Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Oletko itsellesi hyvä ystävä?

 

Ystävänpäivä on jonkinlainen henkinen talven vedenjakaja. Sen jälkeen on oikeasti lupa alkaa odottamaan kevättä!

Koska olen viime viikkoina viettänyt paljon aikaa yhdessä lähimmän ystäväni kanssa, eli itseni, mieleen on juolahtanut muutamia ajatuksia. Muistathan olla itsesi paras ystävä? Ajattethan itsestäsi yhtä kauniisti kuin ystävistäsi? Ethän vaadi itseltäsi liikoja, ethän vaadi sitä ystäviltäsikään?

Pitkäaikainen yhteistyökumppanini, Syster P, antoi myös ystävänpäivän kunniaksi alekoodin, joka löytyy postauksen lopusta. Kuvien korvikset ja rannerengas on saatu Syster P:ltä.

Nykyään puhutaan paljon armollisuudesta itseään kohtaan. Me, jotka teemme työtämme intohimoisesti, voimme kaikessa innostuksissamme unohtaa palautumisen tärkeyden. On tärkeä osata sanoa ei silloin, kun se on tarpeellista.

Itse olen nopea käänteissäni ja luonteeltanikin, en kestä ns. nysväämistä ja hautomista, vaan haluan asioiden tapahtuvat heti, naps! Paikallaan oleminen voi olla joskus haastavaa. Odottaminen kiristää hermoja.

Hiljentymiseen tarvitsen usein pidemmän pätkän ja mielentilan muutoksen. Toisaalta tällaisella nopealla terrierin luonteella on hyvätkin puolensa: asiat tapahtuvat ajallaan ja organisoidusti. Vaikka olen taiteellinen ihminen ja kaikenkukkuraksi taideaineen opettaja, minussa ei ole pätkääkään boheemisuutta.

Nyt, kun on ollut aikaa vain olla, olen ihan tietoisesti vähentänyt kaikenlaista menemistä.

On kiva vain olla omien ajatustensa kanssa ja puuhailla sitä sun tätä ilman aikataulutettua ohjelmaa. Olen antanut luvan kaikenlaisten tunteiden tulla, jos ovat tullakseen, mutta olen ollut todella hyvällä tuulella. Viikko viikolta olo tuntuu paremmalta.

Ja siihen on tasan yksi, ylivoimainen syy…

5

Se on liikunta! En voi kyllin korostaa sitä, miten tärkeää se minulle on. Tuntuu, että pää hajoaa, jos en pääse liikkumaan. Olen nyt vuoden alusta kuntouttanut itseäni liikkumalla matalalla sykkeellä. Pikku hiljaa olen lisännyt sykettä, mutta pääasiassa ollaan menty matalilla. Kirjoittelen tästä prosessista myöhemmin vähän lisää omassa postauksessaan.

Mutta – oli liikuntamuoto mikä hyvänsä, pääasia, että mieli nollaantuu. Eräs kollegani käy tässä meidän pitäjässä olevalla suolla kävelemässä, hän on siitä aivan haltioissaan ja karkaa sinne lähes päivittäin. Itse olen kuluttanut juoksumattoa joko äänikirja tai hyvä musiikki (Springsteen!) korvilla. Siis nyt. Kesällä hyppään pyörän selkään ja viiletän pitkin kyliä. Sielu ja kroppa kiittää.

Mieheni toivoi, että tänä vuonna tsemppaisin siinä, että en mitenkään aliarvioisi omia kykyjäni. Tämä on helmasyntini, ajattelen usein, että plääh, kuka tahansa osaisi jonkin jutun, jota teen tai olen tekemässä. Sitten tulee vastaan tilanne, jossa oma osaamiseni ja kokemukseni onkin se tärkeä. Omille vahvuuksilleen tulee välillä sokeaksi.

Jos jossain sorrun itseni muihin vertailuun, se on työelämässä. Ei somessa, ei blogissa, ei Instassa, vaan muihin musiikinopettajiin vertaillessa. He kun ovat aika työorientoinutta porukkaa.

Vertailu on oikeasti tyhmää, sillä me olemme erilaisia ihmisiä, kukin omine vahvuuksineen. Olen välillä ollut superahdistunut siitä, miksi en ole itse yhtä jaksava kuin toiset, vaikka tiedän, että moni roikkuu uupumisen rajalla. Ei sekään ole kovin fiksua. Meillä kun on vain tämä yksi elämä.

On totta, että usein tulee oltua parempi ystävä toiselle kuin itselleen. On itseä kohtaan vaativa, tai ajattelee itsestään negatiivisesti.

Syksyllä suomin itseäni siitä, että olin koko ajan kipeä. Mies kysyi mitä ajattelisin, jos joku työkaverini olisi samassa tilanteessa. Vastasin, että olisin tosi pahoillani hänen puolestaan, ja toivoisin kaikkea hyvää ja tsemppiä hänelle. Niinpä. Tällaisissa asioissa toivoisin olevani viisaampi ja lempeämpi itselleni. Enhän ajattele ystävistänikään mitään pahaa, miksi sitten itsestäni ajattelisin.

Yksi ihana asia on kuitenkin puolellani kaikessa tässä. Ikä. Vaikka tulee kremppoja, on kaikenlaista harmia, iän tuoma elämänkokemus on aika ihana asia. Kuka muistaa enää vuodentakaisia asioita? Olen niin paljon rennompi ja lempeämpi kuin vaikkapa 20 vuotta sitten. Oletteko huomanneet saman itsessänne?

Nyt on ystävänpäivä, ja suon hellän ajatuksen kaikille ihanille ihmisille elämässäni. Ja KIITOS sinulle, joka luet juttujani. Virtuaaliystävät ovat iso voimavara ja vertaistuki!

Ystävänpäivän kunniaksi Syster P antaa teille lukijoille alekoodin verkkokauppaan. Koodilla MARJUKKA15 saat -15% tilauksestasi. Kuvissa näkyvät kulltatut, sterling-hopeaiset Layers Olivia -sarjan korvikset ja rannekoru ovat kevään uutta, saatavana myös hopeisena.

 

Ihanaa ystävänpäivää sinulle, muistathan olla ystävä myös itsellesi!

 

Ystävyydestä olen kirjoittanut täällä:

Ystävyydestä

Erilaiset ystäväni

Onnea, rakas ystävä!

 

neuletakki More & More (SHE:stä)
paita Benetton
housut Selected Femme
bootsit Strafford

Aarrekartta – mihin se mieltä vie?

 

Näin sapattivuoden aluksi päätin tehdä sellaista, jota en ole aikaisemmin tehnyt. Nimittäin aarrekartan. Aarrekartta on konkreettinen paperi (tai power point- tai word-sivu), johon on kerätty haaveita ja toiveita joko koko elämän alueelta tai sen osilta. Aarrekartta visualisoi toiveita ja ohjaa toteuttamaan niitä. Se on työkalu oman mielen avaamiseen muutoksille ja konkreettinen muistutus siitä, että omia unelmiaan kannattaa tavoitella.

Itse harvoin suunnittelen elämääni kovin pitkälle, sillä 50+-vuoteni ovat opettaneet, että mitä tahansa voi tapahtua. Vaan aarrekartta voi toimia toisinkin päin: jos toivot muutosten sijaan rauhaa, seesteisyyttä, kartan katseleminen joka päivä voi ohjata sinua siihen suuntaan.

Tuntuuko teistäkin siltä, että aikuisena on vähemmän konkreettisia unelmia kuin nuorena?

Silloihan toivoi hyvinkin konkrettisia asioita, ja tavoitteet olivat aina lähellä, kuten vaikkapa ylioppilastutkinto tai opiskelupaikka. Sittemmin toivoi hyvää ja viihtyisää työpaikkaa, omaa taloa, matkustelua. Haaveilin kymmenen vuotta sitten jopa alan vaihdosta, mutta mikään asia ei napannut niin tosissaan, että olisin lähtenyt hyvästä työstä ja huippuihanasta työyhteisöstä.

Monelle sapattivapaa on iso unelma. Se, että olen nyt itse pitämässä sapattia, ei todellakaan ollut minulle pitkän suunnittelun tulos. Tosin takaraivossa oli kytenyt pitkään hiljainen toive siitä, että voisi tehdä vielä kerran blogia kaikessa rauhassa ennen kuin sen joskus lopetan.

Olinko rakentanut päähäni sisäisen aarrekartan, johon kuului vapaa palkkatyöstä? Ehkä, mutta todellisuus ohjasi sen valintaan. Se epätoivoinen lokakuinen päivä oli ratkaiseva, kun olin taas kerran kuumeessa, elämä tuntui raskaalta, minä itse liian heikolta ja väsyneeltä. Jolloin päätimme mieheni kanssa, että minun on aika vetää henkeä. En ollut uskonut pitäväni vapaata ennen eläkepäiviä, enkä tuntenut olevani töihini väsynyt. Mutta kroppa sanoi toista, ja sitä oli kuunneltava.

Tässä informaatiotulvan, kvartaalitalouden ja tavotteiden asettelun maailmassa tuntuu siltä, että aina pitäisi olla pyrkimässä johonkin. Työssä pitää olla tavotteita, ja pitää tehdä tulosta. Henkilökohtainen koulutussuunnitelma ja tavoitekeskustelu on nykypäivää koulumaailmassakin. Jopa harrastuksissa on suotavaa kehittyä jotenkin, jos ei muuten, niin urheilukello ranteessa opastaa sinua.

Eikä pidä unohtaa henkistä kehittymistä, jooga, meditaatio ja mindfulness ohjaavat rauhoittumaan. Mene vähintään metsään kävelemään. Eipä ihme, että aluksi ajattelin aarrekartan teon tässä kontekstissa jonninjoutavalta, taas jotain tavotteita.

Olen snadisti muutosvastarintainen ihminen, liittyy kaiketii erityisherkkyyteen. Kaikenlaiset elämänmuutokset, pienetkin aiheuttavat jonkintasoista stressiä, tuntuvat ravisuttavilta ja jännittäviltä. Olen viime aikoina surrut työkaverin siirtymistä toiseen kouluun, Australian eläimien kärsimyksiä, Isis-lasten kovaa kohtaloa leireillä, isän ja äidin vanhenemista.

Viisikymmentä kaksi vuottani tuntuvat välillä lastilta hartioilla. Pois on tietynlainen huolettomuus, mikä leimasi vielä kolmikymppistä minää. Ajan rajallisuuden tunnistaa entistä selvemmin. Omista toiveista ja tavotteista on tullut entisiin toiveisin verrattuna varsin pieniä ja vaatimattomia. En haaveile kaukomatkoista, en välitä suuresta autosta. En välitä ylipäätään suurista muutoksista tällä hetkellä. En halua muuttaa, en vaihtaa autoa, ammattia tai puolisoa.

Toisaalta, mikä estää toivomasta pieniä, ihania asioita elämäänsä? Kuka käskee haaveilla suuria? Haaveet ovat sinun omiasi, ei niitä kukaan näe tai omista.

Eikö sitä ole jo tehty töitä elämän eteen? Olen määrätietoisesti opiskellut kaksi tutkintoa, pitänyt omaa nettisivua kohta yhdeksän vuotta, hoitanut miestä, kotia, virkaa, ja ollut kaikin puolin kunnon kansalainen. Ja nyt voin pitää sapattia kaikessa rauhassa mieheeni ja blogiini nojaten. Jos haaveilen pieniä asioita, se on ihan ookoo.

Mutta niin vain tein aarrekartan. Pääasia tulee kohta, mutta sivupoluiksi löysin kaksi asiaa.

Mietin, mitkä kaksi asiaa pitävät minua pystyssä, toimintakykyisenä, iloisena ja järjissäni. Ne ovat ilman muuta hyvä terveys ja työasiat balanssissa. Asetin yhden, konkreettisen tavoitteen heinäkuun lopulle, ja jos hyvin käy, niin olen saavuttanut kuntotavoitteeni siihen mennessä. Päivätyöhöni liittyen olen vihdoin päättänyt toteuttaa erään opiskeluhaaveen. Blogini taas  -sillä tuntuu olevan oma elämä, joka muuttuu oman elämäni mukaisesti. En saa siitä kiinni ehkä niin tavoitteellisesti kuin haluaisin. Onko se edes tarpeellista?

Kaikista suurin haaveeni ja toiveeni on kuitenkin tämä: etten koskaan menettäisi elämäniloani, intohimoani tehdä rakastamiani asioita, empatiankykyäni ja luontaista iloisuuttani.

Haluan elää tässä hetkessä, sillä sehän on oikeasti kaikki, mitä meillä on. Elämän säikeet ovat todella ohuita, ja kaikki voi muutta hetkessä. Mennyt on mennyttä, ja sitä on mukava muistella, mutta menneisiinkään ei kannata jäädä kiinni, oli siellä hyvää tai huonoa. Tulevaan on aina hyvä katsoa ja varautuakin, mutta varsinainen elämä eletään tässä hetkessä.

Vuosien myötä oma, sisäinen aarrekarttani on alkanut elää omaa elämäänsä. Vaikka aina ei tapahtuisi mitään konkreettista, elämän aarteet löytyvät pienistä, onnellisista asioista. Ne kytevät sisällä, odottaen sopivia hetkiä, joissa pulppuilee aito, lapsenomainen ilo. Kävely tähtikirkkaan taivaan alla, rakkaan käsi kädessä sarjamaratonia seuratessa, iso aamukahvi, täydellisen pehmeä avokado, lempifarkut, täydellinen valo kuvassa.

Aarrekartta tulisi sijoittaa paikkaan, jossa sen näkee joka päivä. Niin ohjaa mieltään lempeästi muutokseen.

Ehkäpä oma aarrekarttani onkin juuri sellainen, joka ohjaa minua positiivisuuteen, kiitollisuuteen, hetkestä nauttimiseen. Suurimmat juoksut on juostu, sivupolkuja voi uteliaasti seurata, mutta pääpolulla on hyvä olla.

Oletko sinä tehnyt aarrekarttoja, ja ovatko toiveesi toteutuneet? Uskotko aarrekarttaan työvälineenä omaan itseen?

Ps. Jos jäi kiinnostamaan miten aarrekartta konkreettisesti tehdään, Monalta löytyy konkreettiset ohjeet.