Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Matkajutuista kirjallisuuteen – blogihaaste

 

Jee, vanha kunnon haaste! Näitä oli blogeissa aikoinaan paljon, ja aika moneen olen vastannut vuosien aikana. Johonkin myös tämäntapaiseen, mutta nyt siis kysymyksiä blogista, matkailusta ja muusta mukavasta. Kiitos Tuulannelille postausideasta.

1. Mikä on blogisi tarina ja miten se alkoi?

FFS alkoi sen kummemmin harkitsematta helmikuussa 2011. Mieheni keksi blogin nimen. Ajattelin aluksi, että blogin nimi olisi Fabulous Forty, mutta se oli jo blogspotissa varattu. Siihen aikaan tosi moni nimesi bloginsa englanniksi. Ajattelin joku aika sitten, että pitäisikö vaihtaa se vaikka Marjukka P:ksi tai MarjuP:ksi, tai jotain vastaavaa, mutta ääh, miksi. Fab Fortyna mut tunnetaan, ja olkoon niin kauan blogini nimi kuin tätä kirjoitan.

Olin vasta puoli vuotta ennen FFS:n perustaista löytänyt muotiblogit, mm. Pian blogin. Ajattelin, että oma blogi olisi mukava foorumi jakaa innostustani muotiin ja kauneuteen.

Blogin tausta oli aluksi keltasävyinen, ja ajan henkeen pari kuukautta ensin menin kuvissa ilman päätä. Indiedaysin perustaja Esa Suurio rohkaisi näyttämään kasvot, joten ei kun rohkeasti vaan sille tielle. Olihan se jännää.

Blogi on antanut minulle vuosien mittaan todella paljon, mm. kaksi sydänystävää (ihanat Pia ja Maija), puhumattakaan uusista näkökulmista, kontakteista teihin lukijoihin, yhteistyökumppaneihin, yrittäjiin, agentuureihin… Kyllä blogi nykyään työstä käy, ja siksi on ollut pakko pitää alkukesä hieman höllempää tahtia.

Mietin, olenko saavuttanut blogilla sen, mitä halusin? Kyllä olen: blogista on tullut työ, olen tehnyt yhdeksän vuotta tätä omannäköisesti, olen päässyt upeaan agentuuriin. Suomen Blogimedia on uudistunut Babler Mediaksi, ja katsokaas uusi sivuni Bablerilla, kertakaikkisen hieno! Ja kirjoittaminen on edelleen kivaa!

2. Mitä intohimo tarkoittaa sinulle?

Sitä, että ei malta odottaa päästäkseen tekemään sitä mitä haluaa tehdä! Intohimon kohde vaihtelee, välillä se on työ, välillä blogi ja välillä liikunta. Ihminen voi hyvin, kun hänellä on jotain mistä olla todella, todella innostunut! Olen sen luonteinen, että innostun ihan täysillä, ja teen kybällä sitä mitä teen.

3. Mitä teet rentoutuaksesi?

Rentoutumisesta on tullut tosi tärkeää, sillä olen pari kertaa elämässäni vetänyt itseni aivan piippuun. Tänä kesänä olen osannut ottaa loman kannalta.  Kroppa ei ollut väsynyt, mutta pää oli. Kesän alussa tuntui siltä, että ei ole mitään sanottavaa tasan mihinkään.

Jopa tietoisesti varon väsymistä, sillä tiedän millaiseen kurimukseen se saattaa pahimmassa tapauksessa johtaa.

Rentoutuakseni nukun, luen, katson sarjoja ja liikun. Myös päämäärätön haahuilu ja vetkuilu pyjamassa rentouttaa! Samoin maratonit Beverly Hillsin täykkäreitä tai Ladies of Londonia. Nyt lomalla olen  suoraan sanottuna ollut välillä supertylsistynyt, joten veikkaan töiden alkaessa suurta motivaatiopurskausta.

Rentoutumiseen saattaa riittää myös pieni maisemanvaihto. Ei sen tarvitse niin ihmeellistä aina olla.

4. Viimeisin matkasi?

Se oli lokakuussa 2018 Riikaan, Latviaan. Postaus siitä löytyy täältä.

Uusi reissu on suunnitteilla, mutta katsotaanpa milloin se toteutetaan. Kiinnostavia kohteita olisivat Vilna ja Málaga. Serkkuni perhe on muuten tällä hetkellä asuntovaunuilemassa Euroopassa peräti kuukauden, ja en malta odottaa, että kuulemme miten reissu meni!

5. Matkustatko yleensä yksin vai ryhmässä?

Nuorena matkustin paljon yksin, mutta myös jonkun ystävän kanssa. Mieheni on paras matkakumppani. En ole ollenkaan ryhmämatkaaja. En lähtenyt edes ysiluokalla luokkaretkelle, koska minusta ajatus ison ryhmän kanssa matkustamisesta oli kauhea. Olen ollut ryhmämatkoilla, mutta en tykkää niistä. Ei kertakaikkiaan ollenkaan minun juttuni.

6. Unelmakohde, jonne olet aina halunnut matkustaa?

Olen varmaan siitä erikoinen tyyppi, etten hirveästi unelmoi matkustamisesta. Haluaisin kovasti kiertää Brittein saaria, mutta toinen puoliskoni ei ole kovin innostunut asiasta. Haluaisin nähdä Brontën sisarusten kotipappilan, prinsessa Dianan kotikartanon ja Cornwallin maisemia.

7. Mikä on viimeisin kirja, jonka olet lukenut?

Ulla-Lena Lundbergin Jää, joka oli täysin hehkutuksensa arvoinen.

8. Mikä on lempikirjallisuudenlajisi?

Elämänkerrat ja historialliset romaanit, myös hyvä fiktio ja chick lit uppoaa. Pidin kovasti Elisabet II:n ja Jackie Kennedyn elämänkerroista, rakastan Brontën ja Austenin romaaneja, Kate Mortonia ja Sophie Kinsellaa. Suomalaisia kirjoja olen lukenut tosi vähän, mutta Ulla-Lena Lundbergin kirjat ovat olleet mieleeni.

9. Mitä tykkäät jakaa sosiaalisessa mediassa?

Tiedättekö, periaatteessa en mitään! Voisin hyvin elää ilman somea. Kivointa on ehkä kuvata yhteistöitä ja miettiä kuvat mahdollisimman kauniiksi. Vähiten tykkään itse olla kuvissa… Olen opettelemalla opetellut käyttämään Ig storiesia enemmän, sillä niitä videoita katsotaan hurjan paljon. Tänään tein storiesiin vähän erilaista settiä, ja kiitos kaikille DM-puolelle viestiä laittaneille! Minusta on varmaan blogin kautta tullut tosi pedantti ja tarkka kuva, mutta oikeasti olen tutussa seurassa kova hassuttelemaan ja nauramaan.

10. Mikä on suhteesi asuinpaikkaasi?

Tästä tuleekin juttua elokuussa enemmän. Rakastan omaa kotikylääni, sen peltoja ja avaruutta – no, eteläpohjalainen kun olen, aavat pellot ovat sielunmaisemaa. Ihmiset ovat mukavia ja ystävällisiä, pitäjästä löytyvät kaikki palvelut. Olemme asuneet täällä kohta 17 vuotta. Rakensimme tänne juuri ennen kuin suuri kehyskuntiin muutto alkoi.

Lisäksi meillä on ihanat naapurit!

11. Mitä haluaisit edistää maailmassa?

Jos nyt pitää jokin valita, niin tyttöjen hyvinvointia ja koulutusta. Suomessa taas suvaitsevaisuus saisi nostaa enemmän päätään. Varsinkin somessa on välillä ihan ihme lynkkausmeininkiä. Jos se oli ennen nimettömänä, niin nyt se on omilla kasvoilla. Sanotaan mitä sylki suuhun tuo, eikä ajatella, että lynkkauksen kohde on ihminen hänkin. En tykkää. Kiltti pitää toiselle olla!

                  paita Prepair / farkut Piro / vyö Abro / kengät Luca Grossi / laukku Day Et

Paita, farkut ja laukku ovat viimeisin hankinta Zoom Designista Vääksystä, jossa piipahdimme, jos kolmea tuntia ylipäätään voi sanoa piipahduksiksi. Jäämme aina rupattelemaan omistajien Natalian ja Tompan kanssa. Liikkeessä on vaikka mitä kesäihanaa. Kävimme myös Lahdessa. Jos seuraat minua Instassa, pääset tunnelmiin saman tien!

Mutta nyt iltapuuhiin, eli syömään ja sitten ehkä jotain Netflixiltä. Lenkille en jaksa tänä iltana, sillä olen sekä eilen että toissapäivänä ahkeroinut kuntoilun parissa.

Somen hämmästyttävät nuoret naiset

 

Tässä yksi kaunis ilta etsin uutta podcast-kuunneltavaa. Suplassa törmäsin Anni Valliuksen podiin, ja aloin kuuntelemaan sitä. Annin vieraina oli nuoria naisia, sellaisia nimiä kuin Rosanna Kulju ja Emmi Lehtomaa. Nyt täytyy tunnustaa, että minulla ei ollut aavistustakaan, keitä Anni, Rosanna ja Emmi olivat. 

Podi kuitenkin koukutti minut täysin. Tajusin taas kerran, mutta nyt viimeistään, miten valtavaksi vaikuttajamediaksi some on paisunut. Tajusin myös miten tietotaitoni someasiosita on jäljessä: osin omasta tahdostani ja ajanpuutteen takia, osin ihan sen vuoksi, etten ole tarpeeksi perehtynyt.

Annin podin aiheet olivat mielenkiintoisia: kehopositiivisuus, somevaikuttaminen, some ja itsensä brändääminen, yrittäjyys. Tavallaan omaa elämää sivuavia, mutta myös mielenkiintoinen kurkistus nuorten, somella itsensä elättäviin, 20-30-vuotiaiden naisten elämään ja maailmaan.

Aika, jossa blogi elätti muutama vuosi sitten vain kourallisen nuoria naisia ja pari nuorta miestä, on tänään historiaa. Eikä siitä edes niin kovin montaa vuotta ole. Yhä useampi nuori nainen, ja mieskin, elättää itsensä yrittäjänä päätyönään somevaikuttaminen. Kuvaan on tullut myös somekonsultteja tai -managereja, kuten Emmi Lehtomaa, joka manageroi sellaisia tubenimiä kuin Miisas ja Roni Bäck.

Tällaiselle tätidinosaurukselle on jotenkin hämmentävää, että somesta on todellakin tullut ammatti, ja somettajista kasvava ammattikunta. Nuoret osaavat brändätä itsensä, he ovat tietoisia miten Instan algoritmi toimii, miten saadaan lukijoita ja mihin aikaan kannattaa julkaista omissa kanavissaan sisältöä. Huh!

Siinä missä oma ikäluokkani vielä taivastelee, että eihän some voi olla oikeaa työtä, nuoret ovat jo järjestäytyneet somerinkeihin, perustaneet toimiston, palkanneet managerin tai konsultin ja verkottoituneet sinne ja tänne. Some todellakin voi, ja on oikeaa työtä. Meitsi, joka tekee vielä vanhanaikaisesti pääasiassa blogia, saa olla tavallaan huoleton toimeentulonsa kanssa, sillä se oikea työ on koulumaailmassa. Palkka tulee tilille säännöllisesti.

Vaan jos olet päätoiminen someyrittäjä (tai mikä tahansa yrittäjä), seuraavan kuun palkan suuruus on epävarma, ja on omasta ahkeruudesta kiinni, paljonko laskutat. Moni somettaja tekee myös sisältöä eri yrityksille. Some on taatusti työtä, ja kilpailu on kova. Pitää olla ahkera, innovatiivinen ja löytää oma juttu. Kopioimalla muita ei pärjää.

Yrittäjyys on someskenessä päivän sana. Somettaja taitaa olla uusi lentoemäntä, eli ammatti, josta unelmoitiin nuorena. Nuoret somettaja-yrittäjät jakavat vapaasti omaa osaamistaan, eli tietoa ei himmata itsellään. Sparrataan ja kannustetaan. Ylipäätään on ymmärretty, että yhdessä tekeminen on vahvuus, ja toisen menestyminen ei ole itseltä pois. Jos mä autan sua tässä asiassa, sä autat mua toisessa. Nämä Annin podcastin kaltaiset ohjelmat ovat mielestäni yksi todiste tällaisesta hienosta yhteisöllisyydestä: tullaan toisen kanavaan jakamaan omaa osaamistaan ja tietoutta. Ollaan aidosti iloisia toisen menestyksestä ja kerrotaan myös miten siihen on päästy.

Somekulttuuri on nykyään myös hämmentävän avointa. Jaetaan paljon, tai ainakin seuraajalle tulee vaikutelma siitä. Kaikki ovat oman elämänsä julkkiksia, ohjaajia, näyttelijöitä, tuottajia. Instan stories-puoli on tällä hetkellä se juttu. Kukaan ei tiedä jatkosta, ensi vuonna se voi olla joku muu kanava.

Kuinka paljon somettajat lopulta jaksavat tehdä? On blogi, Instagram (jossa feedi, Ig-TV ja Stories), Snapchat, Facebook, Youtube-kanava ja podcast. Somettajat ovat superahkeria, kaikkia kanavia päivitetään. Et tavallaan ole töissä, mutta kuitenkin olet. Kuka malttaa laittaa puhelimen kiinni iltayhdeksältä?

Tässä tulee joko sukupolvien kuilu vastaan itselläni, tai sitten ihan puhdas kiinnostus muihinkin asioihin. Saatan unohtaa Instan päiväkausiksi, ja siitähän ei algoritmi tykkää: se tulkitsee minut epävarmaksi, eikä jaa seuraavia päivityksiäni kovinkaan laajalti. Kehä on valmis: jos et laita sisältöä kaikkiin Instan kanaviin, olet algoritmille epävarma tekijä, kuviasi ei jaeta, jolloin et saa seuraajia.

 

Juu, elämä on valintoja. Itse olen tehnyt sen valinnan, että tosi elämä tapahtuu tässä ja nyt, ei puhelin kourassa, sanokoot algoritmit mitä lystäävät. En millään muotoa kadehdi nuoria somettajia, heidän maailmankuvansa on erilainen kuin omani, jota suuressa määrin jatkan edelleen. Vietän vapaa-ajan pääasiassa ilman puhelinta, jumppaan, teen asioita, joita en muista tallentaa sinne Instaan. En tiedä olisiko se sen arvoistakaan.

Veikkaan, että somekupla puhkeaa jossain vaiheessa. Tai tulee jokin uusi, jännä kanava. Uskon myös, että kohta puhutaan todella paljon somettajien työuupumisesta. Siitä on jo jonkin verran puhuttu, mutta veikkaan nousua parin vuoden sisällä. Ihminen ei ole edelleenkään rakennettu olemaan töissä tai saatavilla 24/7, ja somettajat ovat avoimesti puhuneet siitä, miten vaikea on laittaa puhelin kiinni illalla. Jos sitä edes laitetaan.

      rotsi Marc Aurel / paita Zara / farkut Day Birger & Mikkelsen / vyö Abro / korkkarit Unisa

Pari vuotta stressasin siitä, että lukijamäärät laskivat blogissa siitä 22k uniikista kävijästä alaspäin. En nykyään enää stressaa lukijamääristä, enkä ylipäätään somesta. Kirjoitan, kun tekee mieli, ja elän elämääni muutenkin. Jotenkin helpottavaa, että ei tarvitse olla esillä koko ajan, vaan saan ihan hyvällä omallatunnolla laittaa puhelimen kiinni halutessani. Olen ihan tyytyväinen some-elämän laitamilla elelevä dinosaurus.

Mitä ajatuksia nykyinen somekulttuuri sinussa herättää? Oletko mukana vai pihalla?