Näinä päivinä kotona

 

Minun piti tänään julkaista itse asiassa jotain ihan muuta, mutta sitten ajattelin kirjata vähän fiiliksiäni. Huomenna sitten taas kevyttä juttua. Tai ei nytkään mikään raskas mieli ole, kaikesta huolimatta.

Hassua, miten nopeasti sitä ihminen adaptoituu poikkeustilanteisiin. Siihen, että viikon kohokohta on kaupassa käynti. Joka toinen päivä pukee verkkarit, ja joka toinen, hiusten pesun yhteydessä ihan farkut. Sitä tottuu yksinkertaiseen elämään niin, että ei edes oikein kaipaakaan mitään muuta. Saan kai kiittää tästä sopeutuvaisuudesta introverttiä luonnettani, ja sitä, että olen tottunut viettämään kotona pitkiä aikoja.

Päivät kuluvat leppoisasti. Mies on onnellinen etätöissä, ei tarvitse kulkea Helsinkiin, päivässä säästää yhtäkkiä reilusti aikaa. Aamulla saa nukkua pitempään ja herätä omia aikojaan.

Minun aamuni ovat niin ikään kiireettömiä, nautin hiljaisuudesta ja rauhasta, teen töitäni, mutta aikaa jää nyt ihan vain olemiseenkin. Lukemiseen, haahuiluun. Seuraan kouluelämää kyllä, meidän työpaikan Whatsup-ryhmää ja Yammeria ja tunnen välillä kummaa syyllisyyttä siitä, että olen nyt vain kotona. Vaan eipä sitä tiennyt silloin lokakuuussa, kun tästä keväästä teimme päätöksen, että kotona saisi olla enemmän kuin tarpeeksi.

Olen lukenut uutisia kyllä, mutta vain aamuisin. Ja se siitä. En halua olla koko ajan nenä ruudussa koronan suhteen, sillä siitä tulisi vain ahdistusta. Asiat eivät muuksi muutu, vaikka kuinka uutisia seuraisin. Jotkut asiat kyllä surettavat, esimerkiksi se, että alkoholin myynnissä on ollut piikki. Kuinka monessa kodissa lapset kärsivät vanhempien juomisesta. Että elinkeinot menevät nurin. Mietin lukuisia yrityksiä, joiden puolesta pelkään. Tänään mietimme onko lempiravintolamme Mamma Rosa-ravintola tämän kriisin jälkeen auki.

Ylen sivuilla on haastattelusarja, jossa klassisen musiikin taiteilijat ja säveltäjät kertovat korona-arjestaan. Yksi kysymys on onko huomannut itsessään uusia piirteitä eristöytymisen aikana. Olen huomannut itsestäni nyt, ja aikaisemminkin, että pikkuasioissa saatan menettää hermot hyvinkin äkkiä ja kilahdella, jos vaikka tietsikka temppuilee tai en saa purkkia auki. Isoissa asioissa minulla on lehmän hermot ja rationaalinen katsontakanta ottaa vallan. En lähde tunteilemaan turhia, vaikka olen ihan ääritunteellinen luonne. Ymmärrän kyllä, että ihmiset reagoivat eri tavalla asioihin, joillekin korona menee tunteisiin ja sitä pitää purkaa somessa.

On tavallaan helpottavaa tajuta itsessään tällainen piirre. Olen ajatellut, että jos vaikka itse tai joku läheinen sairastuisi vakavasti, tämä luonteenpiirre nousisi luultavasti pinnalle ja työntäisi tunteilun hetkeksi sivuun. Pelkäänkö koronaa tautina? Kyllä, ihan valtavasti. Minulla muutekin on herkkyyttä hengitystieinfektioihin, joten korona voisi olla paha. Kolme keuhkokuumetta sairastaneena ajatus siitä kauhistuttaa. Pelottavaa on, että se kestää niin pitkään, ja että se alkaa mahdollisesti pahentumaan toisella viikolla. Mutta jos tuota miettii, ei pääse puusta pitkälle. Siispä yritän välttää miettimästä turhia.

Satunnaisista peloista huolimatta sitä tajuaa olevansa tavallaan henkisesti turvassa. On työ, johon palata, ja blogin kanssakin on meneillään kivat pöhinät. Vaikka näyttää nyt siltä, että tänä vuonna ei matkusteta yhtään mihinkään, se ei oikeastaan haittaa. Miksi pitäisi haluta koko ajan jonnekin? Ainoa, mitä tosi paljon haluan tällä hetkellä, on uusi pyörä vanhan ollessa 17-vuotias, mutta senkin voin hankkia sitten kesän puolella.

Läheisten kanssa soitellaan, kaikki siis hyvin heillä, ja se on yksi huoli vähemmän. Äiti maalaa ikoneita, isä opiskelee (laskujeni mukaan) yhdettätoistaan kieltä useita tunteja päivässä. Joka päivä siellä lenkkeillään. Isä sanoi kävelleensä maaliskuun aikana sata kilometriä. Aika hyvin 78-vuotiaalta. Olen niin iloinen heidän aktiivisuudestaan.

Meidän päivät kuluvat suurinpiirtein seuraavasti. Kahdeksalta mies menee työhuoneeseen, ja ilmestyy sieltä ensi kerran yhdeltätoista syömään aamupalaa. Minä olen siihen mennessä herännyt, järjestellyt ja jos oikein tuottelias olen ollut, tehnyt töitä reilun tunnin. Olen ehkä kuunnellut äänikirjaa tai podcastia, syönyt puuroa ja marjoja, juonut pari kuppia mantelimaitokahvia.

Puolen päivän jälkeen laitan ruokaa, kirjoittelen, joskus treenaan. Syön siinä puoli yhden aikaan lounaan. Jatkan blogihommia, kirjoitan, käsittelen kuvia, hoidan sähköpostiliikennettä, joka on kyllä aika hiljainen tällä hetkellä. Mies lopettaa työt viimeistään viideltä, ja sitten syödään yhdessä. Illalla molemmat treenaamme, ja sitten siirrytään katsomaan jotain sarjaa. Päivät ovat ihan älyttömän simppeleitä, mutta jollain hullulla tavalla sitä on tyytyväinen siihen, että näin on nyt, ja näin täytyy jatkaa.

Silti mietityttää. Olen seurannut surullisena, miten kulttuurialan ihmiset ovat yhtäkkiä kalenterit tyhjinä. Keikkoja ei ole, esityksiä ei ole. Kuntien taiteen opetus ja kulttuuritapahtumat ovat seis. Sitäkin mietin millainen maailma on tämän kriisin jälkeen. Onko opittu yhtään mitään. Olen kuitenkin periaatteessa tosi skeptinen. Olisi upeaa, jos inhimillisyys ja ns. pehmeät arvot nousisivat ja siirtäisivät kovia arvoja tieltään. Että kaikessa ei olisi vain kyse rahasta, vaan lapset ja vanhukset, yhteiskunnan heikommat osapuolet, hoidettaisiin itsestäänselvästi hyvin. Koulujamme, taidetta ja kulttuuria arvostettaisiin.

Mutta miitä lähipäivinä tapahtuu? Paljonkin karanteenimittapuulla! Viime viikonloppuna mies raivasi vesakkoa tuolta meidän tontin eteläpuolelta kahtena päivänä kymmenen tuntia. Ensi viikonloppuna kunnostetaan vähän nurmikkoa, koska siinä on kostean talven jäljiltä aika paljon sammalta. Se ainokainen kukkapenkkikin pitäisi kunnostaa ja perennat jakaa, mutta ei ihan vielä. Inhoan pihatöitä, koska tunnen siinä olevani aidosti huono ja voimiltani surkea. Aion aloittaa myös ruokapöydän tuolien kunnostuksen.

Pidin viime lauantaina telkkaripäivän, aktivoin C-Moren kuukaudeksi ja katsoin Rimakauhua ja rakkautta-sarjan vihoviimeisen tuotantokauden, kuusi jaksoa putkeen. Tiedättekö, kun saa nälkäänsä oikein hyvää ruokaa, ja siitä tulee täyttävä, ravittu olo. Sellainen kokemus on katsoa jotain oikein mahtavaa sarjaa tai lukea kirjaa.

Nyt on iltaisin katsottu Areenasta huippusarjaa Maailma liekeissä, joka sijoittuu toiseen maailmansotaan. Ihan paras! Viikottain myös seuraamme Areenasta ruotsalaisjännäri Hederiä (ihana Eva Röse Maria Wernistä) ja HBO:lta Devs-nimistä puolittain tieteissarjaa. Siinäpä ne viikon kohokohdat ovatkin, kun tajuaa, että on tullut Hederin tai Devsin uusin jakso.

Aloin myös seuraamaan Sami Sundvikia Instassa. Sami on siis pitkän linjan hyvinvointialan yrittäjiä, ja tehnyt ravintovalmennuksia esim. olympiatason urheilijoille. Hänen instassaan oli ihania salaattikuvia, joita talletin omaan kansioonsa varmaan parikymmentä. Kun välillä tuntuu siltä, että sitä vaan vääntää samoja, vanhoja reseptejä, eikä jaksaisi mitään uutta alkaa etsimään, ruokaisat, simppelit salaatit ovat mainio vaihtoehto iltaruuaksi.

Näin päivät kuluvat, näissä mietteissä. Ulkona paistaa aurinko ja on keväistä, ei uskoisi, että maailma on hiljaisempi kuin kuukausi sitten.

Olen silti ajatellut mitä haluan tehdä, kun tilanne palaa taas normaaliksi. Ehkä kerron siitä omassa postauksessaan.

Miten teidän päivät sujuvat? Onko muodostunut rutiineja tai herännyt uusia ajatuksia? Olisi kiva kuulla teistä!

Työpäivä vähän sinnepäin

 

Päätin eilen illalla, että nukun aamulla niin pitkään kuin huvittaa. Edessä olisi illalla lenkki juoksumatolla, joten olisi hyvä olla pirteänä. 

Päivän agendalla on sunnuntain kaupallisen postauksen viimeistely (tulkaapa katsomaan ihanaa kevätmuotia) linkityksineen ja veroilmoitusten teko. Vaan miten on niin tuskaista aloittaa! Päiväni, josta on tehokkuus kaukana, sujuu suurinpiirtein näin:

8.00 Herään siihen, että mies rynnistää työhuoneeseen ja aloittaa reippaasti työpäivän.

8.10 Alan selailemaan puhelimella päivän uutisia. Luen uudet koronajutut. Katson myös Whatsupista työporukkani viestit ja onko Yammerissa mitään uutta. Jep, olen virkavapaalla, mutta etäopetus kiinnostaa kuitenkin. ”Etäopetus ei ole lähiopetusta etänä”, toteaa eräs opettaja jossain kolumnissa. Seuraan tarkasti näitä opetusjuttuja, enkä osaa päättää onko hyvä vai huono asia olla juuri nyt virkavapaalla.

8.30 Pitäisiköhän nousta. Taidan mennä aamupalalle. Käyn uudella lehden lukijalahjaksi saadulla vaa´alla. Se on kehonkoostumumittausvaaka, ja näyttää kaikkea hauskaa dataa puhelimeen bluetoothin kautta. Seuraan lihasmassan kasvatusta sen kautta. Kuulostaapa muuten hassulta, ihan kuin olisin vakavampikin bodari.

8.45 Aamupalalla: puuroa, valkuainen, yksi kuppi mantelimaitokahvia. Luen muutamaa blogia siinä samalla.

9.10 Pitäisikö mennä suihkuun? Siivoan ensin keittiön. Ei voi aloittaa töitä, jos keittiö on likainen.

9.20 Petaan sängyn ja siistin makkarin sekä tv-aulan. Nyt suihkuun!

9.30 Olen käynyt suihkussa. Pahus, puhelin pitäisi ladata. Laturi on alakerrassa. En jaksa hakea sitä. Puen trikoot ja Blusbarin tunikan. Katson mikä on Afterwork-podcastin aihe. Pitäisikö nyt laittautua vähän.

9.45 Laitan rullat hiuksiin ja meikkaan. Nappaan allergialääkkeet ja laitan silmätippoja.

10.00 Valmis töihin! Menen alakertaan.

10.05 Pitäsiköhän ottaa muutama insta-kuva. Kuvaan ja laitan storiesiin. Mies tuo työtuolini pyynnöstäni alas. Laitan puhelimen lataukseen. Otan toisen kupin kahvia.

10.15 Saan muutaman DM-viestin, joihin vastaan heti. Ei hitsi, nyt pitää aloittaa. Avaan koneen. Luen pari sähköpostia.

10.20 Onpas pöytä sotkuinen. Eihän tässä ajatuskaan kulje. Siivoan pöydän, pinoan kalenterit kauniisti ja laitan ylimääräiset piuhat ja releen kangaskassiin. No nyt olen valmis aloittamaan! Ta-daa!

10.25 Tulevan sunnuntain kaupallinen juttu on auki koneellani, samoin asiakkaan sähköposti, jossa ovat linkit. Linkitän ensimmäisen. Olenpa aloittanut tehokkaasti.

10.27 Tuntuu siltä, että pitäisi syödä vielä voileipä. Menen keittiöön ja teen voileivän. Päälle viipaloin illalla paistamani kalkkunarullaa. Aika hyvää. Tätä pitää tehdä useammin.

10.30 Syön voileipää ja linkitän pari lisää.

10.40 Mitäs nyt? Ai että silmät vuotavat. Haen paperia. Selailen Instagramia. Linkitän loput tuotteet juttuun.

10.45 Kirjaudun Omaveroon. Ai niin, pitää käydä yläkerrassa. Käyn samalla vessassa. Tulen keittiöön juomaan vähän vettä.

10.55 Miksi meikkasin? Silmät vuotavat ihan kauheasti. Eilinen peltolenkki oli virhe, allergia on sietämätön. Ai niin, pitäsikö nyt aloittaa se veroilmoitusten teko. Että on muuten kuuma. Ulkona on yhdeksän astetta lämmintä. Menen laittamaan ilmastoinnin suuremmalle.

11.00 Pakko ensin käydä ottamassa rullat pois päästä. Jos sitten vielä tarkistan, että sunnuntain juttu on julkaisukunnossa.

11.10 En ole päässyt yläkertaan. Taidan tilata kahvia Nespressolta.

11.15 En jaksa tilata kahvia, ehkä myöhemmin. Nyt on pakko mennä yläkertaan ja ottaa rullat pois. Silmät ovat vuotaneet ripsarit poskille. Miksi, oi miksi laitoin meikkiä?

11.30 Menen vielä yläkertaan, ja haen vaatehuoneen laatikosta saamani PR-lahjan, Elnettin hiuskiinnettä, Strong,joka on uusi tuttavuus. Suihkutan sitä, ja vitsi, miten hiukset asettuvat nätisti. Siivoan pumpulipuikolla suttaantuneet silmänaluset. Ei hitsi, nyt on pakko mennä tekemään ne veroilmoitukset.

11.34. Suljen blogin ja mykistän puhelimen. Syön lounaan ehkä tunnin päästä. Ellei sitä ennen tule nälkä.

11.35 Työtä. Käyn läpi viime vuoden kirjanpitoa ja tsekkaan ajokilometrit vielä kuntoon. Avaan taas Omaveron.

12.15. Oho, aika rientää, aika rientää. Ruokatunti! Johan tässä tuli tehtyä töitä hetkinen. Keittiöön ei tarvitse patistaa. Lämmitän mikrossa lopun lihamurekkeen, juurekset, lapan raejuustoa lautaselle ja voitelen ruisleivän palan. Selaan blogeja.

12.35 Siivoan keittiön ja käyn yläkerrassa. Takaisin pöydän ääreen!

12.37 Otan pyykit koneesta, laitan kuivuriin ja lataan koneellisen pyyhkeitä pesemään.

12.40 Otan muutaman kuvan tähän juttuun. Ai niin, olen kirjoittanut tätä vähän väliä pitkin aamupäivää. Ei mutta nyt oikeesti ne veroilmoitukset, avaan taas Omaveron.

12.42 Onpa lämmin. Pitäisikö vähän tuulettaa.

12.45. Mitenkäs tämä ammatinharjoittajan veroilmoitus näyttää näin hankalalta. Viime vuonna muistaakseni täytin sen tuosta noin vaan. Pitää varmaan hakea viime vuoden veroilmoitus yläkerrasta, mutta en nyt jaksa kiivetä sinne ja häiritä miestä.

12.50 Pitäisikö kuitenkin tehdä tuloveroilmoitus ensin. Se on helpompi ja nopeampi. No, katsotaan.

12.55 Tutkin edelleen veroilmoitusta. Pitää varmaan soittaa yrittäjän veroneuvontaan ja kysyä paria kohtaa, ellen saa selvää viime vuotisesta ilmoituksesta itse.

12.57 En nyt millään jaksaisi tehdä mitään veroilmoitusta. En jaksa soittaa sinne veroneuvontaan.

13.00 Ihan turha tässä on enää alkaa soittelemaan, koska pitää kuitenkin jonotttaa. Parempi aloittaa heti aamusta huomenna. Sitä paitsi vajaan parin tunnin päästä täytyy alkaa tehdä iltaruokaa. Jos ei pääse hetii aamusta aloittamaan, on ihan turha aloittaa iltapäivällä! Eikö niin? Juuri kun pääsee alkuun, pitää lopettaa. Näin se on.

13.15 Kirjaudun ulos Omaverosta ja alan ehkä käsitellä kuvia tähän juttuun. Palaan veroasioihin myöhemmin. Onhan tässä viikko vielä aikaa.

13.40 Oikeastaan nyt pitäisi pestä kukkamaljakot, kun nuo tulppaanit ovat vähän kuivuneita. Teen veroilmoitukset maanantaina. Ehkä huomenna menen ulos haravoimaan?