Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Suuri syksyn tyylikysely

 

Syksy on täällä toden teolla. Niin kauan, kun puissa on värikkäitä lehtiä, syksy on kaunis ja inspiroiva. Vaan sitten vinhojen tuulien tuivertaessa lehdet puista ja iltojen alkaessa pimentyä yhä aikaisemmin ja aikaisemmin alkaa ehkä se haastavin aika monelle meistä.

Itse olen vähän outo, pidän pimeydestä jollain tapaa, ja siitä, miten oma olemus katoaa hämärään. Tästä ajattelin kirjoitella enemmänkin, mutta nyt Jonnan postauksesta inspiroituneena vastailen muutamaan, hauskaan tyylikysymykseen. Lisäsin mukaan vähän omiakin kysymyksiä.

Mikä on syksyn lempitrendisi?

Kyllä se on kamelinruskea väri. Kameli ei ole koskaan vaatekaapistani poistunutkaan, mutta nyt lämmin ja täyteläinen kamelinruskea on todella trendikäs. Kamelia löytyy vaatteistani takeissa, neuleissa, saappaissa, laukuissa, baskereissa ja käsineissä. Ostin itselleni myös synttärilahjaksi kamelinruskean, leveän vyön. Tosi makee kameli on mielestäni tummansinisen tai harmaan kanssa.

Toinen kiva trendi on nilkkurit paksuine pohjineen. Olen tosi iloinen siitä, että paksut pohjat kengissä jatkavat suosiotaan. Minusta sellaiset ovat oiva juju rikkomaan vaikkapa vähän klassisempaa lookia. Nahkahousut ja bootsit/nilkkurit ovat ihana yhdistelmä reilun villiksen kanssa.


Mitä trendiä et koe omaksesi?

En edes oikein tiedä mitä muita trendejä on meneillään? Ruutubleiserit, kaksiriviset sellaiset, eivät ehkä ole oma juttu, elleivät ne ole paksua villakangasta. En tiedä, tämä ei liene Suomessa trendi, mutta Instassa näkee hameita, villapuseroita ja korkeakorkoisia narusandaaleita. Kiva yhdistelmä, mutta ei toimi meidän ilmastossa. Myöskään pastellivärit, mintunvihreä tai vaaleankeltainen esimerkiksi, eivät houkuta.

Minkä viime syksyn trendin jatkumisesta olet innoissasi?

Kukkakuosit! Kukkamekkoja on ihana yhdistellä neuleeseen. Ja jos tulee liian kuuma se villis päällä, niin mekko toimii hyvin työasuna. Ja sitten ne paksut pohjat kengissä.

Onko jotain hankintalistalla tälle vuodelle?

Pienelle iltalaukulle olisi käyttöä, en nimittäin omista sellaista. Teatteri-, ooppera- ja ravintolaillallisille olisi ihana ottaa mukaan pieni, säihkyvä laukku. Mutta muuten on ihan kaikkea tarpeeksi.

Mikä on lempiasusteesi syksyyn?

Se on varmaankin Balmuirin Celia flap bag. Pieni, nätti tilaihme, joka näyttää hyvältä asun kuin asun kanssa.

Pipo vai hattu?

Pipo näin syksyllä, ja tietenkin baskeri. Hellehattuja on kiva käyttää kesällä.

Minkälaisia kenkiä käytät syksyllä?

Now we are talking! Rakastan erilaisia nilkkureita, niitä meitsillä kyllä riittää. Nyt tänään jalassa ovat olleet pitkään SHE:stä vuosi sitten saadut matalat, paksupohjaiset Gaborin nilkkurit. Straffordin klassiset, sirot nilkkurit löytyvät sekä konjakinruskeana että mustana, ja merkkiä myy Nectaarine.

Massimo Duttin lesti on jalkaani erinomainen, ja viime syksynä osti klassiset, vähän paksukorkoisemmat nilkkurit.

Kun nyt hieman viilenee, otan käyttöön Palmroth Originalin lakerinilkkurit, joissa on teddyvuori. Suutari korjasi juuri kuusi vuotta vanhat Acnen Coltit, joissa oli liimaukset alkaneet hajoamaan. Liimaus vaan ei meinaa kestää, ja jokohan joudun lemppareistani luopumaan. Huollan kenkiäni hellästi, että ne kestäisivät kauan.

Pitkäikäisin syysvaatteesi tai -asusteesi?

Niitä on varmaan parikin. Ihana DAY:n takki on jokasyksyinen rakkaus, ja siitä saan aina kehuja, kun se on yllä. Siinä on sekä ruskeaa että harmaata tweed-kangasta ja mustat nahkahihat. Takista on kuvia varmaan viideltä viime syksyltä! Tältä syksyltä ei ole…

Kuusivuotiaat Tiger of Swedenin nauhanilkkurit kaipaisivat myös suutarin hoivaa. Tyylillisesti pitkäikäisin vaate tai asuste on baskeri, joita aloin käyttää jo parikymppisenä!

Takkityylisi?

Kyllä se on villakangastakki. Rakastan erilaisia villakangastakkeja! Pienenä ja sirona haluan villakangastakin olevan suht tyköistuva. Kun tulee todella talvi, hautaudun toppikseen tai maihariin. Tänään oli eka kertaa toppis päällä! Mutta juuri nyt on villakangastakkiaika parhaimmillaan!

Tykkään myös hurjasti Beaumontin kääntöturkista, mutta sitä voi valitettavasti pitää harvemmin, koulumaailma ja valkoinen tekoturkki eivät valitettavasti sovi yhteen.

Mitkä ovat kolme lempivaatettasi syksyyn?

Kamelinvärinen villakangastakki, nahkanousut ja mukava villatakki tai -neule.

Luottoasusi syksyyn?

Mustat nahkahousut, nilkkurit, pitkä neuletakki, alla ehkä silkki-, puuvilla- tai viskoosipaita. Yllä villakangastakki, baskeri tai pipo, muhkea huivi ja tilanteesta riippuen rento laukku, pieni tai iso.

Toinen on neulemekko tai kuosillinen pitkä mekko, paksut, mustat sukkikset ja saappaat tai nilkkurit. Näillä mennään.

Olipa kiva haaste, intouduin pohtimaan tätä oikein tosissani!

Millainen on sinun syksyn luottotyylisi, ja onko se muuttunut paljon vuosien aikana? Olisi kiva kuulla!

 

kamelinruskea villatakki PartTwo
mekko InWear
kuosipaita Zara
nahkaleggarit J. Lindeberg
ruosteenruskea neule Selected Femme
ruskeat saappaat Bukela
matalat nilkkurit Gabor, korkeat Acne
laukku Balmuir
baskeri ja käsineet Balmuir

 

Enkeli tielläni

 

Olen joskus lukenut tarinoita ihmisistä, joiden tielle on tullut enkeli, eli sellainen ihminen, joka on jotenkin kuljettanut hetkessä eteenpäin. On ollut vaikeaa, ja tämä enkeli on jotenkin auttanut siinä tilanteessa joko sanoilla tai ihan konkreettisesti.

Kerron nyt oman enkelitarinani, joka sattui ihan pari päivää sitten, mutta joka muutti ajatteluani ainakin hetkellisesti rohkeampaan ja reippaampaan suuntaan.

Kuvituksena ihana Part Twon syystakki asustettuna Balmuirin alpakkabaskerilla, omenapuun kuihtuvilla lehdillä ja illan laskevalla auringolla.

Olin keskiviikkona, siis toissa päivänä, viimeistä päivää sairauslomalla. Takana oli syksyn toinen kurkunpään tulehdus. Tunsin oloni hyväksi, lämpö oli laskenut. Päätin lähteä kahvittelemaan ihan itsekseni Munkkiniemeen, Café Torpanrantaan.

Ajatus oli, että saisin olla ihan omassa rauhassa, katsella lahdelle ja ajatella niitä näitä, ehkä lukea lehteä.  Päästä vähän neljän seinän sisältä ulkoilmaan ja kuulostella jaksamista ja vointia.

Vaan toisin kävi. Torpanranta oli piripintaan asti täynnä! Kahvilan toinen puoli oli täynnä eläkeikäisiä miehiä, toinen kahvilan muita kävijöitä. Minun piti siis etsiä paikka jo varatusta pöydästä, sillä ulos en halunnut mennä.

Heti terassille johtavan oven vieressä oli pöytä, jossa istui vanha rouva,  – hyvin vanha – vesilasin kanssa. Kysyin, voisinko istua hänen pöytäänsä, ja sain heti iloisen vastauksen.

Arvioin, että rouvan täytyy olla ulkonäön perusteella yli 80-vuotias, mutta ei, hän oli jopa vähän äitiäni nuorempi.

Aloimme jutella, ja aika pian huomasin, että minä olen se kuunteleva osapuoli. No, se ei haitannut, sillä rouva alkoi kertoilla sen verran hauskoja tarinoita, että nauroin kohta täyttä kurkkua hänen kanssaan.

Rouvan tytär Tarja oli jäänyt viime marraskuussa vuorotteluvapaalle, ja muuttanut kolmeksi kuukaudeksi Thaimaahan. Hän oli houkutellut äitiään käymään.

”Mie mietin, että mitä mie yksinään kotona! Kaikki sanoi, että miten sie yksinään lennät Bankokiin, mutta mie päätin lähteä!”

Thaimaan jälkeen seurasi Levi ja Saariselkä, sitten Pariisi. Puoli vuotta tämä reipas rouva oli matkaillut ympäri maailmaa!

”Uskotko sie, yhtään en oo lääkkeitä tarvinnu, enkä mittään lääkkeitä käytä!” No, kyllä uskoin.

”Miulle tulee niitä kuntoutuskutsuja, mutta mie oon päättäny, että sitte kun tarvin kuntoutusta, mie menen.”

Sitten siirryttiin yhteiseen ihastukseen, pyöräilyyn. Aika pian huomasin jääneeni kakkoseksi kilometreissä.

”Mie oon pyöräillyt äitienpäivästä 900 kilometriä”, hän kertoi. ”Levillä me pyöräiltiin Tarjan kanssa 120 kilometriä vihreillä pyörillä.”

Seurasi tarina uuden pyörän ostosta ja kotikaupungin pyöräilyreiteistä. Kävi ilmi, että tunsin hänen kotikaupunkinsa.

”Tiiätkö sie sen sillan? Sitten kun mie olin pyöräilly kymmenen kilometriä, mie tulin kotiin aamupuurolle, sit mie nukuin päiväunet, ja sen jälkeen mie olinkin täynnä virtaa! Ja arvaapa mitä! (tätä fraasia hän käytti usein) ”Mie lähin pyöräilemään sen toisen kerran vastapäivään!”

Lopuksi hän kertoili tavaroistaan.

”Tämän kellon mie ostin eurolla Bankokista, ja remmi on Budapestista. Tämän pussukan sain Tarjalta Kroatiasta.”

Rouvan korvista riippuivat pinkit pääsiäismunakorvikset, ja leopardipaita ja leohuivi toivat särmää asuun. Punaisen toppiksen päällä oli turkoosi laukku. ”Tykkäätte selvästi väreistä”, minä ihastelin.”Ei tartte teititellä”, hän ilmoitti. Teimme siis sinunkaupat ja kerroimme etunimemme.

Seuraavaksi katseltiin pinkin Canon-pokkarin kuvia.

”Tässä on Tarja. Tässä Tiina ja Jussi.” Kävi selväksi, että rouvalla oli rakastava perhe ympärillään.

”Mie asun valkotiilitalossa”, hän kertoi. Ja sitten, yks kaks, hän päätti napsaista minusta kuvan.

”Ottaiskohan tuo tarjoilija meistä kuvan”, hän kysyi. Järjestin tarjoilijatytön ottamaan meistä kuvan muistoksi, ja otin lopuksi meistä selfien itsellenikin.

Ja sitten rouva kokosi kimpsunsa ja kampsunsa, ja lähti elokuviin Tarjan kanssa ”katsomaan suomalaista elokuvaa”. Kysyin, olisiko se mahdollisesti Marian paratiisi, mutta sillä ei tuntunut olevan merkitystä mikä se oli. Ei hän muistanut, mitä elokuvaa oli menossa katsomaan, mutta mitä väliä, se tapahtuisi seuraavaksi, ja se olisi kivaa.

Ja niin hän hävisi elämästäni, yhtä reippaasti kuin oli siihen ilmestynytkin tuntia aikaisemmin. Pistin merkille, että hän oli noin 150-senttinen, käveli vaivalloisesti, ja ihmettelin sitä tarmoa, mikä tässä kohta 77-vuotiaassa naisessa olikaan.

Hän ilmestyi elämääni juuri oikeaan aikaan. Oikeana päivänä

Itse ajattelen ihan liikaa asioita. Jaksanko, viitsinkö, osaanko. Onnistuuko tämä, onnistuuko tuo. Stressaan joutavia, otan paineita olemattomista, tyhmistä jutuista. Osaan todellakin pilata päivän turhalla jossittelulla ja paineilulla.

Hän matkusti 76-vuotiaana Bankokiin murehtimatta ja turhia miettimättä: ”Mitä mie kotona olemaan, mie voin eläkkeellä matkustaa!”

Hänen tarmonsa ja elämään heittäytymisensä koskettivat ja voimaannuttivat – vaikka kuuntelin sen tunnin hänen tarinointiaan.

”Ootapa, mie keskeytän siut, mutta mie kerron – ”

Juuri sillä hetkellä tämän pikkuruisen, kurttuisen, reippaan naisen asenne oli parasta, mitä juuri sillä hetkellä olisin voinut toivoa. Hän käveli kiikun kaakun, ja oli juuri tullut Rhodokselta, sitä ennen Pariisista: ”Mie nukuin ensimmäisen päivän, mutta sitten mie taas jaksoin”.

Ja minä, viisikymppinen, mietin miten raskasta on vaivautua kuuden tunnin lennolle, ja meneeköhän kaikki hyvin. Ihan hävetti.

En voi käsittää, mistä tämän rouvan tarmo ja heittäytyminen tuli, mutta se oli juuri sitä, mitä tarvitsin sillä hetkellä itselleni. Vaikka olin hiljaa, hymyilin iloisesti ja kuuntelin tunnin hänen juttujaan, tunsin saavani todella paljon voimaa ja virtaa. Jonkinlaista alkukaintaista voimaa ja viattomuutta, aikaa ennen nettiä ja raskaista pohdintoja, työelämän moninaisuutta ja somen jatkuvaa läsnäoloa.

”Arvaapa, mikä miun nimi on. Sitä ei oo almanakassa. Miun äiti luki sellaisen tyttökirjan, jossa oli sen niminen henkilö, ja sillon hän päätti, että antaa tyttärensä nimeksi…”

Tutta.

Kiitos, keskiviikkoiltapäivän enkeli. Mistä tulitkaan ja minne hävisitkään, toivon sinulle onnea elämään ja kiitän kohtaamisesta.