työasu Archives - Fab Forty Something

Tweed-lippis ja sade: mieli on hivenen nostalginen. Joskus leikttelen ajatuksella, että mitäpä jos olisin nyt nuori, ja saisin aloittaa kaiken alusta. Mukana olisi kuitenkin tämä elämänkokemus ja tieto.

On niin helppoa sanoa, että tekisin näin ja näin. Mutta mitä oikeasti haluaisi tehdä, en tiedä. Olenko jo niin tiukasti omalla mukavuusalueellani, että en edes osaa ajatella muutosta?

Kuvissa Hattu.fi:stä saatu ihana tweed-lippis. Se taitaa olla suosikkini lakeistani, ja tässä yhdistin sen vanhaan kipparitakkiini ja tennareihin. Aikaisempi lippispostaukseni oli muuten tosi luettu!

Joskus tulee spekuloitua mitä sitä tekisi, jos voisi tällä elämänkokemuksella aloittaa alusta. Menisikö samaan kouluun, valitsisiko ammatin toisin. En oikeastaan edes valinnut ammattiani, se valitsi minut, ja tein vain asioista, joissa pärjäsin. Siitä se ammatti sitten tuli.

Nuorena oli tosi vaikea päättää mihin suuntaan lähteä elämässään. Moni asia kiinnosti, toisaalta mikään ei erityisemmin intohimoisesti. Olin tosi pitkään epävarma.

Hyvin aikaisessa vaiheessa rajasin opinnoissani pois matemaattis-luonnontieteelliset aineet, ne eivät kiinnostaneet yhtään. Matikan kanssa vedin todellakin sieltä missä aita on matalin. Tipahdin aikanaa ysiluokalla suuressa ryhmässä kyydistä, enkä motivoitunut tekemään töitä aineen eteen sitten yhtään. Kasiluokan matikka meni vielä hyvin, sillä meillä oli pienehkö ryhmä, ja opettaja oli motivoiva ja hauska. En ikinä aliarvioi huumorin voimaa!

Lukiossa alkoi ahdistaa jo jatko. Jonnekin piti mennä. Hain yliopistoon lukemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta, mutta pääsykokeiden aikaan olin kuumeessa, ja kokeet menivät huonosti. Päädyin välivuodeksi Alkio-opistoon Korpilahdelle, jossa oli mainio tiedotusopin linja. Se vuosi tenttiessä 3000 sivua valtio-oppia, Suomen poliittista järjestelmää ja muuta mukavaa, sai minut vaihtamaan totaalisesti suuntaa. Hain konservatorioon, ja parin työvuoden jälkeen Sibelius-Akatemiaan. Siitä se ura sitten lähti urkenemaan.

No, vuodet ovat vierineet musiikinopettajan. Meillä on äärettömän ammattiylpeä ammattikunta, joka pitää yhden maailman korkeatasoisimman musiikkikasvatuksen lippua korkealla. Tänä keväänä olen havahtunut uudelleen siihen, että hei, tämä homma on jotain, jonka osaan todella hyvin.

Pikku hiljaa olen myös pyöritellyt jatko-opintoja tai täydennyskoulutuksia. Jotain sellaista kuitenkin, josta olisi käytännön hyötyä, ja nimenomaan musiikinopetukseen.

Ihan tohtorinlakkia en taida lähteä tavoittelemaan, sitäkin mietin noin reilu kymmenen vuotta sitten melkein tosissani. Aihekin oli mietittynä, jos siihen olisi Sibiksessä tartuttu: tutkimus poikien laulamisen motivaatiosta ja äänenkäytöstä musiikissa ikävuosilta 10-16. Ihan superkiinnostava aihe.

Viime syksynä jo löysin pari mielenkiintoista opintokokonaisuutta, mutta koska töitä oli niin paljon, päätin himmata vielä hetken. Se osottautui järkeväksi valinnaksi. Tämä talvi on mennyt paljon myös uuden luokan laittamisessa.

Tässä vaiheessa työelämää on todella vaikea miettiä mihin suuntaan sitä nyt lähtisi. Mitä ihmettä tekisin, jos olisin valinnut nuorena toisin? Voisin pärjätä ehkäpä pr- tai mainosalalla, toimittajana tai tiedottajana. Olisin varmasti myös hyvä myyjä! Turhapa sitä on nyt spekuloida, meillä on yksi elämä, ja se on mennyt kaiken kaikkiaan tähän asti mainiosti.

Muutama sananen tuosta ihanasta ruotsalaisesta Wigénsin lippiksestä. Sain sen Hattu.fi:stä, ja mallin nimi on Fiddler, materiaali villatweediä. Hauska nimi lakilla!

Tällaisilla sateilla tweed-lippis on ollut tosi kiva, ja laitoin sen kaveriksi tänään vanhan villakangastakkini, jonka tilasin muistaakseni USA:sta asti. Takki on aika niukka kipparitakki, joka uinui pari vuotta kaapissa, mutta on nyt taas käytössä. Malli on klassikko, joka kestää aikaa, ja villa on huippulaatuista. Jalassa on vaihteeksi Addut, ja kaulassa tuttu, lähes puhkirakastettu vanhin Balmuir-huivini.

takki Fidelity / housut Rue De Femme / popot Adidas / lakki Wigens / huivi Balmuir

Nyt taidan relata loppuillan, eilenhän alkoi Rimakauhua ja rakkautta, ja pitää kurkata, jos se on MTV3:lla jo.

Jaapa meille mikä sinusta piti tulla isona, ja tuliko? Valitsisitko nyt toisin, jos voisit? Ja onko sinusta tweed-lippis kiva, sillä minusta on.

Blogeissa on pyörinyt pitkään haaste, johon olen tainnut aikaiseminkin vastata. Tätä varten piti ihan tehdä vähän ajatustyötä, sillä aika monta asiaa tässä on vuosien aikana tullut kerrottua. Mutta yritän mennä tässä postauksessa vähän syvemmälle kuin tavanomainen ”olen aamu-uninen”-linja jutuissani yleensä on. Katsotaan, onnistunko.

Olen sosiaalinen erakko.

Minussa taistelee kaksi puolta, introvertti ja ekstrovertti. Olen ehdottomasti enemmän introvertti. Viihdyn hyvin itsekseni, ja oikein kaipaan välillä aikaa vain minulle itselleni. Lomalla menee päiväkausia, että en tapaa ketään muuta kuin miestäni, en kaipaa seuraa, en juttukaveria. Hiljaisuus on ihanaa, omat puuhailut rentouttavia.

Pidän ihmisistä, ja työkin sitä jo edellyttää, mutta kun kevät etenee, sitä väsyneemmäksi tulen. En väsy niinkään fyysisesti, mutta tunnen antaneeni itsestäni niin paljon, ja kaipaan yhä enemmän omaa rauhaa. Pidän toki myös porukassa olemisesta, mutta omilla ehdoillani. Olen monesti myös porukoissa vähän sellainen yksinäinen susi. Yksin viihdyn myös mainiosti vaikkapa oopperassa tai kahvilassa. Tykkään tarkkailla ihmisiä sieltä kahvikupposen tai oopperakiikarieni takaa.

Saan toisinaan ihan ravistaa itseäni ottamaan ystäviin yhteyttä. Onko kyse välillä vain puhtaasta väsymisestä sosiaalisen työn takia, vai onko se todella osa persoonallisuuttani?

Poden lievää huijariyndroomaa.

Pelkään välillä, että ihmiset saavat selville, että en oikeastaan osaakaan yhtään mitään, on kyse sitten työstä tai vaikkapa somesta. Se, että minulla on kaksi tutkintoa ja suht menestyvä blogi, ei kerro viime kädessä yhtään mitään. Olen mielestäni tylsän keskinkertainen kaikessa. Välillä sorrun vertaamaan itseäni muihin, ja se on kyllä todella tyhmää. Jokaisella on omat vahvuudet ja erilaista annettavaa.

No, oikeasti tiedän, että minullakin on vahvuuteni, olen varmasti hyvä opettaja. En silti esimerkiksi tykkää olla millään lailla framilla musiikin kanssa, vaan annan mieluusti oppilaideni loistaa. Olen nähnyt myös musamaikkoja, jotka rakastavat omaa ääntään vähän liikaa. No, itse en kuulu tähän joukkoon, vaan olen mieluusti pedagogi.

Välillä tunnen ihan tuskaa siitä, miten huonoksi tunnen itseni blogin kanssa. Välillä pää on ihan tyhjä, ei idean ideaa. Sanoja ei ole, eikä fiilstäkään. Surkuttelen itseäni, että olisinpa nuorempi, olisinpa ahkerampi. No, tästähän ei enää nuorruta, ja on sanomattakin selvää, että surkuttelusta ei ole mitään hyötyä. En muuten oikeasti haluaisi olla nuorempi! Sitä paitsi, uskon, että viisikymppiset huomataan vielä mainiona markkinointikohteena. Se vaan vaatii vielä vähän aikaa. Hups, eksyin aiheesta.

En tykkää ottaa kantaa asioihin.

Tämä onkin mielenkiintoinen pointti esimerkiksi näin vaalien alla. En tykkää keskustella politiikasta, enkä koskaan ota osaa niihin esimerkiksi kahvipöytäkeskusteluissa.

Olen etsinyt omaa ehdokastani, mutta en vain tiedä ketä äänestäisin. Mikään puolue ei sinällään nappaa, en edes tiedä uskonko puolueisiin. Naista kuitenkin aion äänestää. Olen aika skeptinen – en usko kauhean pyyteettömiin ehdokkaisiin viime vuosien uutisointien, toivon tietysti, että eduskunnassa olisi mahdollisimman vilpittömiä kansanedustajia. Ja varmasti moni tekee työtään niin, että ei näy julkisuudessa mitenkään.

Varmaan liittyy introverttiin puoleeni se, että en tykkää julistaa mielipiteitäni. Taustailen ja mietin. En ole ehdoton oikein mihinkään suuntaan, mutta uskon, että ihminen on pohjimmiltaan humaani. Haluan olla suvaitsevainen lähtökohtaisesti. Ihminen on kuitenkin myös erehtyväinen ja virheitä tekevä, joten miten tässä julistamaan kantaansa yhtään mihinkään. Uskon, että jokainen tekee omat ratkaisunsa elämässä niistä lähtökohdistaan ja luonteenpiirteistään kuin on itselle paras juuri sillä hetkellä. En usko myöskään karmaan tai johdatuksiin, vaan ihmisen omiin valintoihin.

Yhdestä asiasta olen valmis paasaamaan, ja se on lapsiin ja nuoriin satsaaminen. En ymmärrä päättäjien lyhytnäköisyyttä – joka ikinen sentti, mikä on satsattu lapsiin ja nuoriin, heidän koulutukseensa ja hyvinvointiinsa, maksaa selvää rahaa takaisin yhteiskunnalle. En tiedä millaisesta rautalangasta se pitäisi vääntää, että asia ymmärrettäisiin, ja miten ko. asiaa ei osata ajatella pitemmälle? Eikö raha kelpaa vai missä vika?

Kulutustottumukseni ovat muuttuneet viimeisen kahden vuoden aikana paljon.

Olen ostanut tämän vuoden puolella vain kuvan kengät, jonka tyylisiä olen etsinyt. Alesta ne löytyivät, ja ostin pois. Tyylibloggauksen mukavia puolia on se, että saan vaatteita, mutta muutenkin olen huomannut, että en tarvitse elämässä niin paljon. Olemme aina eläneet mieheni kanssa sillä tavalla vaatimattomasti, että olemme matkustaneet esimerkiksi vähän, eikä kumpikaan meistä harrasta mitään kallista. Meidän harrastus on koti. Mitä enemmän tulee ikää, sitä vähempään on tyytyväinen. Kunhan on työtä, koti, trx-nauhat ja Netflix – noin niin kuin karrikoidusti sanottuna.

Rakastan parsakaalta.

Jos nyt lopettaisi johonkin kevyempään, niin tähän. Laitan parsakaaleen öljyä ja suolaa, ja paahdan 220-asteisessa uunissa rapsakaksi. Myös tankoparsa on herkkua, ja parasta on tankoparsasta, tillistä ja parmesaanista väkerretty salaatti. Parsassa on myös tosi paljon rautaa. Siksiköhän himoitsen sitä niin julmasti?

paita Uniqlo / housut Five Units / kengät Zalandosta / aurinkolasit Part Two

Jaanko kanssasi jonkin edellämainituista faktoista?

Entä jos saisit aloittaa kaiken alusta (ja tweed-lippis)

Sosiaalinen erakko ja huijarisydroomasta kärsivä – viisi satunnaista faktaa minusta