Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Poncho, nahkahousut ja Edelfeltin naiset

Voi onnea. Kuulkaa, eilen laski kuume, ja kokeilin jo ääntäkin. Tänään olo on ollut ihan normaali, käytiin vähän shoppailemassakin, ja olin niin onnessani ja innoissani, kun pääsin pitkästä flunssasta eroon.

Lukijailtaan on enää reilu viikko, ja tässä alkaa jo miettiä mitä laittaisi päälle. En ole vielä varma, mutta casual chíc on varmaankin tyylini. Balmuirin sisarmerkin, B-muirin ihana Lausanne-poncho on yksi varteenotettava vaihtoehto.

Kun ei voinut puhua, tuli luettua aika paljon. Omasta hyllystäkin löytyy kirjoja, joihin tulee palattua aina uudelleen. 

Torstai-iltana olin jokseenkin onneton, tuntui siltä, etten ikinä pääse kurjasta viruksesta eroon. Selvästi kuitenkin tunsin nuhan vähenevän, mutta minulla meinaa aina termostaatti jäädä päälle, eli lämpö notkui hyvin 37:n pahemmalla puolella.

Illalla join lasillisen punaviinia iltaruuan kanssa, ja en tiedä oliko se viini, vai mikä, mutta yöllä aloin hikoilemaan ihan kauheasti. Laitoin ison pyyhkeen sänkyyn, ja vaihdoin mieheni t-paitoja pitkin yötä päälle. Ja niin eilen illalla olo oli jo aika normaali. Tänään olen tuntenut itseni täysin terveeksi, joskin vähän huonokuntoiseksi ja nuutuneeksi, mutta kuitenkin hyväksi. Monesti flunssan loppuvaiheessa tulee tuollainen ihme hikoiluyö, jonka jälkeen alkaa nopsasti parantua.


Sairauslomalla sitä tuli luettua jonkin verran. Ettepä tienneetkään sitä, että lempitaiteilijani on Albert Edelfelt. Innostuin Kultakaudesta ihan uudella tavalla joskus 2000-luvun alussa, kun yhdessä äidinkielen opettajamme kanssa pidimme ysiluokkalaisille Kultakausi-periodin useana vuonna. Luin kaiken, mitä Edelfeltistä löysin, myös hänen vaimostaan Ellan Edelfeltistä ja rakastajattarestaan, salaperäisestä pariisittaresta nimeltä Virginie. Edelfeltillä oli ilmeisesti kaksi lasta Virginien kanssa, mutta paljon muuta tästä kaunottaresta ei tiedetäkään.


Edelfeltin vaimo, Ellan, on myös kiinnostanut minua kovasti. Olen oikeastaan kiinnostuneempi naisista taiteiljan takana, sillä Albert Edelfelt ei ollut mikään helppo ihminen. Ellan Edelfelt oli kaunis ja erittäin älykäs nainen, mutta hyvin onneton miehensä kanssa. Edelfeltit menettivät ainoan lapsensa 1910. He elivät paljon erillään, ja Ellanilla diagnosoitiin aikansa muotitauti, hysteria.

Hysterian luultiin johtuvan kohdun liikkumisesta, ja yleinen lääke siihen oli kohdunpoisto. Hysteriaan kuolleita oli todellisuudessa vaivanneet ihan oikeat taudit, mm. epilepsia, aivokasvaimet, sydän- ja verisuonitaudit sekä aivorappeuma. Ilmeisesti myös älykkäät, turhautuneet ja miestensä varjoissa seisoneet naiset purkivat pahaa oloa jollakin tavoin, sillä hysteeristen naisten luonteenpiirteitä olivat mm. mielikuvitusen rikkaus, itsekeskeisyys, teatraalisuus ja taipumus dramaattisuuteen. (No just. Onneksi miehillä ei ole tällaisia luonteenpiirteitä…) ”Kunnon hysteerinen nainen on aina viettelevä”, kertoi aikansa psykologian kirja. Niinpä niin…

Lempitauluni on Pariisitar, 1885. Näin sen Ateneumisssa Edelfelt-näyttelyssä muistaakseni 2005, jossa se oli valaistu upeasti. Seisoin taulun edessä ja itkin liikutuksesta, ja vähän häpesinkin sitä kyynelvirtaa. Taiteilija on siinä ikuistanut nauravan, onnellisen nuoren ranskalaisnaisen, joka on ilmeisen rakastunut. Ja johon taiteilija oli rakastunut. Virginie. Oi, miten olisin halunnut tietää hänestä kaiken, millainen hän oli, ja miten hänen kävi.

Anna Kortelainen on tutkinut naisen taustoja kirjaan Virginie – Albert edelfeltin rakastajattaren tarina, ja hänen tarinastaan on myös tehty pieni elokuva, joka on nähtävillä vielä Areenassa. Albertilla ja Virginiellä oli kaksi lasta, joista jäljet ovat kadonneet. Ehkäpä tuolla Ranskanmaalla elää meidän suuren taiteilijamme jälkeläisiä…

Omasta hyllystäni löytyy muutama Edelfelt-kirja, ja täytyy sanoa, että taidetta lukuunottamatta erityisemmin pidä kyseisestä herrasta. Ja Albertin elämän nainen taisi kuitenkin olla äiti.


poncho BMuir (saatu)

paita Zara

housut Second Female

bootsit Massimo Dutti

Asusta sananen. On ihana alkaa pukeutua syksyisemmin, nautin niin siitä! Kaikki neuleet, paidat, nilkkurit ja muut odottavat huollettuna käyttöönottoa. Kuvien ponchon sain Balmuirilta, ja se on sen sisarmerkki BMuirin mallistoa. Siitä tuli kertaheitolla lempiponchoni, ja luulen, että vien sen töihin. Poncho on superhelppo vaate, se lämmittää, mutta on helppo nakata tuolin selälle tuntien pidon ajaksi.

Ja miten ihana on ottaa nahkikset käyttöön. Vähän jännitin mahdunko noihin enää, mutta onneksi sentään. Ja ei syksyä ilman nilkkuriostoja, Massimo Duttin nilkkurit ovat kauniit, tarpeeksi korkeat, mutta jämäkällä korolla ja erinomaisella lestillä.

Nyt on aika siirtyä katsomaan illan leffaa… Huomenna sitten on tuttuun tapaan ensi viikon valmistelua. Onneksi pääsen töihin, etten tule hysteeriseksi täällä kotona, tirsk!

Mukavaa iltaa!

Rento hotellipäivä Helsingin kattojen korkeudella

Viime lauantai oli odotettu päivä. Pääsimme nimittäin Original Sokos Hotel Vaakunan vieraiksi – olimme samaisessa hotellissa neljä vuotta sitten ensimmäistä kertaa. Olo oli kuin olisi kotiin tullut, sillä hotellin ravintola Loiste on yksi suosikkipaikoistamme.

Irtiotto oli enemmän kuin tervetullut. Joulun jälkeen on ollut aika haipakkaa, paljon töitä ja kiirettä, joten pelkästään aikataulutta oleminen päivän verran tuntui luksukselta!

Meille oli Original Sokos Hotel Vaakunasta varattu saunallinen sviitti kuudennesta kerroksesta. Näköalat sieltä olivat aika hulppeat!

Hotellin suurimpia plussia on sen keskeinen sijainti. Tällaiselle maalaistytölle suoraan hotellista kaupungin vilskeeseen astuminen on edelleen aika mahtavaa! Kaikki on ihan muutaman askeleen päässä.







Huoneeseen asettumisen jälkeen kävimme vähän shoppailemassa Sokoksen puolella. Ja kuinka kätevää – hotellista on suora kulku tavaratalon puolelle. Inhoan kulkea täydessä kaupassa ulkokamppeet päällä… No nyt ei tarvinnut. Ostoslistassa luki hiustuotteita ja käsineet, ja ne löytyivät. Päiväkahvit juotiin myös samalla käynnillä.

Minulle hotelleissa olo on aina vähän eksoottista, koska en niissä kovin usein vieraile. Siksipä huoneessa pitää aina hengata! Haluan pukea kylpytakin ylle, katsella maisemia, lojua sängyllä ja herkutella hieman. Niin piti nytkin tehdä, ihanaa. Kaukana kavala läppäri, aikasyöppö. Siksipä iltapäiväkin tuntui varmaan niin pitkältä. Otettiin vaan ihan rennosti.

Toinen juttu, mitä hotellissa aina teen, tilaan huonepalvelusta iltapalaa. Nyt niin en tehnyt, sillä…

Meillä oli iltaseitsemäksi varaus ravintola Loisteeseen, kymmenenteen kerrokseen. (Muistatteko, kun siellä oli 90-lopulla yökerho?)

Loiste on jo vuosia ollut yksi lempiravintoloitamme, jossa palvelu on aina joustavaa ja ruoka maistuvaa. Eikä annosten takia jää nälkäiseksi! Menu herätti keskustelua jo huoneessa, jossa luimme sitä pitkään ja hartaasti.

Päädyimme molemmat ottamaan pippuripihvin, ja se oli paras ikinä syömäni pihvi, valehtelematta. Alkuun söin leipäjuustosalaattia, mies rapukeittoa, josta sain pienen lautaskateuden aikaiseksi. Vaan kyllä salaattinikin upposi aika nopeasti.

Kotona googlailimme miten pippuripihvi härän sisäfileestä valmistetaan…



Otimme vielä jälkiruuat, piimäpannacotan ja piparminttujäätelöä.


Ruuan jälkeen oli sauna lämmin. Oli hauska saunoa illallisen jälkeen – ei tarvinnutkaan lähteä ajamaan kotiin.

Aamupalalla oli sen verran täyttä, että jätin kameran suosiolla laukkuun. Aamupala maistui, vaikka illalla söimme hyvin. Hedelmäsalaatti, karjalanpiirakat ja höyrytetty munakokkeli ovat myös minulle niitä hotellijuttuja. Aamiaisella viihtyy pitkään, ja kahviakin tulee juotua tavallista enemmän. Ja lopuksi haen aina paahtoleivän, laitan sille kermajuustoa ja hilloa, ja leikkaan sen viistosti kahtia. Hotellijuttuja edelleen…

Original Sokos Hotel Vaakunan funkistyylinen arkkitehtuuri on suojeltu, hotellihan avattiin Olympialaisiin vuonna 1952. Se henkii nostalgiaa, ja on onneksi säilytetty hyvin ja kunnioittavasti. Tykkään erityisesti aulasta, jonka musteensiniset, majesteetilliset nahkatuolit ovat kuin toisesta maailmasta.


Paluu arkeen tuntui himpun verran vaikealta. Breikki tuli niin oikeaan kohtaan kuin vain voi. Ehkä pitäisi useammin lähteä viikonlopuksi jonnekin.

Kiitos Vaakunan väelle lomavuorokaudesta! Mukavaa tiistai-iltaa kaikille!