Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Suden pöydässä – fiktiivinen, mutta koskettava tarina Hitlerin ruoanmaistajasta

 

Hyvä tarina imaisee mukaansa niin, että ei lukiessaan näe eikä kuule. Sellainen oli italialaiskirjailija Rosella Postorinon Suden pöydässä. Sain siitä arvostelukappaleen Bazarilta, ja pidin palkittua romaania jo etukäteen kiinnostavana. Näkökulma Kolmanteen valtakuntaan ja sen kauheaan mielettömyyteen oli jälleen uusi, tällä kertaa ruoanmaistajaksi pakotetun Rosan kulma. Fiktiivinen romaani oli voimakas ja ajatuksia herättävä lukukokemus.

Juoni lyhykäisyydessään menee näin: on syksy 1943, ja nuori, berliiniläinen sihteeri Rosa Sauer pakenee appivanhempiensa luokse Gross-Partchiin. Rosan mies on rintamalla.

Pahaksi onneksi lähistöllä on Hitlerin piilopaikka Sudenpesä. Rosa pakotetaan ”töihin”, syömään päivittäin Hitlerille tarkoitettua ruokaa myrkytysyrityksen varalta yhdessä yhdeksän muun naisen kanssa. Rosalla ei ole valinnanvaraa. Aamiainen, lounas, päivällinen täytyy syödä tarkan vartioinnin alla.

Rosan aviomies ilmoitetaan kadonneeksi. Muutenkin koko elämä on selviytymistä ja olosuhteisiin tottumista. Nuori nainen ajautuu suhteeseen SS-luutnantin kanssa, ja elää syyllisyydessä, häpeillen suhdetta, toisaalta kaivaten rakkautta ja läheisyyttä. Hän myös erehtyy luottamaan tähän, ja tästä seuraa tapahtuma, joka määrittää Rosan koko loppuelämän.

Mietin, kokiko Rosa suhteen rakkaudeksi? Halusiko hän uskoa sen olevan sitä, vaikka kyseessä oli suhde poikkeuksellisissa olosuhteissa?

Yleensä symppaan päähenkilöä ja olen romaanissa hänen puolellaan, tässä kirjassa pysyin koko ajan ulkopuolisena tarkkailijana. En tuntenut Rosaa kohtaan sympatioita, mutta en antipatioitakaan. Rosan epäjohdonmukaisuus on virkistävää, erilaista verrattuna monien sinänsä hyvien romaanien päähenkilöiden mustavalkoisuuteen, jossa lukija pakotetaan pitämään päähenkilöstä. Hyvän ja pahan taistelu. Tässäkin sitä oli, mutta enemmän Rosan mielessä ja valinnoissa.

Loppujen lopuksi Rosan kohdalla kaikissa hänen valinnoissaan oli kyse selviytymisestä, hengissä säilymisestä, aviomiehensä menettämisen traumasta, jokapäiväisestä pelosta syödä kolmesti päivässä Führerille tarkoitettua ruokaa, suhteen salailusta, henkensä edestä pelkäämisestä. Mitä se tekee ihmiselle, ihmisille, se on kunkin henkilökohtainen asia, eikä välttämättä ennalta-arvattava.

Kolmas Valtakunta luhistuu lopulta, ja Rosa valitsee uuden alun, jonka onnistumisessa SS-luutnantilla on osansa. Rakastiko hän Rosaa kuitenkin, vaikka uskollisuus Führerille oli rakkautta syvempää?

Ihmisten todelliset tarinat ovat aina fiktiota kiinnostavampia. Postorinon romaania on innoittanut Margot Wölkin elämä. Hän oli oikeasti Hitlerin ruoanmaistaja. Wölk ei koskaan puhunut kokemuksistaan kellekäään, ennen kuin yhdeksänkymmenvuotiaana tuli julkisuuteen asiasta. Rosella Postorino kirjoitti hänelle toiveenaan saada tavata, mutta Margot Wölk kuoli, eikä ehtinyt kertoa hänelle tarinaansa.

Romaani laittaa pohtimaan miten sopetutuvainen ihminen on, ja mitä suojamekanismeja hän kehittää ääriolosuheisiin. Mietin myös sitä, miten natsiaika ja julmat kansanmurhat edelleen kiinnostavat lukijaa tai katsojaa – sääli, että esimerkiksi muihin kansanmurhiin, vaikkapa Ruandan tai Jugoslavian, ei suhtauduta suuren yleisön kesken samalla kiinnostuksella kuin toisen maailmansodan aikaisiin. Onko se Hitlerin, tuon oudon, hullun, kiihkomielisen johtajan ansiota – luulen niin.

Suden pöydässä kuitenkin opettaa, että kaikista oudoimman ja raastavimmankin elämäntilanteen keskellä ihminen tukeutuu pieniin, arkisiin asioihin, kehittää selviytymismekanismeja ja nyhtää jostain sielunsa sopukoista voimaa hengissäpysymiseen.

Onhan se ihmisen perusluonteen vahvin vietti, selviytyminen hengissä.

Millaista on asua Nurmijärvellä (sisältää arvonnan)

 

Kaupallinen yhteistyö OP Koti ja Babler

 

En ole koskaan aikaisemmin tuonut kotikuntaani esille blogissani, mutta nyt tarinoin siitä teille. 

OP Koti haastoi minut miettimään mikä tekee kodista kodin, ja miksi juuri Nurmijärvi on asuinpaikkamme. Päätin tarttua toimeen, sillä minulla on kotikunnastani paljon hyvää sanottavaa.

Kuten tiedätte, olen kuvannut rakkaita peltoja ja maisemia varmaan satoja kertoja. Valotan myös hieman muuttamisemme historiaa, ja miksi viihdymme edelleen Nurmijärvellä – jo seitsemättätoista vuotta.

Postauksen kuvat ovat lomani viimeiseltä sunnuntailta, jolloin oli tyyni, kaunis ilta.

Suunnitelmat

Oli vuosi 2001. Asuimme Helsingin Kannelmäessä 60m2 kaksiossa. Haaveissa oli oma talo.

Meille oli alusta asti selvää, että koska halusimme tilaa ympärillemme, lähtisimme pois Helsingistä. Molempien työt olivat kuitenkin Helsingissä ja tulisivat jatkossakin olemaan. Joku kehyskunnista sopisi suunnitelmiimme.

Aloitimme tonttijahdin, joka tuntui välillä toivottomalta. Näimme mitä erikoisempia tontteja, mutta mikään ei sykähdyttänyt tai tuntunut omalta. Haimme Tuusulan Lahelasta tonttia upouudelta kaava-alueelta, mutta emme saaneet sitä – kaikki tontit menivät tuusulalaisille.

Meillä oli jo talollekin speksit. Perinnetalobuumi oli kuumimmillaan, ja mekin olimme siihen hurahtaneet. Olimme Tuusulan asuntomessuilla 2000 ihastuneet Kannustalon Rauhala-malliin, josta inspiroituneena suunnittelimme oman versiomme ihannetalostamme.

Olimme myös tutustuneet mukavaan talomyyjään, joka kutsui meidät talonäyttelyyn: katsomaan upouutta mansardikattoista taloa Nurmijärvelle. Talo olisi suurin piirtein sen kokoinen, kun mekin suunnittelimme itsellemme.

Minulla ei ollut minkäänlaista mielikuvaa koko paikasta. Nurmijärvi tai Klaukkala ei sanonut minulle yhtään mitään.

Kun me pääsimme paikalle näyttötalolle – wau. Ne pellot. Maisemat veivät minulta jalat alta. Peltoja oli silmänkantamattomiin, ja ne levittyivät talon ympärille kuin viuhka. Talo oli kallion päällä, ja näkymät olivat uskomattomat. Suojellut kansallismaisemat – kuten myöhemmin saimme tietää.

Sanoin miehelleni, että jos täällä saisi elää, en muuta pyydä.

Joku universumissa kuuli sanani. Nimittäin noin viikko sen näytön jälkeen selasin töissä Hesaria. Silmiini osui pikkuinen, se kaikista pienin ilmoitus, noin sentin pituinen, palstan levyinen. Myytävänä tontti, 1,5ha. Leikkasin ilmoituksen talteen heti.

Kun pääsin kotiin, soitin kädet täristen omistajalle. Kun hän kuvaili tonttia (raivattu puustosta, perille koivukuja), tunsin, että nyt ollaan jonkin isomman äärellä. Kun mieheni tuli töistä, lähdimme heti ajamaan kohti tonttia.

Kun tulimme tontille, sydän sykähti molemmilla. Se oli siinä. Valoisa niitty tervehti meitä toukokuisessa ilta-auringossa. Oli maanantai, kolmen päivän päästä, torstaina, olimme maksaneet varausmaksun. Meillä oli tontti, ja talosuunnittelu saisi vihdoin tosissaan alkaa. Tunne oli yhtä aikaa absurdi ja hurjan innostunut!

Nurmijärveläisenä

Kun muutimme omaan kotiin pian 17 vuotta sitten, meistä tuli nurmijärveläisiä. Jo talonrakennusvaiheessa käytimme tulevan kotikuntamme palveluja paljon: rakennus-, maansiirto- ja sähköfirmoja, pihasuunnittelijaa, maalaria, timpureita ja puutarhakauppaa. Kun asetuimme taloksi, kävi hyvin pian selväksi miten mainioon maalaispitäjään olimme asettuneet.

Nurmijärvi jakaantuu kolmeen suureen taajamaan; Klaukkalaan, Kirkonkylään ja Rajamäkeen, mikä tekee siitä Suomen suurimman maalaiskunnan.

Klaukkala on kasvupaikka, johon rakentuu tälläkin hetkellä kerrostaloja ja uusi matkakeskus. Klaukkalassa myös asioimme eniten.

Meille, jotka ajamme Helsinkiin töihin ”maalta”, saamme kahden vuoden kuluttua ohikulkutien, jolla pääsee Klaukkalan ohi kätevästi – ellei kotiinpalatessa halua asioida siellä. Klaukkalassa on erinomaiset palvelut, ihan kaikki, joita arkielämässä tarvitsee: esimerkiksi hyvät ruokakaupat, kampaamoja, lääkärikeskus, kiropraktikko, lakitoimistoja, eläinlääkäri, kuntosaleja, monitoimihalli, tanssiopisto, kansalaisopisto Jukola. Nurmijärvellä on myös valtavasti hevostiloja, joten ratsastusta harrastavat ja omaa hevosta pitävät: teille täällä on hyvät oltavat.

Jos haluaa mennä bussilla Helsinkiin, se onnistuu helposti, sillä vuoroja on kymmenittäin. Suurempiin keskuksiin, kuten esimerkiksi Jumboon Vantaalle, Kaareen Helsingin Kannelmäkeen tai Selloon Espooseen hurauttaa omalla autolla puolessa tunnissa. Helsingin keskustaan matka kestää tunnin, ilta-aikaan jopa vain 45 minuuttia. Työmatkani kestää vähemmän aikaa kuin eräällä työkaverillani, joka kulkee Punavuoresta.

Nurmijärvi on aktiivinen pitäjä, ja varsinkin sen kylät pitävät yhtä. Kunnassa toimii tosiaan mm. tanssi- ja musiikkiopisto sekä kansalaisopisto Jukola, ja tietenkin urheiluelämä on vilkasta. Rajamäellä on uimahalli ja upea pururata, joka talvisin muutetaan valaistuksi laduksi. Jos haluaa patikoida, merkittyjä reittejä on kilometrikaupalla.

Jos et ole ennen käynyt meillä päin, niin tässäpä tulevat lempparivinkkini varsinkin kesäkauteen!

Kivi-juhlat, Palojoki. Kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven syntymämökki on Palojoella. Siellä on myös Taaborinvuori, jossa järjestetään joka kesä Kivi-juhlat. Tänä vuonna ohjelmistossa on Rosvot, ensi kesänä onkin 20-vuotisjuhlat, ja näytelmäksi kaavaillaan mitäpä muuta kuin Seitsemän veljestä.

Café Hugo ja Uudenmaan leipä, Klaukkala. Aivan mahtava konditoria-lounaspaikka, jossa on ihana leivos- ja kakkuvalikoima, myös hyvät kotiruokalounaat. Leipää kannattaa ostaa mukaan!

Ravintola Yangs, Klaukkala. Todella hyvä kiinalainen ravintola, josta noudamme illallisen, jos en jaksa panostaa ruuanlaittoon, annokset ovat raikkaita, maukkaita ja suuria. Iso suositus curry- tai kung po-kanalle! Yangs on pelastanut lukemattomat kiireiset illat, kun en ole ehtinyt tai jaksanut kokata.

Sääksin uimaranta, Kiljava. Etelä-Suomen helmi, Suomen suurin lähde, jossa on kilometrin pituinen hieno hiekkaranta. Tosin kauniilla ilmoilla ranta on sitten tupaten täynnä, siksi käymme siellä uimassa hellepäivinä vasta iltakymmeneneltä.

Mandy Fashion, Klaukkala

Viirin ostoskeskuksen toisessa kerroksessa oleva vaateliike, joka myy rentoa käyttömuotia. Facebook-sivulla on vaatimattomasti 73k seuraajaa! Brändeinä mm. Mos Mosh, Arte Pura, Object, Rosamunde, Dry Lake, Joseph Ribkoff, muutaman mainitakseni kaikkiaan 42:n brändin joukosta.

Ala-Ollin alpakkatila, Klaukkala

Tänne on kiva viedä lapsia. Auki kesäsunnuntaisin. Kukapa ei alpakoista tykkäisi!

Kino Juha, Nurmijärvi

Sympaattinen pikku elokuvateatteri, puinen pieni talo. Sisällä yllättäen hyvät penkit, Dolby Digital 7.1 äänentoisto. Downton Abbey on muuten siellä ensi-illassa 13.9.

OP Koti Uusimaan kiinteistövälittäjät tuntevat hyvin Nurmijärven alueen. He suosittelevat tutustumaan myös näihin:

Ruusulinna, Kirkonkylä

Ruusulinnan tanssipaviljonki on suosittu, ja syyskausi avataan lauantaina 14.9. Eli jos tanssit mielelläsi kunnon paritansseja, niin täällä siihen on mahdollisuus.

Isosuo, Klaukkala

Isosuo sijaitsee aivan Klaukkalan taajaman tuntumassa. Se on luonnontilainen keidassuokokonaisuus, joka on yksi Nurmijärven neljästä Natura 2000 -alueesta.

Mutta OP Kodin kysymykseen ”mikä tekee kodista kodin” on helppo vastata.

Koti on meidän kahden oma paikka, jonne on aina ihana palata. Hektisen ja varsin meluisan työpäivän jälkeen, kun ajelen kotia kohti, tunnen joka kerran onnea siitä, että olen palaamassa kodin rauhaan. Tällä hetkellä maisemat ovat kauneimmillaan, kansallismaisemat ja rauhoitetut pellot kantavat sadoilla hehtaareilla kypsää viljaa, joka lainehtii tuulessa. Se on sielunmaisema, vuoden kauneimpia hetkiä. Minulle koti on sitä, että siellä on minulla henkinen ja fyysinen rauha, ja tunnen tulevani totaaliseen turvaan.

Me muutimme kehyskuntaan juuri ennen 2000-luvun alun suurta muuttovirtaa. Monet muuttivat taajamiin, mutta me haja-asutusalueelle. Maalla asuminen yksinkertaisti elämää. Olemme kotiutuneet tänne, ja jos vain voimme, asumme täällä eläkepäiviin saakka.

Lopuksi OP Kodin arvontaan! Kirjoita kommenttikenttään omat vierailu- ja nähtävyysvinkkisi omalta kotipaikkakunnaltasi! Osallistujien kesken arvontaan 50€ arvoinen K-lahjakortti. Arvonta on voimassa 31.8. saakka. Arvonnan säännöt löytyvät täältä.

Mukavaa viikon aloitusta kaikille!