Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Suden pöydässä – fiktiivinen, mutta koskettava tarina Hitlerin ruoanmaistajasta

 

Hyvä tarina imaisee mukaansa niin, että ei lukiessaan näe eikä kuule. Sellainen oli italialaiskirjailija Rosella Postorinon Suden pöydässä. Sain siitä arvostelukappaleen Bazarilta, ja pidin palkittua romaania jo etukäteen kiinnostavana. Näkökulma Kolmanteen valtakuntaan ja sen kauheaan mielettömyyteen oli jälleen uusi, tällä kertaa ruoanmaistajaksi pakotetun Rosan kulma. Fiktiivinen romaani oli voimakas ja ajatuksia herättävä lukukokemus.

Juoni lyhykäisyydessään menee näin: on syksy 1943, ja nuori, berliiniläinen sihteeri Rosa Sauer pakenee appivanhempiensa luokse Gross-Partchiin. Rosan mies on rintamalla.

Pahaksi onneksi lähistöllä on Hitlerin piilopaikka Sudenpesä. Rosa pakotetaan ”töihin”, syömään päivittäin Hitlerille tarkoitettua ruokaa myrkytysyrityksen varalta yhdessä yhdeksän muun naisen kanssa. Rosalla ei ole valinnanvaraa. Aamiainen, lounas, päivällinen täytyy syödä tarkan vartioinnin alla.

Rosan aviomies ilmoitetaan kadonneeksi. Muutenkin koko elämä on selviytymistä ja olosuhteisiin tottumista. Nuori nainen ajautuu suhteeseen SS-luutnantin kanssa, ja elää syyllisyydessä, häpeillen suhdetta, toisaalta kaivaten rakkautta ja läheisyyttä. Hän myös erehtyy luottamaan tähän, ja tästä seuraa tapahtuma, joka määrittää Rosan koko loppuelämän.

Mietin, kokiko Rosa suhteen rakkaudeksi? Halusiko hän uskoa sen olevan sitä, vaikka kyseessä oli suhde poikkeuksellisissa olosuhteissa?

Yleensä symppaan päähenkilöä ja olen romaanissa hänen puolellaan, tässä kirjassa pysyin koko ajan ulkopuolisena tarkkailijana. En tuntenut Rosaa kohtaan sympatioita, mutta en antipatioitakaan. Rosan epäjohdonmukaisuus on virkistävää, erilaista verrattuna monien sinänsä hyvien romaanien päähenkilöiden mustavalkoisuuteen, jossa lukija pakotetaan pitämään päähenkilöstä. Hyvän ja pahan taistelu. Tässäkin sitä oli, mutta enemmän Rosan mielessä ja valinnoissa.

Loppujen lopuksi Rosan kohdalla kaikissa hänen valinnoissaan oli kyse selviytymisestä, hengissä säilymisestä, aviomiehensä menettämisen traumasta, jokapäiväisestä pelosta syödä kolmesti päivässä Führerille tarkoitettua ruokaa, suhteen salailusta, henkensä edestä pelkäämisestä. Mitä se tekee ihmiselle, ihmisille, se on kunkin henkilökohtainen asia, eikä välttämättä ennalta-arvattava.

Kolmas Valtakunta luhistuu lopulta, ja Rosa valitsee uuden alun, jonka onnistumisessa SS-luutnantilla on osansa. Rakastiko hän Rosaa kuitenkin, vaikka uskollisuus Führerille oli rakkautta syvempää?

Ihmisten todelliset tarinat ovat aina fiktiota kiinnostavampia. Postorinon romaania on innoittanut Margot Wölkin elämä. Hän oli oikeasti Hitlerin ruoanmaistaja. Wölk ei koskaan puhunut kokemuksistaan kellekäään, ennen kuin yhdeksänkymmenvuotiaana tuli julkisuuteen asiasta. Rosella Postorino kirjoitti hänelle toiveenaan saada tavata, mutta Margot Wölk kuoli, eikä ehtinyt kertoa hänelle tarinaansa.

Romaani laittaa pohtimaan miten sopetutuvainen ihminen on, ja mitä suojamekanismeja hän kehittää ääriolosuheisiin. Mietin myös sitä, miten natsiaika ja julmat kansanmurhat edelleen kiinnostavat lukijaa tai katsojaa – sääli, että esimerkiksi muihin kansanmurhiin, vaikkapa Ruandan tai Jugoslavian, ei suhtauduta suuren yleisön kesken samalla kiinnostuksella kuin toisen maailmansodan aikaisiin. Onko se Hitlerin, tuon oudon, hullun, kiihkomielisen johtajan ansiota – luulen niin.

Suden pöydässä kuitenkin opettaa, että kaikista oudoimman ja raastavimmankin elämäntilanteen keskellä ihminen tukeutuu pieniin, arkisiin asioihin, kehittää selviytymismekanismeja ja nyhtää jostain sielunsa sopukoista voimaa hengissäpysymiseen.

Onhan se ihmisen perusluonteen vahvin vietti, selviytyminen hengissä.

Kesälukemista odottavat kirjat

 

Odotan loman alkamista kovasti, myös sen takia, että kirjaston pöydälle on kertynyt pino lukemista odottavia kirjoja. Kirjojen maailma on kiehtova, palan jo halusta hypätä uusiin tarinoihin ja tutustua uusiin henkilöihin.

Harmittaa tosissaan, että lukeminen on jäänyt niin vähälle. Joskus palaan vanhoihin kirjoihin kirjahyllyni syövereistä, rakkaisiin, monta kertaa luettuihin lemppareihin. Kirjahyllykin elää, laitan osan kirjoista eteenpäin tai pois, uusia tulee tilalle. Muutama herkku odottaa vain loman alkamista.

Menin ostamaan äidille lahjaa viime viikolla, ja kas – Kate Mortonin uutuus Kellontekijän tytär oli komeasti esillä! En malttanut jättää sitä kauppaan, vaan ostin mukaan.

Tykkään Mortonin kirjoista kovasti, minulla on ne kaikki. Aloitin lukemaan tätä, ja tuumin pian, että taidan lukea Mortonin tähänastisista kirjoista parasta. Samalla harmitti, että nyt ei ole mahdollisuutta uppoutua tuntikausiksi kirjaan – ja päätin jättää sen kesälomalle. Jotkut kirjat nyt vain pitää lukea putkessa läpi, inhoan sitä, että kirja pitää jättää kesken, kun on hyvä lukuflow päällä.

Minna Rytisalon Rouva C tulee kokemaan Mortonin kohtalon! Vaikka se on ohut kirja, haluan lukea sen kokonaisena, ilman suuria taukoja. Minna Canthista kertova kirja alkoi niin kutsuvasti, että päätin välittömästi jättää sen kesälomalle. Ah noita lämpimiä päiviä, kun lojun mahallani aurinkolaverilla, kirja terassin lattialla, ja luen, luen, luen.

Hanna Gullichsenin elämänkerta-keittokirja Hanna G kokkaa sen sijaan on sekä luettu että moneen kertaan selattu. Raaka, riisuttu, rehellinen. Sitä Hannan tyyli on, tykkäsin hirmuisesti tästä kirjasta, ja myös Hannan rohkeudesta paljastaa sielunsa ja heittäytyä. Parasta ovat keittiöväline- ja siivousvinkit, niistä luen aina mielelläni. Reseptejä pitää myös kokeilla, mm. siikatartar olisi upea kesäinen alkuruoka.

On sääli, että Hannan ja Joonaksen kustantamo No Tofu Publishing lopetti, sillä niin hyviä kirjoja sieltä on tullut, mm. lempparisalaattikirjani, Jonna Vormalan Jäävuoren huippu.

Sain myös lainaksi Ulla-Lena Lundbergin Jään. Vihdoinkin! Helmikuussa nähty ooppera oli koskettava, ja kirja varmasti erinomainen. Lundbergia löytyy kyllä hyllystä, mutta tätä odotan erityisen paljon.

Arvatkaas, mitä teen kesäloman ekat viikot? Yritän rauhoittua ja lukea. Haluan sitä. Haluan löytää sen vanhan, ihanan flow-tilan, jossa ei näe, ei kuule, on vain kirja ja minä. Kun hyvä kirja loppuu, tulee suorastaan tyhjä olo, kun niin on rakastunut henkilöihin.

Tässä on yksi syy, miksi tykkään ostaa kirjoja itselleni. Minä kun luen niitä useampaan kertaan. Lempparini olen lukenut varmaan kymmeniä kertoja. Nytkin on hyllyssä muutama, joihin haluan palata, mm. Jackie Kennedyn ja Charlie Chaplinin elämänkerrat haluaisin lukea uudestaan. Viime kesänä luin kuningatar Elisabet II:n elämänkerran, joka oli huikean hyvä.

Kirjakaupasta suosittelivat Sofia Lundbergin kirjoja, onko joku lukenut? Jokin kiva elämänkerta olisi kiva löytää. Tai ehkä sukellan fantasiaan, ja aloitan Game of Thronesit, voisimme vertailla niitä veljentytön kanssa.

Mitä kesälukusuosituksia sinulla olisi jakaa meille muille? Näitä on kiva kerätä, ja teidän kauttanne onkin löytynyt hyvää luettavaa!