Kun tapaat uuden ihmisen, mihin kiinnität huomiosi? Hiuksiin? Hampaisiin? Hymyyn?
Minä kiinnitän huomioni ääneen. Kuuntelen, puhuuko ihminen luontaiselta korkeudeltaan, nariseeko hän, painaako hän ääntä alemmas. Soiko hänen äänensä kauniisti puhuessaan, vai pitääkö hänen pinnistellä?
Sori, ystävät, ammattitauti. (Jos joku ei vielä tiedä, olen ammatiltani peruskoulun musiikinopettaja.) Mutta ammatin myötä tiedän myös, että ääntä voi harjoituttaa. Tunnetko sinä äänesi ja sen mahdollisuudet?
Oma, vahva ja kestävä ääneni on kahdenkymmenen vuoden harjoittelun tulos. No, luontaisesti lauluääneni on ollut aina tarkka, joskin hyvin hentoinen. Olen laulanut ennen kuin puhunut. Ensiesiintymiseni on ollut paikalliselle kuorolle kaksivuotiaana, verhon takaa!
Aloitin lauluopinnot musiikkilukiossa, ja vaikka en siellä oppinut vielä ns. tekniikkaa, laulaminen oli puhdasta riemua. Tutustuin kaikkien aloittelevien laulajien ohjelmistoon, antiikin aarioihin, pieniin saksalaisiin liedeihin, suomalaisiin yksinlauluihin ja Niccolo Vaccain vokaliisi-kirjaan, joka on aloittelevien laulajien tekniikka-aapinen.
Ihme kyllä, elämässäni vielä oli kaksi opettajaa ja kaksi tutkintoa, ennen kuin vasta valmistuneena opena ja jo työni aloittaneena menin yksityistunneille silloiselle Sibelius Akatemian laulun lehtorille Johanna Tuomelle. Siitä katson vasta saaneeni ääneni ja sen tekniikan, joka minulla tänä päivänä on.
Johannan kanssa opin hengittämään, rentouttamaan kurkunpään, saamaan aikaan laajan, kauniin äänen ja löytämään sen soinnin, joka siinä kauneimillaan oli. Olen äänialaltani ns. lyyrinen sopraano. Jos laulaisin oopperaa, roolejani olisivat esim. Mozartin Figaron häiden Susanna, Puccinin La Bohémen Mimí, Bizet´n Carmenin Michaela.
En olen koskaan harkinnut laulajan tai laulunopettajan työtä. En kestäisi esiintymisjännitystä, ja toisaalta minusta on mukava pyöriä musiikissa hyvin kokonaisvaltaisesti, eri genreissä, eri ikäisten kanssa. Olen niin onnellinen työkalustani, joka kestää hyvin kuuden tunnin jatkuvan puhumisen ja laulamisen, ja vielä aikoinaan sen kotona harjoittelunkin! Tuossa reilut kymmenen vuotta sitten totesin, että nyt elämässä on tarpeeksi musiikkia, ja lopetin laulutunnit. Johannalle olen ikikiitollinen, että hän loi minulle äänen, jonka kanssa minulla ei ole koskaan ollut ongelmia.
Tosin äänen kanssa on vähän kuin treenaamisen kanssa. En pystyisi tällä hetkellä laulamaan mitään kovin haastavaa, kuten vaikka aarioita – kun olen treenannut päämäärätietoisesti viimeksi 12 vuotta sitten.
Olen vuosien aikana törmännyt muutamiin ennakkoluuloihin äänestä. Tässä tulee muutama:
1. En osaa laulaa, minulla oli laulukokeessa kuutonen. Rakas, unohda ne laulukokeet. Se oli aikansa ihme vaihe, johon vielä oma ikäluokkanikin on osallistunut. Ääni on muuttuva organismi. Laulua voi treenata, sillä äänihuulet ovat lihakset. Jos todella haluat muuttaa ääntäsi, voit alkaa sitä kehittämään, niin kuin mitä tahansa kehosi osaa.
2. Lapseni tykkää musiikista, mutta meiltä hän ei ole musiikillista lahjakkuutta saanut. Pois heti paikalla tuollainen sinusta! Jokainen ihminen on jollain tavalla musiikaalinen. Musiikin kenttä on laaja. Ja lapsihan on siinä etevä, mille hänet altistetaan. Jos sinua ei ole altistettu musiikille lapsuudessa, tilanne voi olla oman lapsesi kohdalla ihan toisenlainen. Altista häntä. Altistu itsekin!
3. En voi mennä kuoroon, vaikka haluaisin, kun en osaa laulaa. Mene kuoroon oppimaan laulamista! Tai hakeudu laulutunneille työväen- tai kansalaisopistoon. Ne ovat ryhmätunteja, ja niissä oppii äänenkäytön perusteet.
4. On varmaan ihanaa, kun osaa laulaa. Olet tosi lahjakas. No, voin kertoa, että ennen laulutuntien aloittamista äänialani oli todella suppea, enkä pystynyt laulamaan ns. korkealta. Laulaminen on työn tekoa siinä missä joku muukin taito. Totta on, että joillakin on syntyessään laulun lahja, mutta laulaminen, kuten mikä muu asia tahansa, on opittavissa.
Suomalaisten laulukulttuuri ei valitettavasti ole sellainen kuin vaikka virolaisten tai amerikkalaisten, jossa yhdessä laulaminen on luontevaa ja suotavaa. Itse pidän laulamista valtavan tärkeänä, se vaatii sekä fysiikkaa että heittäytymistä.
Joka vuosi meidän kolmoset (jo vuodesta 2006) suorittavat Suomen Lasten lauluaarteen kultatason merkin. Meidän koulu on tehnyt sitä pisimpään Suomessa. Yhdessä laulaminen lisää me-henkeä, iloisuutta, kulttuuritietoisuutta, hyvää hengitystä ja vaikka mitä muuta. Laulava lapsi on onnellinen lapsi.
Tunnen ääneni kuin omat taskuni. Se kertoo energiatasoni ja kuulen myös alkavan flunssan. Aina sairastuessani käyn tsekkauttamassa äänihuulet erikoislääkärillä, jotta en lähde puhumaan tulehtuneilla äänihuulilla. Sitä ei puhetyöläisen kannata tehdä.
Vuosia, vuosia sitten ääneni oli jotenkin käheä vielä viikkoja sairastumisen jälkeen. Tunsin, että se on vuotoinen, eikä oikein kestä.
Sain työterveyden kautta ajan erikoislääkärille, joka yllättäen käski minut puheterapeutille. Yritin selittää, että ei tässä tarvita puheterapiaa, vaan haluan tietää onko äänivärkki kunnossa. No, äänihuulet olivat kunnossa, joskin hieman erkanevat. (Terveiden äänihuulten läpi ilma kulkee niin, että äänihuulet sulkeutuvat tiiviisti = ääni ei ns. vuoda. Jos ääni vuotaa, äänihuulten sulkeutuminen on vajaa.) Sinnikkäästi lääkäri vaati minua menemään puheterapiaan ja puhaltamaan vedellä täytettyyn pulloon pillillä…
Ärsyynnyin ja tiesin miten saan työkaluni taas kuntoon. Painuin laulutunnille. Parin päivän tunnustelevan harjoittelun jälkeen ääni oli kunnossa ja kiinteä.
paita Monki / housut Kaunis Koti Wilhelminasta Oulusta / kengät Lilly
Laulaminen on hurjan emotonaalinen juttu. Kaikilla on omat lempibiisinsä. Jotkut alkavat itkettää, jotkut tuovat muistoja mieleen. Olen itsekin itkenyt muutaman kerran laulaessa, ja on joitain lauluja, joita en pysty liikutukselta laulamaan. Joskus nieleksin tunnilla, kun jokin biisi menee tunteisiin ja oppilaat laulavat sitä innokkaasti.
Mites on – laulattaako sinua?
