Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kivijalkaliike – mitä kuluttaja haluaa?

 

Varmasti moni meistä on huomannut kuluneena vuonna usean kivijalkaliikkeen sulkeneen ovensa lopullisesti. Juuri juhannuksen tienoilla sulki legendaarinen Feminett palveltuaan tasan 70 vuotta. Kohta varmaan olemme tilanteessa, että Helsingin keskusta ammottaa tyhjyyttään puhumattakaan vaikka Fredasta. Kauppapaikat täyttävät suuret, voimakkaat ketjut, joissa kierto on nopeaa ja hinnat halpoja.

Jotenkin surullista. Nettikaupat ovat vallanneet asiakkaat, joiden tärkeintä valuuttaa on oma aika. Siinä missä ennen varattiin usea tunti vaikkapa talvitakin etsimiseen, varataan nyt puolituntinen nettikaupassa tai jopa sitä ennen vertaiupalveluissa, joissa voi hetkessä kartoittaa oman koon, väritoiveen, materiaalin, helman pituuden, kauluksen mallin ja mitä muuta.

Tunnustan itsekin nettishoppailevani, mutta mitkä asiat saavat minut palaamaan tiettyihin kivijalkaliikkeisiin ostoksille? Onko meidän, neli-viisikymppisten, sukupolvi viimeinen, joka käyttää pääasiassa kivijalkaliikkeitä, omia jalkojaan ja aikaansa ostoksien tekoon? Mikä on kivijalkaliikkeiden tulevaisuus? Miten mukana pärjää mukana?

Kuvat ovat Zoom Designista, Vääksystä.

Ajatar, Feminett, My o My, SofinaH Helsingissä, Sisustuksen Koodi Turussa – ne tulevat ensimmäisenä mieleen viimeisen vuoden aikana lopettaneista liikkeistä. Helsingin Hämeentien liikkeiden lopettamisesta oli Hesarissa artikkeli: eräskin yrittäjä laittoi suosiolla lapun luukulle, koska katuremontti vie loputkin asiakkaat.

Samanaikaisesti Pasilaan nousee pinta-alaltaan Suomen suurin ostoskeskus, Itis pesee kasvojaan ja houkuttelee väkeä Imax-teatterilla, Jumbon yhteydessä on juuri laajennettu kylpylähotelli… Eli asiakkaita riittää ostareihin, asiakkaiden monitoimipaikkoihin. Sieltä löytyvät myös kaikkien tuntemat ketjuliikkeet. Ketjuliikkeet eivät välttämättä ole pahoja. Ne eivät vain ole persoonallisia.

Kaikki eivät ole pistämässä lappua luukulle. On laajentajiakin ja hyvin pärjääviä liikkeitä. Tulee neljä mieleen näin ensiksi.

Dopp on huippu someaktiivinen, ja on profilotunut nimenomaan kokonaisvaltaisena vaatettajana, josta asiakkaasta pidetään huolta päästä varpaisiin.  Nectarinella on laaja, kolmikymmenvuotinen asiakaskunta, jotka tulevat hakemaan laatua ja kestävää tyyliä. Dots uskaltaa laajentaa: Helsingin ja Turun liikkeiden lisäksi Dots on avannut liikkeen Savonlinnaan. Zoom Design tarjoaa niin varmaa tyyliä ja houkuttelevan esillepanon, että se saa ajamaan minut puolitoista tuntia ilomielin Vääksyyn, jonne voi yhdistää siinä sivussa kokonaisen päiväretken. Lisäksi Zoom Designissa on ammattitaitoinen sisustuspalvelu, huonekalumyyntiä myöten.


Vaan mikäs näille edellämainituille putiikeille on yhteistä? Sinnikäs ajassa pysyminen. Some on ihan ehdoton väline, sillä hei – kaikki me, jotka somessa olemme, tiedämme miksi. Instagram on ihan ykkönen, johon laitetaan kuvat ja videot.

Nectarinea lukuunottamatta kolmella muulla on myös nettikauppa. Ei ole muuten ihan yksinkertainen juttu pyörittää nettikauppaa ohessa, se ei ole myöskään halpaa lystiä. Vaan se on tehtävä, jos haluaa pysytellä pinnalla. (Huom. Nectarine postittaa myös, vaikka varsinaista nettikauppaa ei olekaan.)

Monelle jostain liikkeestä tulee myös hyvin henkilökohtainen ”hovivaatettaja”. Vaikka jokainen liike varmasti kokeilee jonkin verran eri brändejä ja tuotteita, kuka enemmän, kuka vähemmän, pärjäävässä liikkeessä on tietty linja, joka tulee vakiasiakkaalle pian tutuksi. Tietää varmasti minkä tyylistä liikkeestä saa.


Se, mitä yksikään nettikauppa ei voi tarjota, on ihmiskontakti. Asiakkaan ja kauppiaan vuorovaikutus.

Se, että joku keskittyy juuri sinun tarpeisiisi, ja auttaa sinua etsimään sen täydellisen asun kesähäihin tai -juhliin, se on sitä palvelua. Ja kun palaat kerta toisensa jälkeen, kauppias tuntee sinun tyylisi ja kokosi ja osaa ehdottaa juuri sinulle sopivaa asua.


Myönnän kyllä, että itse käyn nykyään harvoin kaupoissa, en tosin osta netistäkään juuri enää. Tyylibloggaajana olen siinä onnellisessa asemassa, että saan vaatteita työn puolesta.

Nettikauppoja käytän siitä syystä, että usein vaikea löytää kivijalkaliikkeestä kokoja. Tonen on se, että jos haluan jonkin tietyn vaatteen, vaikkapa valkoisen hellemekon, joka on hihaton, edessä nappirivi: se on hyvin helppoa löytää netistä.

Miehelle tilasin juuri farkut Booztilta. Vaikka kiersimme koko Jumbon, ei sitä just täydellisesti sopivaa mallia hänelle löytynyt. Lahkeet jäivät monessa mallissa lyhyksi 34″-pituudessa. Se yksi hyvä malli, joka istuu hoikalle ja pitkälle miehelleni tarpeeksi pitkine lahkeineen, löytyi vain nettikaupasta.


Monta kauppiasta kun olen oppinut tuntemaan, he ovat hurjan hyviä lukemaan asiakasta. Mitä minä haluan, kun menen vaikkapa uuteen liikkeeseen?

Tervehdin, ja niin minuakin tervehditään. Huikataan voiko olla avuksi. Yleensä vastaan, että katselisin ensin ympärilleni. Jos jokin tuote kiinnostaa, alan juttusille. Veikkaan, että näin toimii varmaan suurin osa suomalaisista.

Kauppias ei missään nimessä ole pahan tuuleni laari, ei vaikka olisin kokeillut kymmenet farkut, eikä niitä sopivia ole löytynyt. Silloin totean, että harmin paikka, nyt ei onnistanut, kiitän avusta. Hyvä fiilis tarttuu. Enhän pura huonoa tuulta omissa töissänikään. Ihmisten kanssa tekemisissä ollessa pitää olla kohtelias. Niin jokainen fiksu ihminen onkin.


Huonoa palvelua olen saanut äärettömän harvoin. Olen lähtökohtaisesti kaupassa iloinen ja ystävällinen, joten huono palvelu yllättää, jos sellaista kohdalle osuu.

Tämä kerta tapahtui taloprojektimme alkuaikoina, eräässä sisustusliikkeessä.

Valintaprosessi jäi kesken, koska kauppias lähti kesken kaiken palvelemaan ilmeisesti vakiasiakastaan jättäen minut niine hyvineen seisomaan. Olin ihan äimän käkenä, enkä saanut kauppiaan huomioa millään konstilla. Lähdin liikkeestä, ja kas, kauppias soitti kiukuissaan illalla perään, että valintani jäi kesken. Sanoin suoraan, että anteeksi nyt vaan, mutta sinähän itse lähdit palvelemaan toista asiakasta, ja jätit minut yksin.

Puhelimen toisessa päässä tuli hetken hiljaisuus.

Sain todella vilpittömän anteeksipyynnön. Ei mitään mutta kun-selityksiä, vaan toteamuksen, että niin hän teki. Pyysi anteeksi. Enkä episodin jälkeen ”äänestänyt jaloillani”, vaan asioin liikkeessä monta kertaa senkin jälkeen. Enkä koskaan enää tullut jätetyksi yksin.

Nykyään taitaa olla epämuodikasta puhua kaupoista ja ostamisesta. Kulutuskäyttäytyminen on muuttumassa, myös itselläni on. Ei tarvitse niin paljon. Silti mikään ei koskaan tule poistamaan kiinnostustani vaatteisiin ja muotiin! Ostokäyttäytymisen suunta kiinnostaa minua kovasti, kuten kiinnostavat myös ihmisten väliset suhteet – luin aikoinaan vähän sosiologiaa, ja se olisi ollut minulle myös hyvä ala. Jospa mieluummin siirtäisi ne nettiostokset sinne putiikkien sivuille. Ostaisi vähemmän ja harvemmin, mutta putiikeista.

Kauppoja on ollut aina ja tulee varmasti olemaan. Toivon kovasti, että kaupunkien keskustat eivät kuolisi, ja persoonalliset, hyväntuuliset ja ystävälliset liikkeet, mietityt aarreaitat, tulisivat pysymään jatkossakin kuvassa mukana.

Olisi kiva saada keskustelua asiasta! Olisi myös kiva, jos antaisit vinkin oman kotiseutusi jostain kivasta putiikista, jossa olisi kiva käydä! Maakunnissa ajellessa on hauska poiketa ihan uusilla tanhuvilla katselemassa kivoja liikkeitä, ravintoloita ja kahviloita!

Omat suosikkini edellä mainittujen lisäksi ovat SHE ja Urban A Fredalla, Beam Erottajalla, Tiirinkosken Tehdas ja My Milou Hämeenlinnassa, Tuu-Li Design ja Putiikki Rannalla Tampereella, Mandy F Klaukkalassa, Blossom ja Bros Pietarsaaressa, Aku & Ada Leppävirralla ja Sköna Klara Kokkolassa.

 

Ps. Kuvat tosiaan Zoom Designista, josta ostin kolme paitaa ja farkut – money well spend.