Kaupallinen Brand Ambassador-yhteistyö Balmuir
Minä rakastan leipää. Mitenkäs te?
Välillä tuntuu siltä, että leivästä on tehty aikamoinen peikko. On vehnää, on hiilaria, turvottaa ja lihottaa. Silti suomalainen rakastaa leipää. Se vaan kuuluu suomalaisen ruokavalioon, sanotaan siitä sitten mitä tahansa.
Omat lempileipäni tällä hetkellä ovat kauraisia. Ruista syön vähän myös, varsinkin näkkärissä. Silloin tällöin herkuttelen myös vehnäleivällä, pieniä vatsanväänteitä uhmaten.
Välillä tekee mieli iltateetä leivän kanssa. Keittiössä on mukava puuhailla, kun on ympärillä kauniita asioita, kuten astioita, kukkia ja tekstiilejä. Balmuirin pellavaisissa keittiötekstiileissä on ruutuja, ja ne sopivat yhteen myös vanhojen tekstiilieni kanssa. Kun pitää väriskaalan muutamassa värissä, kaikki sopii kaiken kanssa yhteen.
Leipään liittyy lämpimiä muistoja.
Ystäväni äiti leipoi leivinuunssa ihania ruisleipiä, joita hän usein sujautti mukaan, kun lähdin yökylästä kotiin. Maalaistaloissa leivottiin paljon, ja olin joskus vähän pahoillani, kun meillä ei ollut leivinuunia.
Vaan olihan meillä leipäkone! Se oli hauska, ja sillä sai aamuksi ihanan lämpimäisen. Se oli niitä kasarin villityksiä, harmi, kun lepominen sillä jäi kuin itsestään pois.
Meillä kotona syötiin paljon ruisleipää, ja itse rakastin näkkäriä yli kaiken. Paahtoleipä kuului myös suosikkeihin. Vaaleat, pullamaiset vehnäleivät sen sijaan eivät erityisen paljon olleet mieleeni, eivätkä ne edelleenkään kuulu arkeen. Äiti teki itse paljon sämpylöitä, ja ai, miten edelleenkin rakastan kuumaa, tuoretta sämpylää lähes suoraan uunista. Päälle pitää laittaa ehdottomasti voita ja juustoa.
Unkarissa leivän sai kahdellakymmenellä forintilla, eli muutamalla pennillä opiskeluvuotetani 1990-91.
Muistan vieläkin sen maun. Se oli ihan hyvää tuoreena, mutta sitten menetti makunsa jo seuraavana päivänä.En muista oliko meillä opiskelijoilla paahdinta käytössämme? Juustohöylän toin kuitenkin mukanani Suomesta.
Kun lähdimme kotiin, sanoin opiskelukavereilleni, että vien juustohöylän mukanani. Nousi kova häly: mistä tiedät, että se on sinun? Näytin höylässä olevaa logoa: Hackman. Niinpä. Juustohöylä lähti mukaan.
Opiskeluaikoina harrastettiin iltateetä, ja se tapa oli myös meillä kotona. Rakastin kastaa näkkäriä maitoteehen, kun voi hieman suli teen pinnalle. Iltateelle kuuluivat myös lämpimät leivät, tuo edelleen pintansa pitävä 70-luvun retroherkku.
Vaan milloin leipä alkoi olla vatsalle hankala?
Siitä on muutama vuosi aikaa, kun vatsa alkoi aina turvota kiusaksi asti. En halunnut luopua leivästä, vaan etsiä sellaisen version, joka sopii. Leivästä luopuminen ei käynyt mielessäkään, vaan en halunnut vatsan turvotuksestakaan kärsiä. Nyt olen syönyt reilun vuoden kauraleipää pieniä sivupolkuja lukuunottamatta. Olen huomannut, että kun pitää vatsan hyvässä kunnossa, se kestää hyvin pienet syrjähypyt vaalean leivän tai vaikka kermavaahdon pariin.
Mistä leivistä sitten pidän?
Ehdoton ykkösleipä on Salosen Kaura-siemenpala. Se menee kaupasta heti, kun hyllyyn tulee. Jos osun paikalle hyvään aikaan, saatan ostaa neljäkin pakettia, ja laitan leivät pakkaseen. Meillä ei tule tällä systeemillä koskaan leipähävikkiä. Nykypaahtimet ovat niin mahtavia, kun niissä on sulatustoiminto. Leivän pinnasta tulee rapea, kun sisus on ihanan pehmeä.
Kakkospaikkaa pitää Leivon Leipomon Pro Siemen & Kaura. Se on paahdettuna ja appelsiinimarmeladin kanssa maailman paras paahtoleipä. Aika hyvä kilpailija on Vaasan 100% Kaura, joka on pyöreä, hyvänmakuinen leipä.
Ruisleipien kunkku on Vaasan Ruispala, ja jos oikein haluaa hifistellä, Ohut Herkku. Siitä tein joskus postauksen, mutta se on jopa liian hyvää, sitä tekee mieli syödä vähän liikaakin.
Näkkärit ja hapankorput ovat nekin vastustamattomia. Maukas-näkkäri ja Pieni pyöreä vuorottelevat meidän kauppalistallamme, nyt on menossa Pieni pyöreä-kausi.
Vaaleista herkkuleivistä lempparini ovat ehdottomasti arinarievä ja myslileipä, varsinkin Lidlin versio, ah, parempaa ei olekaan!
Leipä ei sinänsä lihota, vaan sen päälliset. Itse rakastan sulatejuustoa niin paljon, että laitan sitä rasvalevitteiden tilalta. Myös kalkkunaleikkele (Snellmannin tietysti), kurkku, tomaatti ja salaatti ovat vakkaripäällysteitä.
Koska keittiössä tulee vietettyä aikaa (kirjoitan tätäkin postausta keittiössä), sen viihtyisyys on todella tärkeää. Reilu vuosi sitten remontoimme keittiön, tammikaapit ja kirsikkapuisen tason säilyttäen. Olen viihtynyt todella hyvin valkoinen-harmaa-tumma puu -värimaailmassa.
Jos muuta silittämistä inhoankin, keittiöpyyhkeiden rakastan. Olen keräillyt pikku hiljaa harmaa-valkoisia keittiöpyyhkeitä. Myös pellavaiset lautasliinat ovat ahkerassa käytössä, sillä tykkään kattaa arkenakin nätisti.
Balmuirin kevään uutuustekstiilejä ovat St. Andrews-lautasliina ja keittiöpyyhe. Niitä on saatavana myös vaaleansiniruutuisena. Suloinen vaaleanpunainen väri on myös kaunis pieninä väripilkkuina keittiössä, kuten myös keittiöpyyhkeenä.
Erisävyisiä harmaita on kiva yhdistellä, ja meleeratut vaaleanharmaat lautasliinat ovat kauniit ja raikkaat. Esiliinoja on hyvä omistaa pari kappaletta, sillä minulla on toinen yleensä pesussa. Kuvissa näkyy meleerattu vaaleanharmaa puoliessu.
Tässä hektisessä maailmassa ja kiireissä on ihanaa, että on muutama asia, jotka maadoittavat ja rauhoittavat. Koti, oma turvapaikka. Kauneus ympärillä, luonto, pienet, omat tärkeät asiast. Hiljaisuus. Iltatee, hyvänmakuinen leipä ja pellavainen lautasliina.
*sisältää mainoslinkkejä
