Elokuun välitilassa (ja Balmuir-alevinkki)

Elokuu on jonkinlainen välitila, kuukausi kesän ja syksyn välillä. Valo on jo hailakampi, aurinko paistaa matalammalta. Terassilla on aamukastetta. Tarkenee vielä paljain säärin, mutta värimaailma alkaa jo muuttua kesäisen kirkkaista ruskean ja mustan suuntaan. Välitila on myös henkinen. Työt alkavat.

Pukeutumisessa on sen sijaan ihanin kausi meneillään ja edessä. Olen omimmillani syksyn väreissä, lokakuun lapsi kun olen. 

Ennen kaikkea elokuu on henkinen välitila ja tilinpäätöskuukausi. Kuten varmaan monet opettajat tunnistavat, uusi vuosi alkaa elokuusta. Ajatukset ovat jo suuntautuneet töihin, itse en osaa enää lomassa ollakaan. Keltainen opekalenteri tuossa pöydällä sisältää kohta koko lukuvuoden. Toimisto on muuttanut alakerran isolle ruokapöydälle. Läjässä nököttävät sulassa sovussa upouusi äänikortti, kuulokkeet, piuhoja, kamera, mikki, selfiekeppi ja muistikirja.

Elokuussa on luopumisen tuntua. Loppukuusta alkaa havainnoida lintujen joukkokokoontumisia ja auroja. Lintuaura saa minut joka kerran surumieliseen tilaan – siinä ne nyt lähtevät, ja edessä on vain pimenevät aamut ja illat. Lintuaura tekee tietä sille väistämättömälle: kesä on ohi.

On jotenkin säälittävää, että sitä koko vuoden odottaa kesää, ja sitten se on parissa kuukaudessa ohi. Siinä se sitten oli. Sille ladataan odotuksia, tehdään suunnitelmia, ja eletään sitku-elämää. Sitten kun on kesä, minä teen kaiken, mitä olen suunnitellut talven mittaan. No, eihän se noin mene. Elämä kun tuppaa olemaan elämää, oli kuukausi mikä tahansa.

Miksi viisitoista astetta on keväällä lämmin, mutta syksyllä viileä? Se on se sama viisitoista astetta kuitenkin.

Elokuu on ehkä vuoden kauneimpia kuukausia. Pidän kypsistä viljapelloista, joskin vehnä meidän talomme eteläpuolella on kitukasvuisen näköistä ja harvahkoa. Myös pimeät illat, kun voi jo sytyttää kynttilät, ovat tunnelmallisia. Kukapa ei niistä pitäisi? Illat alkavat hämärtyä yhä aikaisemmin, ja eteläpuolen pelloilta hiipii usva kohti taloa. Eilen oli niin lämmin iltayö, että talo kietoutui harmaaseen sumuun piiloon. Tekisi mieli mennä ulos ja haroa sumua sormillaan.

Sain kommentin, jossa kysyttiin olenko tuntenut ikävää matkustamiseen. Myös hän arveli minun olevan niin rationaalinen, että hyväksyn asiat tällaisena kuin ne ovat.

Totta.

Lieneekö se ikä vai elämä, joka on opettanut tiettyyn realismiin: asiat otetaan vastaan sellaisena kuin ne ovat. Jonkin asian haikailu ei auta yhtään mitään, lisää vain tuskaa.

Matkailua en siis ole kaivannut, mutta luulen kaipuuni kesään olevan kovempaa kuin koskaan aiemmin. Se on jo alkanut, vaikka elokuu on vasta alussa. Ja kesässä haikailen paitsi lämpöä, myös tiettyä huolettomuutta, joka ei ole koskaan läsnä talvella tässä aikuisen elämässä.

Kaipuu on omituista: monesti on jo ikävä kotiin, vaikka ei ole edes lähtenyt. Sama se on kesässä, jota ikävöi, vaikka ulkona olisi vielä lämmin.

Ihana työkaverini jäi keväällä eläkkeelle ja muutti etelän maille asumaan. Hän inhosi talvea. Ymmärrän häntä hyvin. En itsekään ole hiihtäjätyyppiä, mutta hankien kauneudesta ja huikeasta valosta nautin kyllä. Jos vain sellaisia talvia saisimme. Olen työkaverini puolesta aivan valtavan onnellinen. Niin on hänkin.

Jos jostain nautin loppukesässä, niin muodista. On paras sesonki!

Viime kesänä Part Twolta saamani mekko on ollut vasta nyt käytössä enemmän. Miten ihana se tulee olemaan mustien mokkasaappaiden kanssa. Ja mustan tai kamelinruskean neuleen kanssa. Syksyisin puhuttelee aina tuo väriyhdistelmä.

Vinkkaan myös, että Balmuirilla on alkanut laukkuale!

Kuvien Celia-laukku on alennuksessa myös, olen käyttänyt sitä valtavasti. Laukku on tosi käytännöllinen ja ihana syksyinen väripilkku. Laukkujen lisäksi alennuksessa on pieniä pussukoita ja korttikoteloita. Oma työlaukkuni on musta Estelle-shopper, käytännöllinen ja kestävä.

Tässä elokuussa olen niin monella tavoin uuden äärellä. Se, mistä muilla on jo kokemusta, tulee minun eteeni nyt konkreettisesti. En kiellä, ettei jännittäisi. Muistan isoäidin sanat – asioilla on taipumus järjestyä – ja niin ne, outoa kyllä, aina tavalla tai toisella järjestyvät. Antaa siis hetken viedä. Ja uuden eteen olen tehnyt jo kovasti töitä. Kaikki se, josta olen ollut jäljessä, alkaa hahmottua eteen ihan uudella tavalla.

Pitää aina muistaa, että ei ole yksin. Jos tulee kysyttävää, taatusti löytyy aina joku, joka osaa, ja jolla on aikaa neuvoa.

Ja hei – tälle viikonlopulle on luvassa hellettä! Se vesittää täysin suunnitelmani täysipäiväisestä opiskelusta viikonloppuna, sillä en todellakaan aio istua sisällä. Tiristetään kesästä se viimeinenkin pisara!

Mitäpä suunnitelmia teillä on elokuun varalle? Tunnetko haikeutta elokuussa?

Hassuja iloisia asioita

Kaikilla on varmasti tässä eristäytymisessä hyvät ja huonot päivänsä. Hyvät ovat oikein hyviä, mutta huonot ovatkin sitten todella huonoja.

Olen yrittänyt repiä huumoria pienistä asioista silloinkin, kun kaikki ärsyttää. On ollut esimerkiksi ilo huomata miten kekseliäitä ihmiset ovat tämän kaiken keskellä. On nalleja ikkunassa, tsemppiviestejä, hassuja meemejä, parvekkeella laulamista ja kaikkea hauskaa. 

Itse olen ilahtunut seuraavista asioista:

Ystäväni meni naimisiin kahdenkymmenen yhdessäolovuoden jälkeen. Se oli minusta niin ihana uutinen, että melkeen itkeä tillitin liikutuksesta. Heillä on jo isot lapset. Ystäväni oli pukeutunut ihastuttavaan kukkamekkoon, ja näytti kauniimmalta kuin koskaan!

Toinen ystäväni vastasi IG:n viestipuolelle: ”Kiva, mennään vaan!” Ilahduin viestistä, tosin oma viestini sitä ennen oli lähettetty lähes kaksi vuotta sitten heinäkuussa ja kuului:”Mennäänkö ensi viikolla terassille?” Pikkuisen nauratti, ja niin nauratti häntäkin. Katsotaan pääsisimmekö kesällä näkemään, mieluiten ihanan aurinkoiselle terassille.

Seuraan joka päivä Instagramista söpöjä eläimiä. Talletan söpöimmät omaan kansioonsa,jossa on erinäinen kokoelma koiria, saukkoja, ankkoja ja poneja. Eräs ystäväni oli spanielinpentujen hoitajana viikonloppuna, ja tulin hyvälle tuulelle hänen videoistaan. Pennut kiipeilivät hänen päällään ja nukkuivat sylissä.

Viikonlopun ruuista on vaivihkaa tullut viikon odotetuin juttu. Lunastimme joululahjakortin Delicard.fi-palveluun, ja meille tulee perjantaina ankanpaisti. Koska paisti, sen ympärille pitää suunnitella kokonainen menu. Mies pitää huolta ankan valmistamisesta, minä lisukkeista. Olen syönyt Pariisiissa maailman parhaan ankka-aterian, joten pitää yrittää tehdä edes lähelle jotain niin hyvää.

Olemme tilanneet myös pizzakiven!

Ennen tilausta edelsi hirmuinen googlettelu ja whatsup-viestien vaihto asiasta tietävien kaverien kanssa. Toivottavasti se tulisi perjantaiksi, niin viikonlopun voisi aloittaa pizzalla. Ja homma eskaloituu muutenkin: teen jonkun hyvän salaatin viereen, laitetaan kiva soittolista pyörimään. Ehkä jälkkäri?

Kävin viime viikolla kampaajalla. Menin ”vanhalle” kampaajalleni, ja tulin supertyytyväisenä kotiin. Oli niin hauska olla ihmisten ilmoilla. En malttanut edes lukea lehtiä, koska oli kiva vain jutella kampaajani kanssa.

Dermosililta tuli paketti, ja olen uinut voideuutuuksissa ja niiden tuoksuissa. Sparkling-sarjan tuotteet tuovat ihanan makean tuulahduksen. Niistä blogissa perjantaina. Viime kesänä vierailin Dermosil-bussissa Salossa, ja se oli niin hauska oma roadtrip. Tänä kesänä bussi ei luonnollisestikaan kierrä.

Soiteltiin Amerikassa asuvan ystäväni kanssa whatsup-puhelu toissa iltana. Pari tuntia siinä kului mukavasti rupatellessa. Hänellä on lock down menossa toukokuun loppuun saakka.

Olen etsinyt Youtubesta vatsalihaksien treenivideoita. Vatsat on minulla sellainen alue, joka jää usein vähäisimmälle treenille. Päätin ottaa härkää sarvista, ja tehdä joka toinen päivä ihan kunnon treenit.

Olen myös kunnostautunut askelien keräämisessä, ja siitä kiitos miehelleni, joka lupasi lähteä lenkkikaveriksi. Eilen illalla teimme tunnin reippaan kävelyn, ilta oli tyyni ja aurinkoinen. Vaikka oli vain yhdeksän astetta lämmintä, tuulettomuus sai ilman tuntumaan oikein mukavalta.

Fitness-kellossani on sellainen toiminto kuin ”etsi puhelimeni”. Ehkä paras ikinä. Olen käyttänyt sitä varmaan jo kymmenen kertaa. Varsinkin, jos on lähdössä asioille tai ulos, ja pitää äkkiä löytää puhelin, toiminto on niin hyvä. Puhelin ilmoittaa I´m here…, ja säästää minut ärtymykseltä.

Rakastan korvakoruja, ja tilasin House of Elliotin alesta kolmet. Sillä on todella kivoja malleja, ja käytin alen hyväkseni.

Olen yrittänyt pukeutua edes farkkuihin ja meikata joka päivä, mutta viikonloppuna annan reilusti löysää. Niinpä viikonloppukin tuntuu viikonlopulta, eikä vain pitkältä jatkumolta outoja trikoopäiviä. Ja hajuvettähän suihkautan joka päivä. Minulla on yksi tuoksu kerrallaan käytössä, ja nyt se on nuoruuteni ihana, mausteinen Guerlainin Samsara.

Niin ne päivät kuluvat, vähän hirvittää, että kohta ollaan kesäkuussa, ja hartaasti odotettu vapaa on kulunut nyt näin. Mutta en ajattele asiaa sen enempää, sillä oikeasti on ihan hyvä näinkin.