Tässä yksi kaunis ilta etsin uutta podcast-kuunneltavaa. Suplassa törmäsin Anni Valliuksen podiin, ja aloin kuuntelemaan sitä. Annin vieraina oli nuoria naisia, sellaisia nimiä kuin Rosanna Kulju ja Emmi Lehtomaa. Nyt täytyy tunnustaa, että minulla ei ollut aavistustakaan, keitä Anni, Rosanna ja Emmi olivat.
Podi kuitenkin koukutti minut täysin. Tajusin taas kerran, mutta nyt viimeistään, miten valtavaksi vaikuttajamediaksi some on paisunut. Tajusin myös miten tietotaitoni someasiosita on jäljessä: osin omasta tahdostani ja ajanpuutteen takia, osin ihan sen vuoksi, etten ole tarpeeksi perehtynyt.
Annin podin aiheet olivat mielenkiintoisia: kehopositiivisuus, somevaikuttaminen, some ja itsensä brändääminen, yrittäjyys. Tavallaan omaa elämää sivuavia, mutta myös mielenkiintoinen kurkistus nuorten, somella itsensä elättäviin, 20-30-vuotiaiden naisten elämään ja maailmaan.
Aika, jossa blogi elätti muutama vuosi sitten vain kourallisen nuoria naisia ja pari nuorta miestä, on tänään historiaa. Eikä siitä edes niin kovin montaa vuotta ole. Yhä useampi nuori nainen, ja mieskin, elättää itsensä yrittäjänä päätyönään somevaikuttaminen. Kuvaan on tullut myös somekonsultteja tai -managereja, kuten Emmi Lehtomaa, joka manageroi sellaisia tubenimiä kuin Miisas ja Roni Bäck.
Tällaiselle tätidinosaurukselle on jotenkin hämmentävää, että somesta on todellakin tullut ammatti, ja somettajista kasvava ammattikunta. Nuoret osaavat brändätä itsensä, he ovat tietoisia miten Instan algoritmi toimii, miten saadaan lukijoita ja mihin aikaan kannattaa julkaista omissa kanavissaan sisältöä. Huh!
Siinä missä oma ikäluokkani vielä taivastelee, että eihän some voi olla oikeaa työtä, nuoret ovat jo järjestäytyneet somerinkeihin, perustaneet toimiston, palkanneet managerin tai konsultin ja verkottoituneet sinne ja tänne. Some todellakin voi, ja on oikeaa työtä. Meitsi, joka tekee vielä vanhanaikaisesti pääasiassa blogia, saa olla tavallaan huoleton toimeentulonsa kanssa, sillä se oikea työ on koulumaailmassa. Palkka tulee tilille säännöllisesti.
Vaan jos olet päätoiminen someyrittäjä (tai mikä tahansa yrittäjä), seuraavan kuun palkan suuruus on epävarma, ja on omasta ahkeruudesta kiinni, paljonko laskutat. Moni somettaja tekee myös sisältöä eri yrityksille. Some on taatusti työtä, ja kilpailu on kova. Pitää olla ahkera, innovatiivinen ja löytää oma juttu. Kopioimalla muita ei pärjää.
Yrittäjyys on someskenessä päivän sana. Somettaja taitaa olla uusi lentoemäntä, eli ammatti, josta unelmoitiin nuorena. Nuoret somettaja-yrittäjät jakavat vapaasti omaa osaamistaan, eli tietoa ei himmata itsellään. Sparrataan ja kannustetaan. Ylipäätään on ymmärretty, että yhdessä tekeminen on vahvuus, ja toisen menestyminen ei ole itseltä pois. Jos mä autan sua tässä asiassa, sä autat mua toisessa. Nämä Annin podcastin kaltaiset ohjelmat ovat mielestäni yksi todiste tällaisesta hienosta yhteisöllisyydestä: tullaan toisen kanavaan jakamaan omaa osaamistaan ja tietoutta. Ollaan aidosti iloisia toisen menestyksestä ja kerrotaan myös miten siihen on päästy.
Somekulttuuri on nykyään myös hämmentävän avointa. Jaetaan paljon, tai ainakin seuraajalle tulee vaikutelma siitä. Kaikki ovat oman elämänsä julkkiksia, ohjaajia, näyttelijöitä, tuottajia. Instan stories-puoli on tällä hetkellä se juttu. Kukaan ei tiedä jatkosta, ensi vuonna se voi olla joku muu kanava.
Kuinka paljon somettajat lopulta jaksavat tehdä? On blogi, Instagram (jossa feedi, Ig-TV ja Stories), Snapchat, Facebook, Youtube-kanava ja podcast. Somettajat ovat superahkeria, kaikkia kanavia päivitetään. Et tavallaan ole töissä, mutta kuitenkin olet. Kuka malttaa laittaa puhelimen kiinni iltayhdeksältä?
Tässä tulee joko sukupolvien kuilu vastaan itselläni, tai sitten ihan puhdas kiinnostus muihinkin asioihin. Saatan unohtaa Instan päiväkausiksi, ja siitähän ei algoritmi tykkää: se tulkitsee minut epävarmaksi, eikä jaa seuraavia päivityksiäni kovinkaan laajalti. Kehä on valmis: jos et laita sisältöä kaikkiin Instan kanaviin, olet algoritmille epävarma tekijä, kuviasi ei jaeta, jolloin et saa seuraajia.
Juu, elämä on valintoja. Itse olen tehnyt sen valinnan, että tosi elämä tapahtuu tässä ja nyt, ei puhelin kourassa, sanokoot algoritmit mitä lystäävät. En millään muotoa kadehdi nuoria somettajia, heidän maailmankuvansa on erilainen kuin omani, jota suuressa määrin jatkan edelleen. Vietän vapaa-ajan pääasiassa ilman puhelinta, jumppaan, teen asioita, joita en muista tallentaa sinne Instaan. En tiedä olisiko se sen arvoistakaan.
Veikkaan, että somekupla puhkeaa jossain vaiheessa. Tai tulee jokin uusi, jännä kanava. Uskon myös, että kohta puhutaan todella paljon somettajien työuupumisesta. Siitä on jo jonkin verran puhuttu, mutta veikkaan nousua parin vuoden sisällä. Ihminen ei ole edelleenkään rakennettu olemaan töissä tai saatavilla 24/7, ja somettajat ovat avoimesti puhuneet siitä, miten vaikea on laittaa puhelin kiinni illalla. Jos sitä edes laitetaan.
rotsi Marc Aurel / paita Zara / farkut Day Birger & Mikkelsen / vyö Abro / korkkarit Unisa
Pari vuotta stressasin siitä, että lukijamäärät laskivat blogissa siitä 22k uniikista kävijästä alaspäin. En nykyään enää stressaa lukijamääristä, enkä ylipäätään somesta. Kirjoitan, kun tekee mieli, ja elän elämääni muutenkin. Jotenkin helpottavaa, että ei tarvitse olla esillä koko ajan, vaan saan ihan hyvällä omallatunnolla laittaa puhelimen kiinni halutessani. Olen ihan tyytyväinen some-elämän laitamilla elelevä dinosaurus.
Mitä ajatuksia nykyinen somekulttuuri sinussa herättää? Oletko mukana vai pihalla?
