Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Neilikkani mun

 

Mitä ihanin kesäviikko on meineillään, mutta meikäläinen joutuu katselemaan sitä vielä sisätiloista. Sain tänään antibioottikuurin, ja toivotaan, että pääsisin pian kuntoon.

Olkkarin pöydällä on kymmenen kaunista neilikkaa. Neilikka on hiipinyt kuin huomaamatta lempikukkieni joukkoon. Se on kestävä, herkkä kukka, joka tuoksuu hyvältä. Viimeisimmät neilikkani kestivät maljakossa kaksi viikkoa. Tuo herkkä, lohenpunainen kukka sopii elokuun väreihin hyvin.

Katselin tuossa syyskuun kalenteriviikkoa sillä silmällä, että mitäs kaikkea sitä onkaan tulossa. Pursuan jo sisäisesti energiaa päästä tekemään asioita! Syyskuusta on tulossa vapaa-ajan puolesta kiva. Ensi viikolla saan hyvän ystäväni käymään viikonlopuksi. Menen myös Bablerille juttelemaan blogistani ja sen kuvioista. Tosi mahtavaa saada vähän ulkopuolisen sparrausta tähän hommaan. Yksin kun kirjoittelee, tekee tosi hyvää jutella blogista vähän kuin ulkopuolisena.

Sitten on tulossa sisko-veli-aikaa, tästä jo mainitsinkin. Menemme pikkuveljen kanssa katsomaan Carmenia, ja sitä ennen syömään. Ihan parasta! Ja ihan väenväkisinkin raivaan ystäville tilaa. Pia tuossa just soitti, ja aina aika loppuu kesken, kun höpötellään.



Tämä on nyt tällainen pieni täällä ollaan edelleen-postaus. Toivottavasti pian pääsen taas pyörittämään arkea ihan täpöllä. Ja toivottavasti te olette säästyneet flunssapöpöiltä!

Kun muuten on matalalentoa, on parasta ympäröidä itsensä kauniilla asioilla, kuten vaikka kukilla. Nuo kukkaset ilahduttavat joka kerran, kun ne näen.

Maljakkojuttuja

 

Jonkilainen pieni sisustuskuume on havaittavissa, niin kuin aina kevään myötä. Mitään ihmeellistä tässä ei nyt aloiteta, mutta jotain pientä. Odottelen, että pääsisin käsittelemään terassikalusteita, ja sen jälkeen voisi miettiä terassin sisustusta hieman sillä silmällä.

Olohuoneen pöydälle olen pitkään kaivannut jonkinlaista suurta maljakkoa. Pitkään mietin sellaista apteekinpullon ruskeaa. Mutta kun näin Pentikin uutuuden, Demo-maljakon, ihastuin siihen kovasti. Nyt se oli tarjouksessa, ja kävin ostamassa sen meidän olkkarin pöydälle. 


Pienet koriste-esineet eivät meidän tyyliimme sovi, kun kalusteet ovat suuria suuressa olohuoneessa. Etsin pitkään sopivaa maljakkoa, ja Tine K Homen vaaseja selailin, mutta mikään ei oikein kolahtanut. Lisäksi ne ovat minusta hieman kalliinpuoleisia.

Tykkään hurjasti maljakoista, ja heh, niitä kyllä riittää. Lemppareitani ovat pallomaljakko, Markku Salon suunnittelema Juno, jonka olen saanut 90-luvun puolessa välissä, ja Pentikin suuri lasimaljakko, jossa on erillinen tuikkukuppi. Aalto-vaasikin on, mutta ehkä ei ihan suosikkeihini yllä.


Paitsi vaatesavantti (mieheni keksimä nimi minulle), olen myös maljakkosavantti. Rakastan maljakoita, niissä on jotain vetoavaa. Rakastan selailla lasisivuja, esimerkiksi Astiataivasta. On kiva tutkailla lasin muotoja, ja huomata miten omanlainen muotokieli jokaisella suunnittelijalla on.

Sain ylioppilaslahjaksi ihanan, maitolasisen maljakon, jota rakastin. Se oli Kerttu Nurmisen Marlene, vuodelta 1985. Mutta…se meni rikki, yksi exäni tiputti sen vahingossa lattialle… Surin sitä maljakkoa enemmän kuin exää, jota en tainnut surrakaan.

Vanhempieni mökillä saunakamarissa, jossa tyttönä nukuin, (samaisessa puusohvassa, joka on nyt meidän aulassa) oli pöydällä Tapio Wirkkalan Avena. Siihen poimin aina luonnonkukkia. Maljakko on jotenkin leimautunut siihen mökkitunnelmaan. Avenat taisivat olla numeroituja, muistaako joku tätä?

En kuitenkaan erityisemmin välitä siitä, onko vaasi jokin merkkivaasi vai ns. tavallinen, kunhan pidän siitä. Katson sen muotoa, ja mietin aina miltä kukat näyttäisivät siinä. Ja myös sen hetkiseen fiilikseen sen tulisi olla sopiva. Jos jokin maljakko nyt olisi ylitse muiden, varmaan hankkisin Marimekon Urnan harmaana tai kirkkaana, se on todella kaunis ja tarpeeksi isokin.

Vanhemmilla sen sijaan on runsaasti 60- ja 70-lukujen vanhaa lasia, taitaa löytyä Wirkkalaa, Tynelliä, Vänniä, Sarpanevaakin ehkä. Onkohan vielä tallella vanha Riihimäen lasin lysterilasituspintainen maljakko, ja siihen kuuluva tuhkakuppi. Ne kuuluivat aikoinaan mummilleni.

Eri maljakkoihin sopivat tietenkin eri kimputkin. Menin hakemaan uuteen maljakkoon sopivaa kukkakimppua. Sanoinkin myyjälle, että kukkakauppaan tulo on siksi niin hauskaa, koska ei tiedä koskaan millaista yhdistelmää hakee, ja millaisen kanssa lähtee pois. Valkoista halusin tällä kertaa, ja valitsin vihreiden heisien kaveriksi tuli jonkinlaisia liljoja ja pari neilikkaa. Ihana, konstailematon kukkakimppu ilman turhia pönötyksiä – tosi kovasti mieleeni!


Viikko on mennyt supernopeaa, ja huomeniltana suuntaankin taas oopperatalolle katsomaan Verdin Aidaa. Kuolemia on taas luvassa, mutta hienoa musiikkia myös!

Mutta jakaakos kukaan maljakkorakkautta kanssani?