Retroiltapala: teetä ja lämpimiä leipiä

Muistan lapsuudesta käsintehdyt, ruskeat keramiikkakupit ja teepannun. Teessä maitoa ja sokeria. Muhkeat juustovoileivät, joissa oli ketsuppia juuston ja kinkun alla. Juusto oli tietenkin päällimmäisenä, jotta se saattoi sulaa ihanasti leivän päälle.

Keittiökin oli retrohenkinen, oranssinpunaiset ja keltaiset kaapistot. Ja oliko Marimekon raitapaita päällä? Oli, tai iltaisin punavalkoraitainen yöpaita.

Tein leivät samalla reseptillä kuin äiti silloin 70-luvun lopulla tehtiin. Tai en ihan, paahtoleivän vaihdoin siemenleipään, mutta ketsupin säilytin!

Koska olemme mieheni kanssa samanikäisiä, muistelemme usein lapsuudenjuttuja, vaikkapa sieltä 70-luvulta, kun molemmat oltiin alakoululaisia. Kollektiivinen muisti toimii, ja mitä toinen ei muista, toinen täydentää. Nauru raikaa, kun tulee mieleen vaikkapa seuraavia asioita:

Mitä sarjakuvalehtiä luettiin? -Akua, Nonstopia tai Nakkea, Retu oli huono lehti, ei kumpikaan tykätty.
Mikä ruoka oli parasta? – pyttipannu ja pottumaito, puuro ja soppa, luumukiisseli.
Mitä mainoksia tuli telkkarista? Tupla! –Tupla-city on lännessä kaupunki, ja tässä on kaupungin sheriffi, tai Susu maistuu niin kuin pusu, jonka ystävältä saan, Jaffat tulloo, Tässä nukkeneitonen, sievä vaaleatukkainen – Daisyyy… Miten nuo rallit vieläkin osaa?
Mitä leluja oli? Siirtopalapelit, view-masterit, Daisyt, legot…

Telkkarissa oli vain kaksi kanavaa, ja kun Pieni talo preerialla alkoi tasan kello kuusi sunnuntai-iltana, sitä odotettiin koko päivä ja katsottiin se tasan kello kuudelta! Siippa katsoi Bonanzaa, ja vieläkin rallattaa sen tunnaria.

Isällä ja äidillä on vieläkin kattovalaisin, joka oli huoneessani, kun olin lapsi. Muistan myös ensimmäisen yölamppuni, se oli Minni Hiiri. Myöhemmin sain ison tytön lampun, kauniin, valkoisen pallon muotoisen valaisimen.

Eilen mietimme, että on jännä, sitä on elänyt yhden kanavan telkkarista striimauspalveluihin saakka, vinyyleistä Spotify-aikakauteen. Miten hienoa oli saada äänilevy, niitä ei ihan joka päivä ostettukaan. Muistan, kun olin kerran sairaana, olisinkohan ollut seiskaluokalla. Telkkarista seurattiin sarjaa nimeltä Vastatuuleen, ja sen ihana tunnari Six Ribbons soi kaikkialla. Isä toi minulle soundtrack-levyn työmatkaltaan, ja hän oli laittanut levyn nukkuessani nojalleen sängynjalkaa vasten. Se oli kova juttu! Myös Greasen soundtrackia soitin aika ahkeraan.

Mitähän vielä on edessä? Hologrammipuhelut? Tapettiin sulautuvat, rullalle käärittävät telkkarit? Ei osaa edes kuvitella mitä maailman laboratorioissa kehitellään. Ja kaikki tämä informaatiotulva. Kehitys on  niin hurjaa, että tuskin mukana pysyy. Päivää ei pärjää läpi ilman to do-listaa. Kaupasta muistaa ostaa tasan kaksi tavaraa, kolmas on jo liikaa vaadittu.

Ja kyllä, nuo leivät maistuivat ihan yhtä herkullisilta kuin lapsenakin!

Leppoisaa iltaa kaikille!

H niin kuin hortensia, ja karvaita kukkamuistoja

Ostin hortensian, silläkin uhalla, että tapan sen parissa viikossa. Viime kesänä sain hortensiat pysymään kauniina melkein kaksi kuukautta, sitten ne kuolivat. Joko hoidin niitä liian innokkaasti, tai unohdin ne kokonaan. Kuitenkin hortensia on yksi lempikukkiani, ja mielenterveyden kannalta on fiksua sijoittaa siihen pari kymppiä, hortensia-aika kun on nyt kauneimmillaan.

Kukkanen olikin vähän suurempi yksilö, joten asetin sen Balmuirin samppanjacooleriin. Se on yhdessä niin mahtava pari, että mitään muuta sälää sen sitten pöydälle halunnutkaan. Nyt, kun koti alkaa olla juhannuskunnossa niitä viimeisiä lattianpesuja ja lakananvaihtoja vaille, suorastaan ahdistun kaikesta tavarasta. En myöskään ymmärrä asetelmien tekemisestä yhtään mitään, joten suuret linjat ovat mieleeni. On kiva, kun esineillä on tilaa hengittää. Okei, älkää kurkatko vaatehuoneeseni…



Laitoin pari Chhatwal & Jonsson-tyynyä kuvausrekvisiitaksi sohvalle, ja ne ovat niin kivan näköiset, että tuumin saisinko salakuljetettua muutaman tyynyn sohville pysyvästi. Miesparka luultavasti repisi hiuksensa epätoivosta. (Mutta nainen tarvitsee tyynynsä, eikö niin?) Kysymykseen, eikö meillä ole tarpeeksi tyynyjä, luikin häntä koipien välissä tieheni ja pälyilen nurkkia.

Chhatwal & Jonsson -brändi oli kovasti muodikas pari vuotta sitten. Hurahdin se koristetyynyihin täysin, laadukkaat pellavatyynyt ovat raikkaita ja kauniita.


Yritän myös hoitaa pientä, söpö laventelia, jonka sain eräältä oppilaaltani. Miten ihana muistaminen. Tykästyin laventeliin Toscanan-reissullamme, jossa näin sitä ensi kerran laajoina peltoina. Residenssimme omistaja neuvoi, että kukkia hierotaan kämmenissä vastakkain, jolloin käsiin tarttuu niiden freesi tuoksu. Aina ohi mennessäni nyppäisin pari kukkaa ja hieroin kämmeniä vastakkain. Tuota pikkuista jos alkaisin ohimennessäni nyppiä, siitä olisi kohta jäljellä enää varret.

Aulan pöydällä majailee yksi räjähtänyt pioni. Ne kukkivat nyt tuolla ainokaisessa kukkapenkissämme, ja taidanpa huomenna hakea muhkean kimpun sisälle. Enemmän se olkkarissa  ilahduttaa kuin tuolla sivupenkissä.

Muistanpa pari kukkamuistoa nuoruudestani. Minulla roikkui lapsuudenkodissani huoneessani muhkea saniainen. Se oli todella hieno, ja huolehdin siitä – aikansa. Kerran imuroin lattiaa, ja satuin tönäisemään amppelia. Kasvi pudotti kaikki lehtensä. Se pahus oli feikannut kunnon kasvia aikansa, kunnes luovutti. Minä onneton olin unohtanut kastella sitä ja näännytin sen kuoliaaksi. Kyllä harmitti.

Yhdelle kaktukselle kävi toisin. Sain sen lukiolaisena kaverilta synttärilahjaksi. Se koko hukkumiskuoleman, sillä taisin kastella sitä liikaa, ja se turposi palloksi. Kun sitä töni kynällä tai jollain terävällä, se suorastaan hölskyi, turvonnut kaktusraukka.

Näistä jutuista voisi päätellä sen, että minun kannattaa ottaa kukka, jota voi reilusti kastella. Osaan hoitaa atsaleaa ja hortensiaa, joten ei ihme, että suosin niitä.

Odotan innoissani ensi viikkoa, sillä saamme veljeni perheen kylään. Harmi vain, kun sääennustus on kääntynyt ihan väärinpäin, emme näillä näkymin saakaan lämmintä juhannusviikkoa. Milloinhan sellainen on viimeksi ollut…?

Leppoista perjantai-iltaa!