Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Yläkerran taulukollaasi: miten se syntyi ja miten asettelin taulut

Joissakin yläkerran telkkariaulaa koskevissa postauksissa on näkynyt tauluseinämme, joka on sohvan yläpuolella. Taulut ovat matkamuistoja reissuiltamme, ja vanhin on liki kahdenkymmenen vuoden takaa. Meille taulut ovat olleet hauska ja kaunis muisto matkoiltamme. Nyt seinä on täynnä. 

Kerron tässä postauksessa miten kaikki lähti alkuun, ja millaisia muistoja meillä on tauluistamme.




Ensimmäinen kunnon aurinkolomamme suuntautui Kreetalle. Asuimme silloin valoisassa, viisikymmentäluvun talossa Kannelmäessä. Meillä oli Askosta ostettu suuri sohva, joka oli khakinvihreä. Voi että tykkäsin siitä sohvasta!

Haniassa kierrellessämme osuimme ensimmäisen taulumme luo, joka oli kartta Kreetasta. Meistä se oli kaunis, eikä kehyksiäkään tarvinnut vaihtaa. Ensimmäinen taulu on kollaasissa alhaalla oikealla.

Seuraava kesälomareissu oli autoilumatka Mallorcalle, ja sieltä löysimme myös kartan. Siitä se lähti, keräilyharrastus. Pari karttaa olen tuonut omilta matkoiltani, kuten Wienistä tai Varsovasta, muut ovat yhteisiltä reissuilta.

Toscanasta etsimme karttaa tosissamme. Luccasta se sitten löytyi, lisäksi Sienasta litografia ja Firenzestä toinen suuri litografia. Mies arveli, että se on liian iso, mutta pidin pääni. Suuri on seinäkin: taulusta tuli koko kollaasin keskipiste, jonka ympärille muut on ryhmitelty.

Joistakin kohteista, kuten Madeiralta, ei löytynyt karttaa, vaikka etsimme kissojen ja koirien kanssa. Sen sijaan ostimme vanhoja postikortteja, joista kehystettiin taulu. Pariisissa sen sijaan Seinen varrella oli paljon taidekaupiaita, ja litografioista oli suorastaan runsaudenpula!


Kun karttaseinä tuli täyteen, ostimme matkoilta pieniä akvarelleja. Niitä on löytynyt Barcelonasta, Makarskasta, Dubrovnikista ja Riiasta. Suurin matkamuistotaulu on öljyvärityö Malcesinestä, Gardalta, ja se on olohuoneessa.

Jokaisella taulullamme on muisto, ja sen takia ne ovat tärkeitä. Rahallisesti ne eivät ole valtavia investointeja, mutta esimerkiksi akvarellit ovat todella kauniita ja huolellisesti valittuja. Ne on ostettu katutaiteilijoilta. Barcelonan taulua valittaessa myyjä, vanhempi herra, pelasi korttia kaikessa rauhassa meidän silmäillessä akvarellinlehtiä. Hänellä ei näyttänyt olevan mikään kiire, kunnes kaveri vieressä huomautti, että hei, sinulla on asiakas!

Makarskasta löytyi kaunis pikku akvarellitaulu, joka tekijä oli ylipuhelias. Saimme tietää hänen olevan Kroatian kuuluisin taiteilija (tirsk!). Minä meinasin jo hermostua höpöttelyyn, mutta mieheni jaksoi kärsivällisesti kuunnella jutut loppuun.

Miten suunnittelin tauluseinän

Taulujen ripustukseen on olemassa paljon ohjeita. Yksi tärkeimmistä on se, ettei tauluja aseta liian korkealle. Meillä nyrkkisääntö on se, että tauluryhmän keskus on puolessa välissä seinää.

Matkamuistotaulut sommittelin ensin lattialle, keskelle tuli suurin taulu, ja muut sen ympärille. Mies mittasi taulujen välit. En halunnut välejä liian suureksi, jotta ryhmä näyttäisi mahdollisimman yhtenäiseltä. Firenze-taulujen lähelläolevat taulut ovat kuuden sentin päässä, samoin muut mahdollisuuksien mukaan. Taulut ovat suht pieniä kuitenkin, lähellä toisiaan ne näyttävät yhtenäisemmältä kokonaisuudelta.

Miehen tehtävä oli siirtää kollaasi seinälle, minä toimin aputyttönä.

Taulut on kehystetty paria lukuunottamatta Seven Artissa, jossa on asiantunteva palvelu ja hyvä kehysvalikoima. Olen valinnut kehyksiksi hieman erilaisia, mutta silti tummahkoja ja kapeita kehyksiä. Kehyksiin kannattaa satsata, jotta taulu ja sen värit pääsevät oikeuksiinsa. Ja harmaa seinä on kaunis tausta kollaasille.

Porraskuiluun on aloitettu valokuvakollaasin tekeminen, mutta se on jäänyt hieman vaiheeseen, esimerkiksi meistä ei ole siinä yhtään yhteiskuvaa!

Rakastan tauluseinäämme, minusta se on persoonallinen ja hauska matkamuisto! Tuntuu haikealta, että taulut on nyt kerätty, eikä seinälle mahdu enempää. Taulut matkavat varmasti tästä kodista sitten joskus eteenpäin.

Instagram

Facebook

Bloglovin`

Blogit.fi

Tuiki, tuiki messinkitähtönen ja joulujuttuja

Eilisessä postauksessa näkyikin jo yläkerran aulan uudenuutukainen tähti. Halusin tilaan jotain erilaista jouluista valonlähdettä perinteisten paperitähtien sijaan. Elloksen Tindra, messinginvärinen metallitähti on juuri sellainen, kuin toivoinkin. Hieman haastetta oli löytää tarpeeksi himmeä lamppu, ja Airamin valikoimista löytyi 1,7W-tehoinen.

Aulaan ei sen kummempia somistuksi tule, ainoastaan kukka tai oksia. Sen sijaan meksikolainen jouluseimeni pääsi tänäkin vuonna aulaa koristamaan.

Meidän aula on kuin tehty jouluiseen köllöttelyyn hyvän sarjan tai elokuvan ääressä. Tykkään myös naputella blogia sohvannurkassa. On meillä työhuonekin, mutta jotenkin usein lähden sieltä sohvalle kirjoittelemaan.

Joulukoristelun suhteen tänä vuonna on ollut maltillinen linja. En ole kaivannut mitään ekstraa, ainoastaan nämä rakkaat vakikoristukset pääsevät esille tänäkin vuonna. Ala-aulan sohvalla köllöttelee kaksi nisse-tonttua, joista toinen on viisikymppislahja serkultani. Tähdet ja kranssit ovat ikkunoissa, Pietaarsaaren symbolit Usko, toivo ja rakkaus loistavat yläkerrassa. Joululehtiä on siellä täällä.

Instagramissa sen sijaan olen seurannut huvikseni amerikkalaisia interiöörejä, ja voi sitä tilpehöörin määrää. Uskon, että itseäni alkaisi ahdistaa sellainen koristeiden yltäkylläisyys, on kuin lavasteissa eläisi. Niitä on hauska katsoa, mutta itse en viihtyisi. Ja onko niissä tunnearvoakaan, kuten esimerkiksi koristeissa, jotka on hankittu vaikka ensimmäiseen yhteiseen kotiin, ulkomailta tuotuihin kuusenkoristeisiin tai vaikka siihen serkulta saatuun nisseen.

Jos jonkin suhteen vedän vähän överit, niin lyhdyt, huovat ja taljat ovat oma sisustusheikkouteni. Niitä ei voi olla liikaa, ja ei ole nurkkaa, johon ei voisi laittaa huopaa tai taljaa! Toinen mokoma ovat kauniit astiat, mutta niissäkin kestävän kehityksen linja on parasta. Omat Tuuli-astiani ovat vanhimmat jo liki 40 vuotta, Vaniljat 18 vuotta ja Aniksetkin jo muutaman vuoden.

Äidillä on isoäitini vanha astiasto, jonka isoäiti haki sotien jälkeen Haaparannalta. Se ei ole rahallisesti arvokas, mutta kaunis se on. Isoäidillä oli hyvä maku. Astiasto on edelleen täydellinen tarjoiluvateineen päivineen. Se on valkoinen, ja reunoja kiertää kullanväriset ornamenttikuviot. Melkein tekee mieli tehdä näyttävä ateria ihan astioita varten. Isoäiti oli myös hyvin heikko astioille, ja hänen perujaan minulla on hopeisia tarjoiluvälineitä ja kaksi Arabian vanhaa kulhoa, ja myös Tuuli-astiasto.

En tiedä keräilläänkö nykyään enää astioita. Meidän suvussa se oli perinne, ja jokainen meistä äidin puolen serkuksista on ollut keräilyn kohde poikia myöten. Arvostin jo pienenä kotitaloustavaroita, ja minusta oli ihanaa saada täydennystä astiastooni tai liinavaatekaappiin. Muistan ihanat teekupit, jotka sain lukioikäisenä tädiltäni, ne olivat punaiset keramiikkakupit, joissa oli valkoisia sydämiä.







Huh, ensi viikko on sitten vimeinen työviikko, ja se tulee olemaan tiukka. Sitäkin mukavampi fiilis on sitten loman alkaessa. Tänä iltana suuntaan vielä syömään ystäväni Maijan kanssa. Ihana suunntata jouluiseen pääkaupunkiin.

Mukavaa kolmatta adventtia!

Seuraa kanavissani:

Instagram

Facebook

Bloglovin`

Blogit.fi

Ps. Pitää vielä kertoa: sarjassamme uskomattomia katoamisia, hukkasin parhaimman objektiivini linssinsuojuksen! Sitäkin oudompaa, koska olen ollut linssin kanssa vain kahdessa huoneessa! Ei auttanut muu kuin pistää Rajalaan tilaus kahdesta linssinsuojuksesta, sillä toisenkin objektiivin suojus on hukassa…