menneeseen pitkään ketjuun. Vaikka ne miten asettelisin kauniisti, niin kylläpä vaan saan niihin solmuja aikaiseksi! Eilen, kun pääsin töistä, ajelin suoraan Cobelloon. Muistin siellä nähneeni näppärän korutelineen, joita oli itse asiassa myynnissä kolmessa koossa. Siellähän se oli! Ja tältä se näyttää nyt kotona…

Viikonloppu oli mitä mahtavin, vanhempani olivat kyläilemässä. Ulkona tuli oltua ja hyvin syötyä!

Voisin itse asiassa tehdä korujen säilytyksestä isommankin jutun, sillä jo kauan blogia lukeneet saattavat muistaa viiden vuoden takaisen juttuni isäni tekemästä korulipastosta. Lipasto on jokapäiväisessä käytössä, mutta pitkille ketjuille paras säilytys on joko seinällä tai telineessä.

Ripustin telineeseen paitsi pitkiä kaulaketjuja, myös varsinkin näin kesällä käytössä olevat rannekorut. Olen myös hurahtanut isoihin korviksiin, tilasin Massimo Dutilta muutamat. Isojen korvisten käytöstä taitaa itselläni olla peräti kolmekymmentä vuotta aikaa. Silloin pidin paljon Aarikan korviksia.

Telineessä olevat rannerenkaat ovat tanskalaisen Dyrberg/Kernin, joka on yksi parhaita hinta-laatusuhdemerkkejä. Rannerenkaiden metalli on kestävää, ei tule naarmuja, toisin kuin olen kuullut Hermes`n rannekkeisiin tulevan. Dyrberg/Kernin rannerenkaita on kiva yhdistellä asuun värien mukaan. Näin kesällä käytän enemmän noita hempeitä värejä. Booztilla on todella kattava kokoelma Dyrberg/Kernin koruja,* ja nyt on niin ihania kesävärejäkin tarjolla, keltaista, pinkkiä, korallia.

Dyrberg/Kern-rannekkeiden yläpuolella on Menorcan-tuliainen, kaunis, kullattu monivärinen rannekoru, johon kuuluu korviksetkin. Sitä en saa koskaan yksin ranteeseen, siksi sitä lienee tullut käytettyä vähemmän.




On niin mahtavaa, kun on voinut laittaa heleitä värejä ja kevyitä vaatteita päälle. Töissä minulla oli eilen valkoiset Mos Moshin farkut (Dayn farkut ovat kutistuneet, pahus), Oasiksen ihana hopeaan vivahtava t-pata ja Marenasin koripohjawedget. Oli kyllä lämmin farkuissa…

Viikonloppuna vanhempani olivat kyläilemässä, ja meillä oli todella leppoisa ja mukavat kolme päivää. Isä ja äiti tulivat asuntovaunulla, ja leiriytyivät pihaan. Halusin tietenkin tehdä heille hyvää ruokaa. Lauantaina grillailtiin kalaa. Äitienpäivänä tein brunssin – muun muassa niitä vohveleita taas, nyt on pakko laittaa niille stoppi! Mahtavat ilmat tietenkin tekivät osansa, saatiin olla ulkona paljon. Terassi on laitettu kuntoon kesäkukkia vaille, kai niitäkin kohta uskaltaa hakea, ettei halla yllätä.

Perjantaina kävin lenkillä ja eilen pyöräilemässä. Oli niin kiva käydä pyöräilemässä, ja päätin, että tänä kesänä tulee kilsoja ja paljon! Fillarointi on niin oma juttuni, maisemat vaihtuvat sukkelaan ja välillä voi pitää pienen juomatauon maisemia ihaillen. En koskaan kuuntele musiikkia, vaan olen mieluummin ajatuksissani. Ajattelin kyllä, että langattomat kuulokkeet voisivat olla kivat podcastien kuuntelua varten.

Poljin eilen vain 16 km, tunnustellen miten pyörä kulkee ja kroppa jaksaa. Kevättalven säännöllinen voimaharjoittelu on antanut tulosta: lenkki kulki tosi hyvin, mutta pyörä alkaa olla tiensä päässä, vanhanaikainen ja ratiseva. Kyllä sillä vielä pääsee, mutta uutta tekisi mieli.

Fiilis on jo osaksi kesän puolella, vaan töissä olen tosi kiireinen, ei uskalla vielä tuulettaa!

Ja nyt taitaa olla se viikon lämpimin päivä, helteistä tiistaita!

*adlink